torstai 29. marraskuuta 2012

Paperitähti ikkunaan ja tiramisukahvikakku

 Tyttö teki paperista tähden ikkunaan ja kuvasi sarjana kuinka tähden teko onnistuu...
1) vaihe paperista tehdään neliö!

 2) Paperi taitellaan kulmasta kulmaan kolmioksi, ja jos haluaa tasaiset "suikaleet kannattaa käyttää viivotinta ja laittaa merkit mistä leikkaa, mutta tässä mallissa tyttö leikkasi vapaalla kädellä!
 3) Leikataan ohuet suikaleet jotka ovat tuolta ylhäältä kiinni, eli leikataan avoimesta reunasta.
 4) kuten tästä näkee....
5) Neliö aukaistuna, eli taitosten kohdalta paperia ei ole leikattu.
 6.  Liimataan suikaleiden kulmista, vuorotellen molemmin puolin. Alla näkyy paremmin mitä tarkoitamme.


Tässä yksi valmis, sakara, näitä tehdään 6kpl ne kiinnitetään toisesta päästä liimalla, eli siitä tulee keskikohta tähteen ja lisäksi liimataan  keskeltä missä paperi suikaleet risteävät... Taitaa selitys olla melko huono mutta jos tuollaisen sakaran onnistuu tekemään osaa suurella todennäköisyydellä kasata tähden ;>  ja neuvoa voi kysyä! Tähti on oikeasti helppo koota, vaikka näyttääkin monimutkaiselle!
Tässä alla valmis paperitähti! Minusta se on kaunis ikkunassa! Ajattelin myös että tähtiä voisi tehdä paljon pienenmmässä mittakaavassa ja ne voisi laittaa vaikkapa joulukuuseen!


Tiramisu kahvikakku ja kuten kuvasta näkyy siitä meinasi hävitä pala... eli ohje muutoin sama kuin paholaiskakussa mutta , no laitanpa sen nyt kuitenkin tähän..

  • 5dl vehnäjauhoja
  • 4dl sokeria
  • 1tl soodaa
  • 1rkl vaniljasokeria
  • 2dl Tiramisunmakuista rahkaa ( esim valion)
  • 150g sulatettua voita/juoksevaa margariinia ( Olen laittanut n. 1,5dl juoksevaa margariinia)
  • 2 kananmunaa

Kuivat ohjeet sekoitetaan, lisätään loput aineet ja sekoitetaan nopeasti, paistetaan 175 c n. 60 min tai oman uunin mukaan... Olen tehnyt myös vaniljan makuisesta rahkasta ja hyvää tuli! Silloin ei ehkä tuota vaniljasokeria kannata laittaa noin paljon?!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Huoneremontti edennyt taas, elikkä pakkelit hiottu ja seinä maalattu pohjamaalilla! Pölyjen pyyhinnän jälkeen pääsisi maalaamaan pojan valitsemalla värillä seinää, mutta tänään en taida moiseen ryhtyä pikkumies alkaa kohinasta päätellen heräillä!
Aamulla tuunailin lipastoa hieman eteenpäin, homma on pitkittyt koska lattialaudat olivat eteisessä ja en ole voimanainen, eli en päässyt viemään lipastoa rappusille, jossa olen hionut laatikot yms jo aiemmin. Eilen sain hionnan päätökseen ja raahasin lipaston remppahuoneeseen... Eli tuosta näkyy lipaston kylkeä hiukan, sisäpuolelle en aijo tehdä mitään, siis en maalaa.

Molemmat huonoja kuvia mutta tuohon lipaston kansiosaan tulee pikkulaatikoita ja nämä ovat niiden väliseinät, joista vuolin vanhat liimat pois. Liimaa oli osin laitettu todella reilusti! Ja syys kanne ja laatikoiden väliseen rakoon löytyi todennäköisesti, väliin oli laitettu liian pitkä tappi!!!!
 
Sitten sovitin palat "kansiosaan" ja liimasin ja ruuvasin kiinni.
 
Tässä tuotos kuivumassa kirjat painona! Tuon kannen olen hionut ja kolot olen siloittanut eilen lakkakitillä. Siitä johtuvat nuo valkeat läikät pinnassa...
 
Kerkesin liimata vielä yhden laatikon, painona on tuoli;>
 
 
Sitten hiukan keskeneräinen askartelu, mallia otin Vekin pipareista! Tyttö näyttää hiukan oudolle, ompelin käsin reunan ja olevinaan oli malli leikatessa, siis käsin paperille itse piirretty. Ompelus näyttää ekaluokkalaisen tekemälle. :> Tätä täytyy jatkaa... kunhan on aikaa !
 



lauantai 24. marraskuuta 2012

Reissussa Oulussa!



Pari yötä vietettiin reissun päällä Oulun Eedenissä, kun vuosi sitten hankitun kylpyläpaketin viimeinen voimassa olo päivämäärä oli umpeutumassa.... Silloin en voinut lähteä reissuun ja aivan pienen vauvan kanssa reissussa olisi ollut hankalaa... Kelit eivät suosineet reissua, sataa tihuutti melkein koko ajan. Oulun Eeden oli mukavan rauhallinen paikka ainakin meidän siellä ollessa. Pikkumieskin pääsi uimaan, ensimmäinen käynti altaassa veti ilmeen vakavaksi, mutta toinen kerta nosti ilon pintaan ja räiskytys oli melkoista, josta isommat sisarukset saivat osansa. Rannalla oli jonkinlainen parantelu urakka ja sinne ei merta päässyt katselemaan lähempää.
Kävimme myös Tietomaassa  lapset viihtyivät yllättävän hyvin, kokeillessaan kaikenmoisia laitteita. Aikaa meni melkein 4h, jonka aikana pikkumies söi ja otti päiväunet, metelistä huolimatta.
Minun oli tarkoitus käydä jollakin paikallisella kirppiksellä, mutta aikaa ei sitten jäänytkään moiseen. Harmi!!!

Kotiin tullessa piti käydä keskustan City pörssissä, kun sain kyydin... ja saaliina sieltä


Kaksi Marimekon kangasta, tämä keltainen versio oli tyynynpäällinen jonka purin, meillä ei sopivaa tyynyä ja kangasta oli ommeltu tyynyliinan sisään reilummin.... joten tämän käytän johonkin muuhun... Tuo toinen "heinäkuviolla" oleva on verho myyjän mukaan uusi. Verholle ja koriste tyynyliinalle hintaa 5e-,
Mukaan tarttui myös punainen fleecetakki kokoa xl, 1e hintaan, siitä tarkoitus askarrella joulu sydämiä.... kun aikaa jostain välistä löytyy....sillä tarkoitus olisi jatkaa alla olevaa projektia!



Huone remontti on hieman edennyt, olen käsitellyt lattian 3x vahalla ja ennen viimeistä vaha käsittelyä hioin lattian vielä erittäin hienolla hiekkapaperilla.... Lattia tuntuu nyt erittäin sileälle... Äsken virittelin lattialle pahvia lattian suojaksi, hioin vielä pakkelointia ja tarkoitus on maalailla pölyn laskeuduttua ja putsailun jälkeen pohjamaalilla pakkeloidut kohdat.

JA minä olen saanut ensimmäisen joululahjan, -anopilta ja apelta, he olivat pesseet ikkunat ja kodin meidän reissussa ollessa!!!! Kiitos!!!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ostin sitten uuden kannettavan koneen entisen pöytämallin tilalle... Talous tietty kiristyy, mutta kyllä sen huomaa että kone ei ole käytössä monestakin asiasta: eli pankkiasioiden hoito vaikeutuu, lasten harrastuksiin ilmoittautumiset, yms on vaikeaa sillä kaikki tapahtuu netissä. Kun ei ole konetta käytössä soittelet toisten lasten vanhemmille käyt pankissa tai sellaisen henkilön luona jolla on kone ja yhteydet ulkomaailmaan... Meilläkin lähin pankki sijaitsee 13km päässä... No se siitä, paitsi että lapset ovat riemuissaan päästessä rämppäämään konetta, niin kuin  äitikin!!!!!!
Tässä siililapaset jotka neuloin jo viime joulun seutuun, oli liikkumiskielto kun pikkumies olisi halunnut tulla maailmaan hiukka liian aikaisin... Lapasten neulominen oli työn ja tuskan takana sormista hävisi tunto, ilmeisesti oli turvotusta. Eli neulomiseen meni ainakin kuukausi ja tuon valkoisen langan kanssa taiteilu oli vaikeaa... Neuleesta tuli osittain kireää ja siksi nämä jäivät pukinkontista pois. Viettivät kaapinperukoilla talvihorroksessa  kunnes muutama viikko sitten tein siileille silmät, viiksiä tyttö ei halunnut, painavat kuulemma inhottavasti!

 

 Tässä toinen siileistä on kellahtanut selälleen, tuo valkoinen lanka on muistaakseni Tangofani tms, vyöte on hävinnyt ja kyseessä oli langan loppu.

Tässä on kuva sisäpuolelta, neule ei näy kunnolla, mutta tuolta löytyy todella tiukkaa ja sitten valkoisen neuleen reunoissa löysää....neuletta siis.

Kirjastosta otin lainaan Huovutus, hieroen, rullaten ja pistellen kirjan tekijöinä Tuulikki Talvitie ja Vuokko Tammi. Sain kipinän kokeilla huovutusta ja tekele alla.... Varastoista löytyi vihreää piipunrassia ja useampaa väriä huovutusvillaa...



 Eli tuo villa on pyöritetty rassi.n ympärille ja pistelty huovutusneulalla
 Tässä mukana jo kaksi väriä ja mielestäni näyttää jopa kissalle!


 
 Näissä kahdessa viimeiosessä kuvassa näkyy vielä viimeistely ompelin viikset ja tassuihin kynnet tms näkyvät kylläkin huonosti, lankana käytin tavallista ompelulankaa, nämä olisi voinut tehdä myös villasta pistellen, siis nuo kynnet... ei viiksiä.


Tässä meidän kissa herra, joka toimi esikuvana huovutukseen ja ilmeisesti ei halunnut itsestään otettavan tunnistettavaa kuvaa.


 Syksyn lehtiän tuossa pakkasen kourissa nyt keli onkin jo lämpimän puolella, tuntuu pitkälle tämä syksy...

maanantai 12. marraskuuta 2012

Tunikat äidille, kirpparilta lapsille..

 Tunikat tein itselleni Suurikäsityö lehden kaavoilla. Muistaakseni lehti oli 2011 kesäajalta... Kaavat olleet piirrettyinä jo jonkin aikaa ja lehti oli lainassa kirjastosta, eikä silloin tullut merkittyä tarkempia tietoja ylös, mutta tunikat kokoa 44, aika reilut päällä. Raita trikoo kirpparilta ja täällä esitelty löytönä, tuo musta Kangastukusta Nanson kilotrikoota. Näissä olisi pitänyt olla kuminauha tuossa rinnan alla, mutta tuntui paremmalle ilman, enkä halunnut äitiysvaatteen näköisiä näistä...

 Tytön tekemä kirjanmerkki, aika hauska!

 Kirpparilta löytö pojalle 150 cm juhlapaita, paita myyjän mukaan käyttämätön. Hinta 2e, taisin katsella samaista paitaa kaupassa viime keväänä...
Alla kaksi kynttilänjalkaa ne sain 1e ja juuri oikean väriset meille! Täytyy putsata löydöt, nuo mustat täplät jotain likaa.


Musta takki pikkumiehelle koko 18kk ja punk jotain oli merkki 2e. Vaikka äiti ei punk olekkaan! Kirppari jolta ostin nämä on Miilunrannan kirppis.

Tänään keli ollut huono, lumi joka ripotellut kahteen otteeseen on sulanut pois! Ja nyt näyttää siltä että pikkumiehen silmätulehdus hoitui pois! Ihanaa, toivottavasti pysyy terveenä!

torstai 8. marraskuuta 2012

Satiinihame, fleece lapaset

Krassin koriste lähikuvassa, oli unohtunut viimeksi pois päivityksestä.

 Satiini Eurokankaan palakorisdta 10 e /kg, päätin tehdä siitä hameen tytölle.
 Ompelin kankaasta suorakaitaleen ja laitoin tuollaisen kuminauhan vyötärölle.
Tyttö ei antanut lupaa fiksata lisää hametta... sanoi ettei se kuitenkaan onnistu....


Lapaset tehty kaksinkertaisesta fleecestä ja aplikoin erilaiset trikookuvat niihin. Kaava muunnelma ottobren uusimman lastenlehden kaavasta. Tyttö kuulemma haluaa nämä itselleen.

 Alla kuva huone rempasta, nyt tuolla lautojen alla on villat! Meikäläisen hommat alkavat nyt, rakennussiivous ja lattian hionta ja sitten pääsee käsittelemään lattian vahalla.
Tunnelmaa lenkiltä!