maanantai 24. marraskuuta 2014

Oveen koristeeksi Nalle kranssi


 Tälläisella pika kranssilla koristelin eteisen oven. Tilda ohjeella tehty nalle ja koristenauhaa valmiin kranssi pohjan päälle, muutama kimaltava tähti ja  
 Pieni sydän tuomaan hyvää mieltä sisään tulijoille!
 Nallen rusetti taitaa olla hieman vinossa :D


 Ulkona muutama kynttilälyhty tunnelmaa tuomassa.

 Kirpparilta löysin pikkumiehelle tuon pipon arvannette että on mieleinen, lemppari elokuvan hahmot siinä näet! Vintage neuleet kirjan koppasin myös mukaani siinä aivan ihania neuleita!

Pihalla


Pihalla lunta pieni hitunen, nyt tosin taitaa sekin sulaa sillä tänään on ollut lämpöasteita
 Saisihan sitä lunta tulla ainakin joulukuuksi....

perjantai 21. marraskuuta 2014

Merinovillapaidan tuunaus

Virkattu pöllö koriste 
Jepsis, elikäs ostin joskus viime keväänä kirpparilta 100% merinovillaa olevan paidan, joka oli nypytön  ja aivan uuden veroinen. Tuossa alla olevassa kuvassa näkyy alkuperäinen paita
 Koko oli todella iso vähintään xl, eli roikkui päällä rumasti. Kavensi ja istutin hihat uudellen ja kavensin myös tuota paitaa mutoinkin niin että ympärysmitasta lähti n. 20cm ylimääräistä neulosta. Siinä tohinassa onnistuin tekemään pari pientä reikää paitaan tuohon eteen....Mikä harmiiti todella paljon!

 No sitten mietin mitä teen paidalle? Paita ei ollut kovin kallis 2,- mutta tuntui aivan ihanan lämpimälle ja halusin kovasti saada siitä työpaikalla pidettän...
Hetkisen mietittyäni päätin virkata pari pöllöä ja kuun ja ommella ne paitaan... Lopputulos tässä, taatusti omalaatuinen eikä juuri samanlaista tule vastaan! 

Kai sitä voi jo joulu juttujakin laittaa ?


Hieman valoa marraskuun loppuun....

tiistai 18. marraskuuta 2014

Neulottu hirvihattu/pipo

Koska ranne ei nyt ole ärtynyt neulomisesta, päätin toteuttaa hirvihatun neulomalla, törmäsin nimittäin juuri sopivaan lankaan paikallisessa Prismassa! 
 Eli lankana käytin RED HEART, reflective lankaa, ohjeessa näyttää olevan suositus käyttää nro 6 virkkuukoukkua tai puikkoja itse käytin sukkapuikkoja nro 4 sain aikaan hieman tiiviimmän neuloksen. Tämä kuva otettu ilman salamaa, eli on juuri oikean värinen metsästystä ajatellen.
Neulottu hirvipipo
Salamalla otetussa näkyy sitten että langassa on mukana heijastin nauhaa, mikä ei ole laisinkaan huono juttu hämärän aikaan, metsässä tai tienvarsilla liikkuessa.  Tosin lanka on acryylia ja olisi paljon mukavampaa kun tämä olisi villaa lämmittäisi myös jos sattuisi kastumaan. 

loin hattua varten 60 silmukkaa ja neuloin suljettuna neuleena resorineulosta 20 krs jonka jälkeen neuloin vielä sileää neulosta toiset 20 krs. Pipon kavennukset toteutin jokaisen puikon alussa ja lopussa kaksi yhteen neulomalla. Pipo näyttää sopivan koko porukalle, vaikka olen sen neulonut miehen päänympäryksen mukaan....

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Traktori lapasten ohje


Traktori lapasten ohje
Neuloin vielä yhdet traktori lapaset ja nämä onnistuivat mielestäni parhaiten.
 Traktorin renkaita suurensin hieman ja tein muutaman muutoksen joista en ole varma huomaako niitä kukaan muu kuin itse. 
 Näissä tein tuota kirjoneuletta myös kämmen osaan ja jokainenhan voi tehdä sitä sen mukaan mistä tykkää. Olen tainnut tehdä kaikkiin näihin erilailla kuvioidut kämmenosat.
 Huomasin että traktori kintaita oli värkätty useammalla mallilla ja jotkut olivatkin tosi hienoja, mutta koska olen aloittelija näissä päädyin tällaiseen helppoon ratkaisuun :D
 Mitäs sitten seuraavaksi neuloisi, toisin sanoen nälkä kasvaa syödessä ja itse asiassa uusi neulos on jo puikoilla...

Traktori lapaset noin 2-3-vuotiaalle 7-veljestä langasta


 Tässä hahmotelma, parempia ohjeita varmaan löytyy ja esim. Yhteis hyvän sivuilla on kuvitettu ohje,  Novitan sivuilta myös kuvallinen ohje  peruslapaseen, Kuviohan on helppo siirtää haluamaansa neulokseen. 

Itse loin 28 silmukkaa 7 -veljestä langasta, puikot nro 4 lla. Silmukat jaetaan puikoille, resori neulosta n. 15 kerrosta tai oman maun mukaan. Sitten jatketaan sileää neulosta 6 kerrosta ja aloitetaan tuo kirjoneule osuus.
 samalla peukalon  paikka katsotaan neuleen toiselta (kämmen) puolelta ja neulotaan, erivärisellä langalla ja tässä neuloin  3 silmukkaa joista sitten saan tehtyä peukun Näkyy piirrosessa kuvion alareunassa tuollaisena viivana. Peukaloon  poimin nuo kuusi silmukkaa +  4 silmukkaa elikäs peukku neulotaan 10 silmukalla kerroksia 12kpl ... ja sitten peukun kavennukset ja päättely. 
Tuon kirjoneuleen jälkeen tein 6 kierrosta ja aloitin kärkikavennukset....eli kavensin joka kierroksella 1 ja 3 puikon alussa ylivetokavennus ja 2ja 4 puikon lopussa kaksi oikein yhteen kavennus...
Ja koska en ole ammattilainen termit voivat olla aivan väärin, joten ohjeita kannattaa vilkaista essim. noista linkeistä... ;>

Marraskuun puoliväli


 
Kamalan pimeää ja
mukavan lämmintä ajan kohtaan nähden jos positiivisia asioita etsitään! 

maanantai 10. marraskuuta 2014

Traktori lapaset

Traktori lapaset
 Jepsis, niin se aika vaan hurahtaa huomasin että viime päivityksestä onkin jo tovi kulunut. Olen värkkäillyt näitä traktori lapasia ihan harjoitus mielssä parit kappaleet pikkumiehelle. 

 Mies arveli että tämä kuvio on juna, mutta kyllä tuon kirjoneuleen on tarkoitus esittää traktoria :D
 Tarkoitus on näihin ohjekin laittaa, kunhan saan siirreltyä lisää kuvia ja ohjeen sellaiseen muotoon että muutkin ymmärtävät mistä on kysymys... Lankana käytin 7-veljestä, noista  sinapin? värisistä näkyy hieman tumman ruskea lanka läpi kirjoneuleen kohdilta, Liekkö hieman liian löysää neulosta mutta huomasin että neulominen alkaa sujua joten kuten... Rannekin on antanut myöten, eikä sormet puudu....

Harmaata ja muuta löpinää


 Vaajasalon lossin kyydistä nappasin kuvan ja mietiskelin että onkohan noissa  "merimerkeissä" jotkut akut sisällä vai aurinkokennot? Huosin että nämä välkkyvät myös työmatkalla pimeässä muuallakin laivareittien varsilla.

Red-velvet kakkuakin on leivottu useaan otteeseen,  tämä on aikamoisen hyvää!
 Luntakin on sadellut ja sulanutkin useampaan otteeseen...Nyt vaihteeksi on lämpöasteita ja maamustana
Lunta saisi tulla hitusen että olisi hieman valoisampaa...

lauantai 1. marraskuuta 2014

Pöllö kirjoneulelapaset ? Pöllö riipukset

 No en nyt tiedä näyttääkö tämä pöllölle mutta tarkoitus ainakin oli kokeilla neuloa kirjoneuletta jonka kuvio näyttäisi pöllölle.
Pöllö lapanen / kinnas
 Ja mikäli vertaan kokeilemaani maatusta sukkaan on tuo kirjoneule varsin siedettävää neulosta! Eli voisi jopa neuloa toisetkin mikäli käsi ja ranne antaisivat siihen mahdollisuuden! 
 Tarkkasilmäinen huomaa varmaan virheitä joita on kyllä ja paljon lisäksi toisen lapasen kuviokin on hieman erilainen, mutta siitä huolimatta tyytyväinen olen aikaan saannokseeni!
Ohjetta minulla ei näihin ollut ja kuvion tein ruutupaperille, tajusin kun olin nelonut toisen lapasen että tuo pöllö olisi ollut parempi täysin mustana, tai siis nuo kuvio osuudet jotka pöllön sisäpuolella olis voinut tehdä tuolla turkoosilla langalla. Ymmärtänette mitä tarkoitan?
 Lankana 7-veljestä jota minulla jemmassa iso läjä.

Pöllö kaulakoru

Suomen muotikello ja koru Ale korista   löysin  nämä pöllö kaulakorut..
 Tyttö otti käyttöönsä tämän strassi koristeisen pöllön.
Ja minun kaulaani on koristanut tämä pullea mahainen huuhkaja! Näyttää tuo pöllöily /huuhkaja  hulluus jatkuvan...

 Pakkasta

 Viikko puolitoista sitten oli kova pakkanen (meillä pakkanen kävi -17*) ja järveltä nousi usvaa, aika hienon näköistä viimasta huolimatta.
 Pakkasaamun aurinko toivottaa huomenet!