Otin eilen illalla käpykoristeesta kuvan ja se ei oikein onnistunut, joten otin uusiksi nyt aamusta!
Tuo kuva otettu ulkona ja se onkin paljon parempi, eli käpyjä keräsimme jo syksyllä ja ne ovat odottaneet jatkokäsittelyä.. Eli krassia tuunatessa maalasin hopea spreillä nämä jo aiemmin. Muutama päivä sitten innostuin töpöttelemään kimalleliimaa noihin suomujen päihin. Kuumaliimalla liimasin rusetin, jonka nauha kierrätetty jostakin lahjapakkauksesta. Rautalankaa kieritin tuonne suomujen joukkoon ja tein lenkin josta pujottelin siimalla ripustuslenkin. Näitä on useampia mutta kuvien lataaminen kestää... eikä näköjään onnistu välillä lainkaan.
Tuossa ylemmässä käpykuvassa vilahtaa enkelin hamonen, niinpä päätin ottaa kuvan myös siitä. Näitä olen tehnyt aika paljon, tuo hame on iso akryylihelmi ja siivet on liimattu kuumaliimalla. Päänhelmi on kiinnitetty hopeoidulla korulangalla ja kädet tehty samasta langasta taivuttelemalla. Näitä on mennyt paljon lahjaksi ja koulun myyjäisiin...Tässä aivan tavallisesta rautalangasta väännelty enkeli, ohje taisi olla jossakin askartelulehdessä muutama vuosi sitten. Tein samanlaisen myös tinalangasta mutta materiaalina mielestäni se on aivan liian pehmeää. Eli tuo pysyy paremmin kuosissaan, ja ainakin meiltä materiaalia löytyy ei tarvitse lähteä hakamaan askartelukaupasta!
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! :>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun piipahdit !!