maanantai 25. maaliskuuta 2013

Siroteliima kokeilua ja tuunattuja paitoja

 Kaikki tänä aamuna tuunattuja entisiä bodyja. Kahdesta etu alalla olevasta leikkasin vain alosan pois ja laitoin resoria tilalle. Vihreä ja tuo raidallinen jossa nallen kuva. Ja nämä ovat vanhoja ja osassa oli pahoja tahroja edessä.
 Tässä aplikoinnin suunnittelua...
 Mallia otin bodyn sammakosta.
 Mallataan toisesta bodysta leikattuun haaraosaan...
Sammakko aplikointi
 Ja leikattuna versiona
Kuvassa aplikoituna rintamukseen. Ja niinkuin näkyy ompelujälki aivan surkeaa. Ilmeisesti minun ompelukone on nirso langan suhteen... Yritin käyttää vanhaa langanjämää tähän... Onneksi ei uusi paita... Harmittaa silti.

Siroteliimalla kiinnitetyt kuvat paidassa
Tässä paidassa apinatrikoo on eurokankaasta ja sen ostin jo viime syksynä, sitä minulla on pieni palanen. Jäin valmista paitaa katsellessani miettimään näyttääkö tämä jotenkin liian tunikamaiselle, katsotaan kun saadaan käyttäjän päälle. Nuo apinat kiinnitin siroteliimalla. Ja tuolla ylä kuvassa Miina ja Manu ovat myös kiinnitetty samalla aineella. Ne ompelin myös ympäriinsä toisen siksakilla ja toisen suoralla ompeleella.
Siroteliima
Tämän näköistä ainetta. Ohjekin tuossa näkyvissä. Sain tämän pussin  Napin ja Nauhan poistopöydästä 1,- :> Hyvä tuuri. Menin liikkeeseen näet kyselemään kyseisen tuotteen hintaa, koska oli kova halu kokeilla aplikointiin ja kuin tilauksesta sieltä poistopöydästä kaipaamani aine löytyi!!
Mutta tämän kanssa täytyy elellä varovasti levittyy herkästä sinnekin minne ei tarvita. Kannattaa varata teippiharja valmiiksi! muutoin erittäin helppoa käyttää!

Pikkumies sovittamassa...

Pääsiäismuna askartelua

Näyttääkä kummalle touhulle? Tyttö tässä päällystetään ilmapalloja sanomalehden ja liimavesiseoksen avulla!
 
 Tässä sitten "muna" jo päällystettynä servetillä ja teipillä. Sisällä ilmapallon rippeet ja lisäksi muovipussi, tarkoitus on kylvää sinne raeruohon siemeniä.
 Toisesta puolikkaasta sai nokaton kukko pesän. Huopanarua laitettiin pehmikkeeksi.
 
Tässä vielä kaksi "munaa" lisää, sininen värjätty sormivärein ja toinen ilmapallo päällystettiin vanhalla lahjapaperilla. Tarkoitus on sinistä koristella jollakin, mistä koristelusta tyttö  innostuu. 

Pikkumiehen näkemys pääsiäismunasta!

Ihana auringon nousu n. klo 05:30

 Takaovesta kissoja ulos päästäessäni jäin ihailemaan auringon nousua ja pitihän se kamera hakea sitten...
 Viiru
Viiru kottikärrien alla

Täplä
Aamu alkoi valjeta tosi nopsaan...
 
Juu jäin miettimään että joku varmaan arvelee ettei tuo tee kotitöitä lainkaan tai ole lasten kanssa kun koko ajan värkkää.. Mutta tänään olen jo lämmittänyt, meillä on puulämmitys ja menee useita tunteja kun lämmittää ja tietty haettu ne puut varastolta n. 100m päästä, sillä kottiksella mikä kuvassa. Ruokailtu 3krt, Pojalta kyselty enkun sanoja. Pesty pyykkiä 2 koneellista ja lajiteltu kuivia pyykkejä. Imuroitu ompelemisen jälkeen. Luettu, sylitelty ja leikitty pikkumiehen  kanssa. Juoksetettu pikkukoirat.... ja Nyt alkaa tiskikoneen tyhjennys ja täyttö. Ruuanlaittoa tiedossa myös, aamupäivällä syötiin eilistä ruokaa. Illalla kahteen eri harrastukseen kuskaamista pikkumiehen kanssa ja odottelua kylällä 2h. jonka jälkeen alkavat iltahommat...
 
Huomasin että Tyttö kylmän maan blogi olikin kokonaan poistettu käytöstä! Harmi hänellä oli tosi hienoja virkkausohjeita! ja muutenkin aurinkoinen blogi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit !!