Tässä pojan takki kokonaisena ja se oli kokoa 146cm. Takissa vetoketju meni rikki ja ensin yritin purkaa takista vetoketjun pois (ajatuksella vaihtaa vetska, mutta onneksi tulin järkiini suhteellisen nopeasti) mutta luovuin ajatuksesta purettuani 15min ja todettuani ettei ehkä kannata. En kuitenkaan voinut ajatella että kangasta olisin heittänyt suinpäin hukkaan ja hihoja katsellessani sain ajatuksen tehdä pikkumiehelle hihoista pihahousut.
Hihansuissa tai sitten nyttemmin lahkeensuissa on ohutta fleegeä. pysyypähän kumpparit jalassa paremmin, kun en jalkarenksuja laittanut lainkaan näihin.
Housut ovat suhteellisen kapeaa mallia, mutta pikkumies on niin hoikkanen että housut mahtuvat hyvin päälle. Ja äippä laittoi vielä kaiken lisäksi vähän leveähkön kuminauhan vyötärölle ja joka on hiukka löysä, tuleepahan käytettyä henkseleitä näiden kanssa. Nämä pöksyt menevät noin 80 cm pituiselle pikkukaverille.
Pikkumies ei nyt sovitustuulella joten jätän sovituskuvan ottamatta. ;>
Trikookankaita
Kuvausassistentti ei ollut tälläkään kertaa tyytyväinen kankaiden esille laittoon joten...Vai liekko äiti niin hidas, ettei pikkumiehen hermo pidä tilanteessa ja yrittääkin kiirehtiä äippää näin ottamaan ne kuvat nopeammin!! Eli nuo ylläolevat kankaat tilasin ompelun ihanuus kaupasta, siellä ne olivat edullisimpia. Toimitus tuli muuten tosi nopeasti, eli seuraavana päivänä tilauksesta! Kiitos vaan!Lillestoffin Talot trikoo |
Pikkumiehen suosikiksi nousi tämä talo trikoo. Sitä halittiin ja koetettiin laittaa päähän. Maistettiin myös hiukan, josko tuo hyvää olisi syötynä...
Lillestoffin Kettu trikoo |
Tätä ötökkä trikoota tilasin ihan sen takia että pikkumies sai siitä tehdyn bodyn ja housut lahjaksi naapureilta kun syntyi! Kuosi on mielestäni hauska eikä ainakaan tylsä!
Ja lisää kankaita
Tämä yllä oleva kasa tuli tilattua sitten Fabriinasta, osa kankaista oli alennuksessa joten niitä olikin sitten "pakko tilata." Enkä nyt ole aikoihin täydentänytkään kangasvarastoja, joita on hyvä olla jos sattuu inspiraatio iskemään! (Iskee suhteellisen usein ;>) Tuolla kuvassa mukana kahta resoria (niistä ei sitten kuvia muuten) suklaanruskeaa ja oranssi-turkoosi raidallista Hilcon valmistamaa.
No tässä tilaus asiassa tuli hölmöiltyä sen verran että olisihan tuota voinut kysyä joltakulta tutulta olisiko kiinnostunut tilaamaan ko. liikkeistä kankaita. Postikulut olisi menneet puoliksi... mutta tyhmyydestä sakotetaan... vai mitenkä se nyt menikään? Ai meinas unohtua toimitus oli Fabriinallakin nopea, pakettin sain 2 päivänä tilauksesta!
Vaikka ainahan innosta tutisevana parikin päivää tuntuu pitkille odottaa...
Majapuun, Apinapuu joustofrotee Kuosin suunnittelija Leena Renko |
Kiitos Kati kun johdatit minut joustofroteen maailmaan! Nää on I-H-A-N-I-A!!!
Eläinten lento |
Fantit trikoo suunnittelija Michals Stoffecke |
Lillestoffin Viikingit trikoo |
Lillestoffin Viikingit trikoo |
Rollin` Stars suunnittelija Michals Stoffecke |
Kevään merkkejä
Pengalin ruusu on selvinnyt talvesta kasvatus alustassaan... Nyt se pitäisi saada kukkapenkkiin!
Tällaiset alut narsisisseissa!
Kevään merkkeihin kuuluu myös se että kylvän sarviorvokkeja!
Kaksi aivan ihanaa väriä... ja niinku huomaatte tuossa siemenpussissa vain muutama siemen joten tarkka saa olla että sattuvat mullan joukkoon!
Kylvöastioina tuollaiset sinkkiastiat ja mini kasvihuone.
Lisäksi tuli laitettua kurkkuyrttiä ja japaninhumalaa, vai onko sellasta olemassakaan? Toivottavasti lähtisivät itämään ja näistä muutaman taimen saisi! Tuo kurkkuyrtti minulle uusi tuttavuus, toivottavasti vastaa odotuksia. Olisi tarkoituis sitä kukkien joukkoon laittaa...
Kankaita!!!! Sekoisin jos ois pätäkkää ;) Muutamia ihan huikeita tuolla ompelun ihanuudessa
VastaaPoistaNo, niinku kangas määrästä huomaat minä sekosin täysin, tosin kankaat on 0,5m paloja...
VastaaPoista