sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kevättä rinnassa, urheilupaitoja

 Poika esitteli viikko sitten paitoja joiden hihat olivat alkaneet käydä jo lyhyiksi... Siitäpä innostuneena päätin ommella coolmax neuloksesta harjoituksiin treenipaitoja lisää. Tosin poika tykkää käyttää näitä myös koulussa.
Kuulemma parempi väritys olisi ollut puna -keltainen, Espanjan jalis joukkueen väritys mutta itse ihastuin tähän väriyhdistelmään. Coolmax neulos peräisin kangastukusta ja kaava löytyi Ottobre 6/2013 lehdestä, kokoa paidoilla 164cm.

Itselle ja tytölle tein vanhalla hyväksi havaitulla kaavalla paidat, tosin erikoossa ja eri hihan pituuksin. Molempiin applikoin tuollaiset isot viikset, pohjakankaan innoittamana! Oma paita on tilkuista ja sen selkäosa on musta, hihat olisivat saaneet olla kapeammat, tai sitten ehkä kaitalehuolittelulla kiristetyt, nyt ne ovat tuollaiset lerpakkeet!

Viikolla pojan ollessa harjoituksissa, kiersin kylän pururadan pienimmän kanssa. 
Siellä olikin vielä jäätä ja sohjoa, vieressä oleva lampikin osin jäässä! Mutta ihmisiä oli paljon ulkoilemassa, linnutkin konsertoivat oikein kauniisti!
Omassa pihassa narsissit ovat heränneet eloon,
Ja muutama muukin kasvi!
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, toivottavasti auringon paiste ja lämmin sää jatkuu! Pääsisi tekemään pihatöitäkin oikein kunnolla!


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hyvää Pääsiäistä!

 Hyvää pääsiäistä kaikille!
Krassi koki muodon muutoksen, pari päivää sitten höyhenillä ja kanalla koristelun myötä!
Mummo täytti vuosia ja hänelle tein kortin..
 Tyttö pyysi  tekemään paitoja itselleen ja tämä on tehty vanhaa  paitaa mallina käyttämällä. Trikoo nanson kilokorista ostettu.
 Samalla mallilla kun ylempi paita! 
 Tämä on sitten tehty naisten ottobren kaavaalla jota hiukan sovelsin, eli sama malli kuin minun mekoissa tosin koossa 34 ja ilman saumanvaroja...
 Kauluksissa  hieman erilainen malli, toinen normi ja toisessa on tuo rullaantuva huolittelemanton osa, tyttö ei tosin tykännt tuosta rullaantuvasta kauluksesta sen varmaan voi leikata pois...


Töihinkin pitäisi tänään mennä samoin huomenenna kutsuvat työt! sitten pääsen tse viettämään pääsiäistä! 

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Mekko säätöä

 Pallotrikoinen mekko kummitteli mielessäni jo jonkin aikaa ja sitten vain päätin toteuttaa sen... Malli on muokattu näiden paitojen kaavasta, kaula-aukkoa muotoilemalla uusiksi lisäksi, kaventamalla,  leventämällä ja pidentämällä tietyistä kriittisistä kohdista ;D Onnistuin tässä mekossa aika hyvin. Toivottavasti ei näytä yöpaidalle, sillä meinasin käyttää aivan julkisesti, kesällä?!
 Taakse kauluksen resoriin vielä kiinni teemaan sopiva nauhan pätkä!
 Sitten mekko nro kakkonen, tähän tuli hieman liikaa leveyttä helmaan ja lantion kohdalle mutta jätin sen sitten kaventamatta, kankaana Marimekon mansikkavuori trikoo jonka onnistuin pesenään piloille ja siksi siitä uskalsinkin muotoilla mekon. Värit ovat mielestäni hiukan ikävähkön tunkkaiset. Kangas toki tuntuu ryhdikkäälle trikoolle! Hihat ovat tässä 3/4 osa pituiset, eli siis lemppari pituus!
 Pikkumiehen shortsi settiin jääneet nalle jersey palaset ovat peräisin näistä paidoista! Tuossa rintojen alla framilon nauha, joka tosin meni vahingossa etupuolelle, koska ei näyttänyt pahalle päätin jättää sen paikalleen! Tämä paita on todennäköisesti päällä torstaina töissä!
 Tässä paidassa jersey alkoi loppua ja "jatkoin paitaa pallotrikoolla" . Ihan tästäkin tuli kiva pitopaita!

 Kirppari pyörähdys ja sieltä mukaan lähti  tämä Mulan story nukke, olen ihaillut näitä nukkeja Kewa kokeilee blogissa. Nukke näytti sille että on ollut koristeena, taitaa meillä jatkaa samaa :D hyllyn päällä seisomista!
 Poikien herkkuhammasta kolotti illalla ja Poika vatkasi vaniljakreemiä kakkupohjaan! Pikkumies toimii laadun tarkkailijana:
Illalla ulos mentäessä ei satanut, kun otettiin rattaat esille ja lähdettiin lenkille tuli sade! Sade on sitten vienyt lumet melkein kokonaan ja myös ilmassa leijuvan siitepölyn siitä sateelle kiitos!
Tämä päiväkin alkaa harmaana 0*c ja pientä sadesuhua ilmassa, olisko ompelu/ siivouspäivä? Tytöllä olisi tilauksessa paita...

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kesä mielessä... shortsi setti pikkumiehelle...

Nalle jerseytä jäi yli pieni palanen ja päätin hyödyntää sen Pikkumiehen shortsi settiin... Kokoa kaikilla kuvan vaatteilla 92cm, paitojen kaavana toimi 3/2014 ottobre lehden Daisy kaava. Shortsit samaisesta lehdestä, noiden kanssa menikin hermo ja hurautin ompelukoneella toisen resorin huolittelun rumasti. Nyt sitten harmittaa, mutta en kyllä ala purkamaankaan, sillä kaiken kaikkiaan tuon resorikaitaleen olisi pitänyt olla pidempi ettei se vedä tuota lahjetta rypylle, kai nämä kotona ainakin menee hiekkalaatikolla mikäli kelit kesällä sallivat shortsien käytön.
Malli on mielestäni kiva ja paitoihin olenkin varsin tyytyväinen! Tuohon paidan nappihalkioon löysin hyvän ja helpon ohjeen Karkelot blogista, en näet taaskaan ymmärtänyt lehdessä ollutta ohjetta...
Koska saumurissa oli ruskeat langat samalla ompelin myös tuosta ruskeasta pallotrikoosta  myös uuden 3/2014 lehden baboon trikoohousun kaavalla tuollaiset pidemmät shortsit, pylly puoleen sain käytettyä tilkkuja aika mukavasti... ja näitä voisikin tehdä muutamat lisää, samaa pituutta ja ehkäpä lahjetta pidentäen ihan housuiksi! Nuo vihreät tähtitrikoo housut ovat odotelleet kuminauhaa jo jonkin aikaa, nyt sain laitettua sen kokoa näilläkin 92cm mutta malli on tosi leveä ja suurehko meidän hoikkeliinille. Kaava taisi löytyä ottobre 6/2010 lehdestä ? (En nyt ihan varma enää ole, ja liekkö tuollaista numeroakaaan)

 Muuta pölinää

 Hulvaton juttu oli se että löysin kirppikseltä 2,5,- pussillisen kankaita... Totesin että muun muassa saan tehtyä tuosta persikanvärisestä puuvillasta lakanan 80cm leveään ja normaalipituiseen sänkyyn ... ja pussissa oli trikoota, resoria , farkkua, yms.... eipä lakanalle jää paljoa hintaa....
Sauna, viina ja terva
 Ja sitten siitä selästä, se alkaa olla onneksi  parempi, vaikka viime torstaina jouduin uudelleen käymään niksauttamassa sitä, molemmat si nivelet jumissa ja kävely tapahtui tosiaan etukumarassa... Nyt sitten pientä särkyä mutta särkylääkkeellä hallittavissa... Täytyy muistaa venytellä, ja kuten ylläolevassa kuvassa näkyy, olen käyttänt vanhoja konsteja... viina vain puuttuu tuosta listasta.... Sauna lämpesikin hieman liikaa ja oikeasti sai kärvistellä melko kipakassa löylyssä! ;D
Mutta enhän minä töihin päässyt viime viikolla lainkaan,  Pikkumiehelle ilmaantui suupieleen märkärupi näppylä jota sitten parannellaan vieläkin lääkekuurin voimin.... Onneksi suupieli alkaa näyttää paljon paremmalle j atoivon että ensiviikolla oltaisiin terveitä koko poppoo!
 Pikkumiekkosen kanssa huomasimme tämän oravan, en ole ennen kuullut säksätystä, mutta ilmeiseti orava oli peloissaan meidän seurattua sen touhuja...
 Pajussakin siitepölyä...

Tänään keli ei olekaan tälläinen kuin kuvassa, ainakin mellä sataa vettä ja lämmintä on 1+, poikaa pitäisi käyttää harkkapelissä ja mietinkin kuinka kentän laidalla tarkenee jos sataa....

maanantai 7. huhtikuuta 2014

T-paitoja töihin, selkä kipuilua...

 Innostuin ompelemaan itselleni pari T-paitaa töihin...
 En tajua miten ihmiset saavat otettua itsestään kuvia... Ei ainakaan minulta onnistu, mutta varsin tyytyväinen olen ompeluni lopputulokseen!
 Tässä toinen, ehkäpä kesäisempi versio malli sama molemmissa, eli Naisten Ottobre lehti 2/2014. Itse asiassa tuossa lehdessä olisi monta mallia jotka haluaisin toteuttaa...!
Päivänkakkara trikoo viime syksynä hankittua... Tuo hiuspanta myös samaisen  lehden mallilla ommeltu!
 Tässä ekapaidan trikoo vielä kankaana ja sen löysin sunnuntaina kirppikseltä. Hintalapussa luki että olisi Marimekon trikoo? Voi ollakin laatu tuntuu ainakin hyvälle! Samalla reissulla löysin fleeceä yli 1,20m palasen ja hintakin oli päätä huimaava 4,- Eurokankaan palalaarin fleece on paljon kalliinpaa...
 Pikkumiehelle kesäksi 92 cm lappushortsit ja Neuletakki!

No Pikkumies sai  kyllä Eurokankaan trikoosta peruspaidan ja ihastui siihen kovasti!

 Halusi sen heti päälle, onneksi kangas oli pesty ja näin 
 pikku herra sai nauttia aamupuuron uusi paita päällä....

 Sunnuntaina oli Pojalla harkkapeli ja me kävelimme keskustaan pienimmän kanssa, sinne kirpparille. 
 Pojat pelaavat kuplahallin kupeessa, vanhalla tekonurmella!
 Illalla kävimme tädin kanssa lenkillä ja huomasimme että hänen kukkapenkissään oli elämää... Toivottavasti päivänliljat eivät palellu!
Ja aamupäivällä selkä meni ihan kunnolla jumiin, eli vanha vaivani palasi. 
SI nivel meni pois paikoiltaan, enkä päässyt oikein liikkeelle, joten Pikkumiehen hoito tuntui varsin haastavalle, onneksi ukki ja mummo lupasivat katsoa häntä ja minä pääsin pikaisesti työterveyshuoltoon fysioterapeutin niksautettavaksi... 
Nyt sitten odottelen aamua ja tunnustelen voinko mennä töihin...
Isommat lapset nauravat kävelen kuulemma kuin vanha mummo, juu myönnän että aimoinen etukeno on kyllä mutta jos oikaisen selän pääsen eteenpäin vain hiipimällä...
Huomenna toivon vaivan olevan poissa! 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

T-paita lapselle tähti applikoinnein , luonnon tapahtumien ihmettely jatkuu...

 No joo, en minä ompelemista lopeta, oikeastaan "kaasuhanaa on kierretty kaakkoon" kirjaimelleisesti... Tässä ei toki kaikki ompelukseni ole, esittelen niitä sitten seuraavassa.. Tai no Tämä yksi paita valmistui jo aiemmin, samalla kaavalla kuin kierrätyskankaasta oleva  edellisen postauksen valkoinen paita.  Ai, unohdin mutta nuo hihat ovat 3/4 mittaiset eli siis kysymyksessä on kesä paita...
 Applikointina yksinkertainen tähti, jonka keskelle samasta kankaasta robotti. Trikoo Eurokankaasta. Peitetikkikonetta olen alkanut käyttämään enemmän ja enemmän, mutta harjoitettelua toki tarvitaan että lopputus olisi ammattimainen!

Luonnon ihmettelyä

Leskenlehti löytyi alkuviikosta takapihalta ja olen kuullut peipposten laulavan tämän viikon aikana useaan otteeseen. Itse asiassa olin työpaikan pihalla kun kuulin ensimmäiset luritukset ja täytyy sanoa että mieltä piristi kummasta! Musta rastaitakin olen nähnyt omalla pihalla useita kertoja!

 Pikkumiekkonen lempipuuhassaan.... Mopo pärisee suhteellisen kova äänisesti!
 Tästä piti vain napata kuva, pidän noista väreistä.
 Eilen kävimme taas metsässä kävelyllä. Aurinko paistoi harsopilven takaa.
 Satumetsä, verenpainekkin laskee ;D Tuoksu on ihana, nautin varsinkin havupuiden tuoksusta. Linnutkin alkavat olla enemmän ja enemmän äänessä.
 Kallion päällä on pieni luonnonsuojelu alue ja kyseinen puu kasvaa siinä pläntillä.
 Pienin etenee sinnikkäästi ja hän ei olisi lähtenyt millään pois metsästä.
(lupaus trampoliinalla pomppimisesta lopetti huudon joka nousi lähtökäskystä)
 Maastahan löytyy tietty kaikkea kivaa, kerättäväksi ja kaiveltavaksi.

 Tämä kuvattu hiukan oudosta kulmasta.
 Mutta kyllä puu on todellakin aika vino ja siinä on tikan tekemiä kolojakin.
 Luntakin löytyy paikoista joihin aurinko ei paista.
 Jäkälät ovat valloittaneet puun runkoa.
 Siellä se aurinko on, oksien takana.


Tädiltä sain tulilatvan, aivan ihana!
Nytpä Toivottelen
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!