Täällä eri blogeissa on vilissyt erilaisia pöllö askarteluja joten päätin myös kantaa korteni kekoon pöllö askartelun suhteen! Pöllöstäni tuli tiukkakatseinen kaveri!
Elikäs, tuolla pöllön sisällä on puunpalanen/ palikka ja sen päälle kieputin suikaleeksi revittyä kangasta.
Jonka liimasin erikeepperillä pöllön höyhen peitteeksi. Silmissä käytin kangasta ja paperia piirsin ihan tussilla tuijottavan hypnoottisen katseen. Siivet, nokan ja jalat pöllöni sai kankaasta, ne ovat liimattu paikoilleen! Nopsaa askartelua ja onnistuu pienemmältäkin askartelijalta pienen avun turvin!
Vauvan tilkkupeitto
Tuo peito keskustan kangas on peräisin koulun myyjäisistä. Ilmeisesti koulun kangasvarastossa oli liikaa tavaraa ja haluttiin eroon pienistä kankaan härpäkkeistä. Tuossa kyseisessä kankaassa oli jonkinlaisia mustetahroja ja ilmeisesti leimasinmustetta jotka lähtivät pesussa pois. Ihastuin kankaan menninkäis teemaan ja noihin kärpässieniin.
Jo silloin päätin, että teen tilkusta peiton. Suunnitelmia oli monia, ensin aijoin leikata kuvat ja aplikoida ne yksitellen toiselle kankaalle, tai vaihtoehtoisesti tehdä pieniä keskustilkkuja ja hirsitalo tekniikalla koota sitten isompi kokonaisuus niistä. Onneksi en moisiin ryhtynyt, tästä tuli mielestäni hyvä näin. Peitton kooksi tuli 155cm x70 cm, hassuhko mitta mutta tein vain mitä tilkuista tuli! Välissä on polyestervanu ja takana valkoinen puuvillakangas, jonka olen joskus aiemmin löytänyt Eurokankaan 5e/kg laarista. Taakse lisäsin pienen suikaleen tuota reunakangasta, koska valkoinen ei ihan riittänyt. Nuo muut kankaat ostettu myös jossakin vaiheessa Eurokankaasta.
Kuvassa tuo raita, tikkasin myös vaalean keltaiset tilkut, ne ovat vanhasta lakanasta, jonka huomasin ompelun jälkeen olevan turhan haurasta.
Tässä kuvaa reuna tikistä, ei varmaakaan aivan ohjeen mukaista... ja muutama ruttu takapuolelle syntyi, muttei se varmaankaan käyttöä haittaa!
Vielä kuvia eilisestä pakkas aamusta!
Meillä pakkanen huiteli huikeissa -29 lukemissa, töihin lähtö hiukan jännitti, sillä minulla ei työpaikalla ole lämpötolppaa! Työkaveri pelasti minut, antamalla käyttööni lämpötolppansa, täksi viikonlopuksi. Seuraavan kerran kun menen töihin on hankittava oma. Onneksi tänään on ollutkin paljon lauhempaa! Vaikka ei lumisade niin mukavaa sekään ole...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun piipahdit !!