Tämän laukun/kassin tein n. vuosi sitten itselleni kierrätyskankaista. Itse en sitten kassia käyttänytkään, sillä tytön mielestä se olikin niin hyvä että hän alkoi kuljettaa siinä vaihtovaatteita yms koulussa.. Ohjetta kassiin ei ollut, vaan suunnitelin sitä mukaa miltä työ alkoi näyttää ja tarvikkeet antoivat mahdollisuuksia.
Kankaana käytin anopilta saadun tyynyn kangaspäällistä, tyyny oli paikoin rispaantunut ja täyte pursui ulos. Luulen että tyynyllä oli ikää reilusti, sillä se oli käsin tehty ja sisällä oli jotakin murumaista täytettä, joka oli osittain mennyt ihan jauheeksi!
Purin saumat ja pesin kankaan. Pesukonekin sai oman osansa täytteestä sillä se oli aivan "jauheessa" vaikka kopistelin kankaan ennen pesuun laittamista. Huomasin pesukoneen tilanteen vasta seuraavan pesukoneellisen pyörittyä ja arvannette varmaan lopputuloksen.... Onneksi koneessa ei ollut kuin arkivaatteita!
Tuo pellava kangas jota taskussa ja yläreunassa ovat SPR.n kirpputorilta peräisin olevasta pienestä pöytäliinasta. Kukka oli liinassa koristeena, taiteilin sen tuohon taskuun. Lankoja näkyy hieman repsottavan, mutta kassia on pesty muutamia kertoja ja käytetty ahkerasti!
Taskun tikkasin suoralla ompeleella, ajattelin että se olisi niin tukevampi. Kanttinauhaa joka peräisin mummon vanhasta varastosta laitoin vielä tukemaan olkahihnaa ja taskun läpän reunaa.
Sisällä vuorena on vanhasta koristetyynyn päällisestä ruutu kangasta. Todennäköisesti tuota tyynynpäällistä ei oltu käytetty lainkaan. Kangas oli / on tukevaa puuvillaa.
Sitten vielä kuvia muutaman päivän takaisesta lenkistä, pikkumies istui pulkassa ja kävelimme pitkin moottorikelkan jälkeä... Hyvin kesti meitä. Isommat lapset olivatkin mäenlaskussa ja mikä parasta mäenlasku sujui ilman riitaa :>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun piipahdit !!