Pitkästä aikaa aukaisin helmilaatikkoni, tosin korujen valmistus on pyörinyt mielessä jo pidemmän aikaa mutta jostain syystä en vain ole saanut aikaan tehdä mitään.
Aloitin tällaisesta helposta jutusta...
Eli korun pohjana memoryvaijeri ja tässä sinisessä lasihelmiä ja tuollaisia fasetti AB käsiteltyjä helmiä (eli siis nuo läpinäkyvät) sikin sokin..
Tässä tulee esille varmaan parhaiten oikeat värit.
Tämä on ihan kivan kesäinen koru.
Mutta paras minusta on tämä tuliakaatti koru, jossa sikin sokin eri värejä. Akaatit fasettihiottu ja niiden halkaisija n. 10mm.
Voi kun olisi ollut reilummin kyseisiä helmiä, olisi kiva ollut tehdä koko setti, siis korvikset ja kaulaankin jonkin lainen killutin.
Nämä valkealla pohjalla otetut kuvat ovat ruokapöydällä otettuja ja kuvista huomaan että pöydän pinta on hieman kolhuja matkan varrella saanut. Eli huono kuvaus alusta.
Tämän taiteili tyttö, särölasihelmiä ja tuollaisia kuution mallisia lasihelmiä.
Näkyypä tuossa olevan myös tuollaisia mattapintaisia helmiäkin
Mukavat hempeät värit myös tässä.
Nämä orvokit löytyivät eilen tienpientareelta...
kylmästä säästä huolimatta.
Idänsinililjassa kauniin sininen sävy... ;D Tämän tädin silmä lepää näissä!
Tuo turkoosihan sopii sinulle nimimerkkisi vuoksi!
VastaaPoistaJuu totta, mutta joskus tyttö sanoi että äiti kaikki sinun korusi ovat sinisiä, eikö sinulla tosiaankaan ole muita? Kai se siitä lähti että tarvitaan hieman muitakin värejä...
PoistaHei jee kun oot ennättänyt koruilemmaan :) Hyvää äitienpäivää!
VastaaPoistaNäin myöhässä myös sinne äitienpäivää :D tuo koruilu olikin nopsaa! mutta ihan kivaa vaihtelua!
Poista