maanantai 21. marraskuuta 2016

Anelmaiset

Kauan näiden Anelmaisten tekemiseen meni, päättelykin tuskaa.. ( sain käden kipeäksi) Joo ihan oikeasti päättely ei tehnyt hyvää kädelle, jostain syystä neulan pitäminen ärsyttää ja käsi tuntuu kömpelölle. Siis ote ei meinaa pitää neulasta. Olenkin pohdiskellut tässä että tekeekö lihasjumi hartioissa ja niskassa tällaista oirehdintaa?    
Mutta en ollut aiemmin noteerannut ollenkaan tätä mallia, siis johtui varmaan siitä että kysymyksessä kirjoneule jota olen huonolla menestyksellä tehnyt, kuviot olen onnistunut neulomaan niin tiukkaan että tekeleet ovat osittain vetäneet rumasti tai olleet todella tiukat kirjoneuleiden kohdalta, nyt onnistuin! Olenkin erittäin tyytyväinen näihin!
Lankana ohjeen mukaan 7-veljestä lanka.

Oulussa

Oulussa tuli käytyä työryhmän mukana,  yövyimme Radisson blu hotellissa. Paikka oli mukava, aamupala aivan mahtava, valikoimaa reilusti ja palvelu hyvää ja ystävällistä. Hotelli on lisäksi solminut yhteistyö sopimuksen viereisen kuntosalin kanssa johon hotellin asiakkaat pääsevät ilmaiseksi ja sisäkautta salivarusteissa. Kuntosali oli hyvin varusteltu! Voin suositella hotellia! Kuvassa oleva puu näkyi huoneemme ikkunasta ja tuossa alla olevassa kuvassa on kauppahalli.

Kauppahallista kävin ostamassa Ratu-leipää kotiin tuomisiksi!


Muratti ei pienestä pakkasesta kärsinyt, oli vaan entistä kauniimpi väritykseltään.


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Virkattu poncho Novitan Aapo ja seitsemän veljestä langoista!

Hitaasti hyvä tulee, vai miten se nyt menikään?
Novita 3/2016 lehti oli pakko ostaa parikuukautta sitten, koska huomasin tämän virkatun ponchon ohjeen siinä!
Harmaa Aapo-lanka oli poistokorissa ALE:ssa joten se tuli hankittua, kotona kun ei isosta lankavalikoimasta huolimatta ollut samaa väriä tarvittavaa määrää, tosin Aapoa jäi melkein kerä yli tästäprojektista. Raidat on seiska -veikan jäämiä joita mallailin lehden ohjeen mukaan. Nyt tosin hieman harmittelen etten tullut hankkineeksi sitä hunajan keltaista  lankaa, olisi aika kiva piristys näin talvea vasten vaikka sukkiin tai lapasiin!
Vaikka kerkeäähän tuota hakea kaupasta, jos oikeina alkaa mieli tehdä!
Virkkaaminen on ollut minun lemppari tapa tehdä isompia töitä langasta, nyt kuitenkin huomasin että varsinkin oikeassa kädessä sormet puutuivat hetken virkkauksen jälkeen.  Ilmeisesti, niska/hartia /käsi vaivani on pysyväistä laatua, mutta tehdään näitä räpellyksiä sitten hitaammin. Luopua en aijo tästä harrastuksesta kokonaan jos ei vaiva tästä pahemmaksi ylly.

Vaahteroiden loistoa!

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Novitan 20-vuotta vanhaa lankaa sukkiin

Sukkien varsiosissa jotakin viime syksynä Aleksista ostettua paksuhkoa villalankaa joka on ihanan pehmeää ja mukavan väristä. Tuo yksivärinen vaaleanpunainen on tosiaankin 20-vuotta sitten ostamaani Novitan Venla lankaa.Paksuhkoa ja nopeaa neuloa.

Lankaa on on vielä muovikassillinen, vaaleanpunaista, vihreää ja hiven keltaista. Muistan vielä että ostin langat villapaitaa varten, haaveeksi jäivät, mutta sainpahan sukat!

Äitienpäiväruusu on ilahduttanut koko kesän ja jaksaa kukkia vieläkin.


tiistai 9. elokuuta 2016

Regian ohuesta villalangasta perussukat

Lanka oli alessa ja huomasin sen olleen uutuus jo 2015 keväällä! Lanka tuntui hyppysissä ihan kivalle, mutta kauhistelin sen ohuutta. En ole koskaan neulonut aikuiselle sukkia 2.5 mm puikoilla... Täytyy tunnustaa että näihin  neulomiseen tuhraantui aikaa. Enkä kyllä muutenkaan pysty käsien tilanteen vuoksi kovin nopsaan neulomaan.
Lankoja tuli tilattua jokunen kerä, saa nähdä kuinka ja koska niistä innostuu neulomaan. Minusta Novitan langat ovat mukavia neuloa joten täytyy nyt käytössä kokeilla onko langoissa eroa kestävyyden suhteen. Nimittäin Novitalla on taas kivoja uutuus lankoja. Täytyy kuitenkin malttaa sillä lankaa on vaikka kuinka paljon kaapeissa...

Suomen kesä

 Viikko sitten satoi rakeita ja vettä niin että maa oli osittain valkea!
Kuvassa poika pelasti sirkkelin vesisateelta!
Tänään ihmettelin mistä ruusun tuoksu tulee, Juhannusruusu alkoi kukkimaan uudelleen !


Kukkapenkissä kävi talvella kato ja uusia en paleltuneiden tilalle ole hankkinut, joten oli kiva yllätys että nämä liljat nousivat ja kukkivat!

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Toiset kämmekkäät Nalle -langasta



Ohje on mukailtu edellisen postauksen mallista. Nämä ovat itseasiassa hiukan tiukemmat ja pysyvät napakammin käsissä... ja todennäköisesti seuraavakin postaus tulee saman tyylisistä käden lämmittimistä!
Töissä ovat hieman  ihmetelleet kun kuljen töissä +24*c kämmekkäät kädessä ja huopatossut jalassa...Kesä aikaan ei aivan tavan omaista, olin tänään lisäksi lähdössä työasioissa kaupungille huopatossuissa ja villasukissa, onneksi huomasin ulko-ovella varusteet... Olisin ehkäpä saa-
nut
muutaman kummastelevan katseen!
Tytön ruusut aamu auringossa

torstai 2. kesäkuuta 2016

Valkosormisuus, Raynaud'n ilmiö sormissa ja jaloissa.

'Raynaud'n ilmiö käsissä
Blogi ollut tauolla koska ollut kaikkea muuta... Siis olen juoksennellut eri lääkäreillä ja hieronnassa, töissä, lapsen harrastuksen kuskaus on myös aikaa viepää, sekä remontti on vienyt oman aikansa. Tosin en ole siihen osallistunut käsi ja selkäjumien vuoksi, mistä poden huonoa omaa tuntoa..
NO mutta asiaan.
.   Viime syksynä alkanut hartia ja selkäjumi, käsikivut yms... sai jatkoa Raynaud'n ilmiöstä tai oireesta, luulen että jo syksyllä alkanut kaamea käsien ja jalkojen palelu oli alkusoittoa tällä vaivalle.
Raynaud'n ilmiö jalkapohjassa / jalassa
Täytyy myöntää että säikahdin kovin kun huomasin helmikuussa 2016 että minun käsi ranteesta alaspäin on aivan valkoinen...  Vaivan nimi löytyi Googlettamalla ja huokasin helpotuksesta, ei vaarallista,  sitten eräänä päivänä huomasin että myös jalkapohjani oli valkoinen, valkoisuutta edelsi kumma tunne jalassa, aivan kuin minulla olisi ollut jalkapohjassa jotakin ylimääräistä, muovailuvahaa tms. Se siis oli tunnoton ja valkopunakirjava...
Raynaud'n ilmiö varpaissa
Myös varpaissa  sama ilmiö... Minulle tämä tulee jos vetää, on viileää, kaupan kylmä altaat ovat kauhistus. Sormiin ja varpaisiin koskee / särkee... Onneksi vaiva kuitenkin helpottaa kun lämmittelee.... 

Lääkkeeksi tähän sain Adalatia, jota en ole kokeillut vielä. Täytyy testata jos ei muuten ala lämpiämään varpaat tai kädet. Tästä ilmiöstä löytyy paljon tietoa mm.Duodecim, terveyskirjaston artikkeli, sekä varmaa monelta muulta sivulta. Ilmeisesti tämä oireilu voi johtua joskus toisesta sairaudesta tai voi olla itsenäinen ilmiö. Minun kohdalla ei mitään selittävää ole löytynyt, joten ilmeisesti on primaari muoto eli "itsenäinen sairaus"!
  Mutta niin inhottava vaiva, vaarattomuudesta huolimatta... Ennen +10*C kelissä T- paidassa ja paljain varpain ei tuntunut missään, nyt voi olla + 20*C ja kädet ja jalat umpijäässä. Melkoinen muutos...

NO sitten tästä seurasi käsitöiden saralla seuraavaa... 

Eli tähän liittyen olen joutunut miettimään vaatetusta ja käsien lämpimänä pitämistä...myös lämpimällä kelillä.
Kädet kestävät jonkin verran neulomista, (Käyn edelleen hierojalla ) joten neuloin kämmekkäät Nalle Taika langasta. Malli ja ohje Ulla neuleen Rinsessa! Oli helppo ja hyvä ohje!
 Minusta malli on kaunis, mutta ehkä olisi ollut hienommat yksivärisestä langasta. Tuo valepalmikko ei näy kaiken kirjavuuden keskeltä...

Kukkapenkissä tapahtuu

 Tämän piti olla sininen Clematis alpina eli alppikärhö... Ilmeisesti onkin sitten jotain muuta tai vain erivärinen alppikärhö? Jos joku tietää voi vastailla tänne... Tyytyväinen olen siihen että hengissä, sillä osa kasveista ja ruusuista taisi kuolla viimesyksyn paukkupakkasissa joita oli ilman suojaavaa lumipeitettä. Minulta paleltui useita ruusupensaita, tosin osa näyttää hakevan kasvuvauhtia aloittaen kasvun juuresta...

maanantai 15. helmikuuta 2016

Minions kakku viritelmä... Peruslapaset!


 Jep, tällaisen viritelmän tein Pikkumiehen synttäreille "Minions" kakku! Onneksi kelpasi, ensikerralla päällystän kakun päävärillä kokonaan! Nyt en ymmärtänyt ettei kakkua voi tehdä osissa. Valkoista kuorrutettakin olisi tässä tarvittu silmiin, mutta sitä ei sitten kotoa löytynyt...
Kakun sisällä vadelmahilloa ja kuningatar rahkaa!
 Lapaset pikkumiehelle 7-veljestä langasta! Näitä neuloin kierroksen silloin tällöin. Hartia ja käsi kivut ovat pitäneet huolen siitä ettei käsitöitä ole pystynyt tekemään...  
Pakkaspäivä työpaikan ikkunasta!
Kevättä kohti mennään, valon määrä lisääntynyt huomattavasti! Töiden jälkeen on vielä hetken aikaa valoisaa!

Piha umpijäässä! Kuitenkin läheltä katsottuna oikein kaunis väreiltään!

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Ranskalainen kantapää ja villasukka


Nämä villasukat valmistuivat ennen Joulua, malli on NOVITAN sukkalehdestä ja sen nimi on IHASTUS.
Aiemmin en kyseistä lehteä ole huomannut mutta nyt
ihastuin siihen koska sieltä löytyi kaikkea
kivaa ja pientä
neulottavaa. Myös aivan uudenlaisia malleja ainakin minulle mm. tuo sukan varren lettimalli ja ranskalainen kantapää, ohjekin oli mielestäni melko selkeä tällaiselle sunnuntai neulojalle!

 Koska lettimalli oli kiva päätin tehdä lapaset samaa pintaneuletta hyväksi käyttäen, nämä lämmittävät tytön käsiä!
Ulkoillessa huomasin tällaisen
sulan
jonka joku oli ilmeisesti työntänyt lahoon kantoon koristeeksi.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Mitähän VUOSI 2016 tuo tullessaan...

Blogissa ollut hiljaista kuvien siirto ongelmien vuoksi ja muutenkin  loppuvuosi oli kiireinen ja erilaisten sattumusten vuoksi ei koneelle kerennyt oikeastaan ollenkaan!
Toki pientä värkkäystä ja askartelua on tullut tehtyä pikkumiehen  kanssa  kuten nuo eriväriset tontut, kananmunan kennoa kangastilkkuja ja piipunrasseja....helmiä yms...

Tulevasta vuodesta toivon rauhallista ja idearikasta kiireestä ja huolista huolimatta!
JA
Kiitän menneestä vuodesta
Blogissani
piipahtaneita ja
kommenteilla minua ilahduttaneita!