lauantai 27. huhtikuuta 2013

Synttärikorttit 4 ja 7 vuotiaille ja shortsi sähellystä

Pitkään mietin millaiset kortit synttäri sankareille väsään ja päädyin tällaisiin tekeleisiin. Pupu kuva on 3D askarteluna väsätty, vähän pienehköin teippityynyin ( oli paremmat ko. askarteluun tarkoitetut hävinneet jonnekkin... tai sitten ne on käytetty loppuun innokkaiden askartelijoiden toimesta) ja jäi näin ollen hieman matalaksi eikä korkeusero näy kunnolla.
Kokeilin myös teippien käyttöä, ei taida olla minun juttu? Tiedän että jotkut ovat hurahtaneet niin pahasti että teippailevat kaikkea mahdollista! ;>
Myös tämä siili neiti on 3D rakennelma. Osista jätin muutaman välistä ja minusta tästä tuli näin hyvä! Toivottavasti korttien saajat  tykkäävät näistä! Näitä kyseisiä siili ja pupu korttitarvikkeita sai Suomalaisesta kirjakaupasta pari vuotta sitten. Joku näissä viehättää minua, mukavan hempeitä.

Siili kortissa takana kiiltokuva koristeena.


JA ne shortsit!



Tytölle lahjaksi? No minä annoin koossa 122 cm Ottobren 3/2013 kaavoilla tekaistut shortsit. Siis näiden tekeminen oli aivan kauheaa tunnustan.
Jostain syystä kaikki tuntui menevän pieleen. Mm ompelin lahkeensuu resorin väärinpäin kiinni, siis saumanvara jäi ulospäin. Korjasin sen, ompelin osan saumoja kahteen jopa kolmeen kertaan, jostain syystä ompelin niin että saumaan jäi reikä, senkin korjasin. Sitten kun olin ommellut housut kasaan huomasin että housuissa on ihmeellisiä langan pätkiä. pikkumies oli käynyt säätämässä jossakin välissä konetta ja yksi lanka ei ollut tikkaantunut lainkaan....Venyttelin  ja vanuttelin pöksyjä ja kyllä ne koossa pysyivät ja päätin ne kuitenkin antaa lahjaksi kaikesta huolimatta.

Tuo keltainen resori on Metsolasta hankittua, enkä ole oikein tyytyväinen sen laatuun. Jotenkin löysän tuntuinen neulos ja toivonkin että se kestää ettei heti löpsähdä pesussa ja pidossa. Nimittäin olen ommellut samaa resoria yhden paidan kaulukseen ja hihan suihin ja kuvittelin että ompelutekniikkani ansiosta resorista tuli huono vaikka taitaa olla nyt kysymyksessä resorin laatu.

No KOKO oli myös aivan järkyttävän suuri näissä shortseissa  sillä tuo 122 cm kaavalla tehty menee varmaan hoikalle aikuiselle.. Eli jos joku kyseisiä shortseja ompelee kannattaa vilkaista ja mallata kaavaa ennen kuin leikkaa kankaan...

Olen huomannut että joskus jonkun kankaan kohdalla ompeleminen ei jostain syystä tunnu onnistuvan lainkaan! Vikahan ei ompelijassa ainakaan voi olla! ( Toisaalta mitäs sitä jättää viime tippaan tällaisen homman silloin yleensä tulee tupeksittua)
Metsolan ankkalampi  joustofrotee

Näin jälkikäteen arvioiden olisihan tuo kuosi saanut vähän toisenlainen olla 7 vuotiaalle tytölle.... Kun olisi saanut kerrankin ommella hempeää...
Tuossa kuvassa nuo shortsit kyllä näyttävät ihan kivoille?
Nämä samalla kaavalla mutta koko on 110 cm. Tuo kruununeulos metsolasta taisi olla jerseytä, kivan tuntuinen kangas ja 4 vuotiaan shortseihin minusta passeli. Resori Eurokankaasta ja minusta mukavan napakkaa.
Näiden shorsien teossa ei ongelmia ollut onneksi.

Kukkuluuruu


Pikkumies kurkki ulkoillessa sitä laitumen vihreämpää puolta! No Poika potki palloa vanhaa aitaa vasten ja lopputulos oli pariaukkoa  aidasssa! Tässä kohdassa pelaaminen taitaa loppua ja aitaa varmaakin täytyy hieman korjata. Sillä pienen tarkastelun jälkeen huomasin että aidassa on useampia irtoamispisteessä olevia lautoja


Meillä on pihalla jo pari orvokkiamppelia enkä niitä ole sieltä pois nostellut ja  toivon ettei enää tule pakkasia! Orvokkien väri on kompromissi johon päädyttiin tytön kanssa. Tyttö olisi halunnut valkeita ja minä sinisiä tai keltaisia...

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Harmaa valkoinen hame kotikäyttöön, liian väritöntä? Beigeä raitaa T-paitaan

 
Hame kokeilu... Ei tämä nyt ihan mennyt niin kuin kuvitelmissa oli, mutta kai tämä ei nyt ihan pilallekkaan mennyt. Tällaiseen päätelmään päädyin. 
Kaavoja ei tässä käytetty ja mittavirheitäkin tuli mm. vyötärölle olin saanut mittaa melkein 10cm enemmän kuin todellisuudessa olikaan, mikä tietty positiivista kun nyt puhun omasta vyötäröstäni... 
En vaan oikein ymmärrä miten olin mitannut niin väärin, siis mittanauhalla ja sitten vyötärökaitaletta sovitellessani olin jostain syystä mitannut samoin, koska virhe tuli ilmi vasta kun olin ommellut vyötärökaitaleen ja hame osan toisiinsa kiinni. Niinpä jouduin tekemään vyötärönauhaan   muotolaskokset. Nuo vekit ovat tarkoituksella antamassa helmaosalle väljyyttä.
 
 Tässä tuli harjoiteltua myös tuota vetoketjun ompelua ja ihmeen hyvin onnistuin tuollaisen piilovetoketjun ompelemaan, pientä vedätystä mutta menköön. Napinläpeä harjoittelin myös...

 

...se onnistui joten kuten.
Vyötärökaitaleessa olisi pitänyt käyttää jämäkämpää tukikangasta, sillä kaitaleesta tuli hieman lepsuntuntuinen. Jospa tämä kuitenkin kesän pysyisi koossa! 
Ja sattuihan minulle vahinkokin, en sattunut tukikangasta silittäessäni katsomaan kuinka kuumalla silitänkään ja tukikangas taisi olla keinokuitua sillä se suli rauhan pohjaan ja ikävästi kankaaseen... Mitä ei kyllä huomaa, onneksi. Rauhan pohjankin sain putsattua, eikä siitä huomaa vahinkoa! :>No oppia ikä kaikki!
 
Laskokset ompelin kiinni n.10 cm matkalta.

 
Lähikuvaa alosan kankaasta. Nämä kankaat olin hankkinut tilkkutyötä varten, joka jäi sitten toteuttamatta, koska kyseiset värit eivät enää miellyttäneetkään. Kankaat on hankittu Eurokankaasta ja ovat 100% puuvillaa. Mainiota ainetta kesähameeseen.

Beige raitapaita

 
Tämä beige musta raitapaita oli tarkoitus antaa mummolle lahjaksi, mutta kuvaa katsoessani tulin toisiin ajatuksiin. Tuo etupuoli on tehty kahdesta tilkusta ja ainakin kuvassa se näkyy häiritsevästi tuollaisena röpelöraitana. Trikoo on peräisin samaisesta kirpparipussista mistä aiemmin esittelemäni raitatrikoo paidat on tehty. Kauluskin näyttää kuvasa oudolle, mutta olen siihen tyytyväinen! Paidan mallina käytin vanhaa yöpaitaa, toki helmaosaa hieman lyhyemmäksi jätin.

Tulee mieleen myös tuosta beigestä väristä muutaman päivän takainen keskustelu tytön kanssa. Hän tuli koulusta kotiin ja näki minulla vanhat beigenväriset jumppahousut, parkaisu  - Mitä ihmettä sinulla äiti on päällä, herätti minut miettimään miksi ylipäätään olin joskus sellaiset tullut ostaneeksi... Sillä en niitä juurikaan pidä ja oikeasti onhan  ne aivan kauhean näköiset. Ilmeisesti kauempaa katsottaessa voisi luulla ettei ole housuja jalassa lainkaan... HUOH! Mikä vaate moka äidille onkaan sattunut jälleen kerran.





Onneksi joskus on tullut tehtyä näitä 3D -kortteja varastoon.  Tähän en enää lisäillyt kimalteita vaan rajasin metallipuuväreillä kortin laidat ja kukka osion. Hienompi olisi varmaan tullut jos olis onnittelun laittanut tarralla. Kortin aihe kuitenkin sopi mielestäni keväiseen synttärikorttiin!

Lintuja lenkipolun varrella

Kurkia kevät pellolla.

Lenkkipolun varrella eilen oli kurkia. Aikaisempina vuosina kurkia on pesinyt aika lähellä ja joku vuosi saimme seurata pikkukurkien kasvamista ja elämää.  





Nuo kaksi pistettä taisivat olla heinäsorsia.



Synkkiä puita ja taivasta. Hameen värimaailmaa? Tästä kuvasta vierähti hetki ja alkoi satamaan rankasti vettä!
Koti pihaan päästyäni sade loppui ja huomasin sadepisarat narsissien lehdillä, aivan ihanan  keväistä vihreää sateen jälkeen!

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Äidille yöpaita suloisen pehmeästä pöllö trikoosta

Aiemmassa postauksessa  tästä ihanan pehmeästä trikoosta esittelin tekemiäni Pikkumiehen pipoja. Koska kangas on todella ihana pehmeää ja ohutta päätin tehdä siitä yövaatteet/vaatteen. Ensin ajattelin perheen pienintä, mutta kuten kuvasta ja otsikosta on nähtävissä ja luettavissakin siitä sitten tulikin yöpaita minulle! Näyttää muuten kuvassa hiukan omituisen malliselle? Olisiko hieman tullut laitettua esille huonosti...
Tähän yöpaitaan ei kaavoja tullut käytettyä vaan laitoin kankaan päälle vanhan tunikan ja leikkasin riskillä kankaan! Hihoja hieman lyhensin, kangas ei olsi riittänyt leveydestään muutoin.
Tätä mietin hetken, kumpi on parempi pöllöjen seurana? Päädyin tuohon vaalean punaruskeaan resoriin, jota ei ole tullut käytettyä monessakaan ompeluksessa. Pidän kyllä väristä, mutta jostain syystä sitä ei vaan osaa oikein laittaa mihinkään, paitsi tietty nyt. Minusta tuo resori valinta oli hyvä ja antaa ilmettä yöppäriin.
Tässä yöppärin yläosa, näyttää hyvälle ;> Ja tuntuu hyvälle tekisi mieli jättää päälle!
Tämä olisi kyllä ihan kiva kangas myös T-paidassa, mekossaja vaikka missä!  Hmm, täytyneen tilata sitä lisää  kun seuraavan kerran on tarvetta kankaille, niin mikäli kyseistä vielä myynnissä silloin!

Kevät töitä

 

 Syksyllä jäi lehdet lakaisematta ja eilen tuli lakaistua pitkin päivää niitä. Olihan ihana ilma, täällä ainakin aurinko paistoi täydeltä terältä ja oli lämmintä!
Myös tämä syksyllä lattian alta kaivettu purukasa pienentyi eilen 7 kottikärry kuorman verran... Syksyllä ei ollut aikaa sitä siirtää kokonaan... Mutta kelien salliessa ja kasan sulaessa olen ajatellut että muutama kuorma päivässä ja kasa on poissa!  Taustalla myös rakennusjätteitä ja kukkapurkkeja jotka tarkoitus viedä pois... Kun saan nuo hommat tehtyä voisi sitten alkaa tekemään sitä kukkapenkkiä, jota olen pitkään haaveillut...

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Softshell takista housut ja rukkaset ja trikookangas hullutus!

Laitan tähän eka kuvan lopputuloksesta. Eli tein Pojan softshell takista Pikkumiehelle housut ja rukkaset! Rukkasista ei nyt sitten olekaan tuon parempaa kuvaa, mutta rukkasen kämmen ja sormiosa tehty ihan kurarukkasen mallilla ja resorin laitoin että hanska pysyy kädessä paremmin. Ajatus resorista tuli Romusta uutta blogista.
Tässä pojan takki kokonaisena ja se oli kokoa 146cm. Takissa vetoketju meni rikki ja ensin yritin purkaa takista vetoketjun pois (ajatuksella vaihtaa vetska, mutta onneksi tulin järkiini suhteellisen nopeasti)  mutta luovuin ajatuksesta purettuani 15min ja todettuani ettei ehkä kannata. En kuitenkaan voinut ajatella että kangasta olisin heittänyt suinpäin hukkaan ja hihoja katsellessani sain ajatuksen tehdä pikkumiehelle hihoista pihahousut.

Hihat leikattuna ja sommiteltuna housun malliin...

Hihansuissa tai sitten nyttemmin lahkeensuissa on ohutta fleegeä. pysyypähän kumpparit jalassa paremmin, kun en jalkarenksuja laittanut lainkaan näihin.
Housut ovat suhteellisen kapeaa mallia, mutta pikkumies on niin hoikkanen että housut mahtuvat hyvin päälle. Ja äippä laittoi vielä kaiken lisäksi vähän leveähkön kuminauhan vyötärölle ja joka on hiukka löysä, tuleepahan käytettyä henkseleitä näiden kanssa. Nämä pöksyt menevät noin 80 cm pituiselle pikkukaverille.
Pikkumies ei nyt sovitustuulella joten jätän sovituskuvan ottamatta. ;>


Trikookankaita

Kuvausassistentti ei ollut tälläkään kertaa tyytyväinen kankaiden esille laittoon joten...Vai liekko äiti niin hidas, ettei pikkumiehen hermo pidä tilanteessa ja yrittääkin kiirehtiä äippää näin ottamaan ne kuvat nopeammin!!  Eli nuo ylläolevat kankaat tilasin ompelun ihanuus kaupasta, siellä ne olivat edullisimpia. Toimitus tuli muuten tosi nopeasti, eli seuraavana päivänä tilauksesta! Kiitos vaan!


Lillestoffin Talot trikoo
Pikkumiehen suosikiksi nousi tämä talo trikoo. Sitä halittiin ja koetettiin laittaa päähän. Maistettiin myös hiukan, josko tuo hyvää olisi syötynä...

Lillestoffin Kettu trikoo
Tämä yllä oleva kettu trikoo vei minun sydämen kokonaan. Aivan ihana kuvio!



Tätä ötökkä trikoota tilasin ihan sen takia että pikkumies sai siitä tehdyn bodyn ja housut lahjaksi naapureilta kun syntyi! Kuosi on mielestäni hauska eikä ainakaan tylsä!

 Ja lisää kankaita


Tämä yllä oleva kasa tuli tilattua sitten Fabriinasta, osa kankaista oli alennuksessa joten niitä olikin sitten "pakko tilata." Enkä nyt ole aikoihin täydentänytkään kangasvarastoja, joita on hyvä olla jos sattuu inspiraatio iskemään! (Iskee suhteellisen usein ;>) Tuolla kuvassa mukana kahta resoria (niistä ei sitten kuvia muuten) suklaanruskeaa ja  oranssi-turkoosi raidallista Hilcon valmistamaa.
No tässä tilaus asiassa tuli hölmöiltyä sen verran että olisihan tuota voinut kysyä joltakulta tutulta olisiko kiinnostunut tilaamaan ko. liikkeistä kankaita. Postikulut olisi menneet puoliksi... mutta tyhmyydestä sakotetaan... vai mitenkä se nyt menikään? Ai meinas unohtua toimitus oli Fabriinallakin nopea, pakettin sain 2 päivänä tilauksesta!
Vaikka ainahan innosta tutisevana parikin päivää tuntuu pitkille odottaa...
Majapuun, Apinapuu joustofrotee Kuosin suunnittelija Leena Renko
Tätä froteeta oli aikomus tilata jo aiemmin, mutta silloin se tuntui niin kalliille ja nyt se sattui olemaan alessa! Minun suosikki!
Kiitos Kati kun johdatit minut joustofroteen maailmaan! Nää on I-H-A-N-I-A!!! 


Ja taas äiti hidastelee otetaanpa kangas pois! Hahaa!!!





Eläinten lento

Fantit trikoo suunnittelija Michals Stoffecke
Tämä norsutrikoo on myös aika kiva...Vaikka itselle t-paidaksi.
Lillestoffin  Viikingit trikoo
Assistentti taas, nyt äippä kerkesi onneksi ottaa kuvan...Käsi jo vaihtamassa kangasta!
Lillestoffin  Viikingit trikoo
Kivaa tämäkin, empä varmaan olisikaan tilannut jos en olisi tykännyt! Tuo ylemmän kuvan väri lähempänä totuutta!


Rollin` Stars suunnittelija Michals Stoffecke
Nämä turkoosit tähdet harmaalla pohjalla käy vaikka minkälaisen trikoon pariksi. Tästä voisi tehdä myös pelkästään jonkin vaatteen..

Kevään merkkejä


Ensimmäiset leskenlehdet nähtiin 19.4 Samana päivänä kuulimme myös peipposen laulua! Vuosi sitten samat havainnot jo 12.4.
 Pengalin ruusu on selvinnyt talvesta kasvatus alustassaan... Nyt se pitäisi saada kukkapenkkiin!
 Tällaiset alut narsisisseissa!

Kevään merkkeihin kuuluu myös se että kylvän sarviorvokkeja!


Kaksi aivan ihanaa väriä... ja niinku huomaatte tuossa siemenpussissa vain muutama siemen joten tarkka saa olla että sattuvat mullan joukkoon!
 Kylvöastioina tuollaiset sinkkiastiat ja mini kasvihuone.
Lisäksi tuli laitettua kurkkuyrttiä ja japaninhumalaa, vai onko sellasta olemassakaan? Toivottavasti lähtisivät itämään ja näistä muutaman taimen saisi! Tuo kurkkuyrtti minulle uusi tuttavuus, toivottavasti vastaa odotuksia. Olisi tarkoituis sitä kukkien joukkoon laittaa...