sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Perus T-paidat eläintrikoosta

Ehkä tästä näkee kuosin parhaiten, löysin tätä trikoota Sisustus ja kangas IN liikkeestä Siilinjärveltä. Menin siis ostamaan viskoositrikoota tunikaa / pikamekkoa varten, ohje siihen mitä olinkaan ajatellut tekeväni löytyy siis Tikbumsan blogista.
 Tässä hiukka vauhdikkaampia kuvia T-paidasta jonka tein kankaan jämistä...
 Hihaan ei aivan riittänyt tuo eläinkangas, niinpä käytin siihen tilkkuvarastosta punaista trikoota.
 Ilmeisesti paita oli mieleinen, Pikkumies ei olisi halunnut luopua siitä pesua varten

 Tässä kuvassa näkyvät tilkkushortsit, Pikkumiehelle ne menevät vielä ihan pitkistä housuista ;>
Eli siis Pikkumiehen paitaan matsku jäi tästä.. Koko on 134cm ja ohje oli ottobre lehdessä 1/2013 Spesial edition T-paidan kaava. Siis kaava oli alun perin pitkähihainen ja sovelsin sitten lyhyet hihat.
Jostain syystä nuo kainalon ompeleet vedättävät, Kun aloin tuota paidan helmaa ompelemaan ja mallailemaan huomasin että olin leikannut kankaan vinoon.
Tämä ei nyt tainnut olla hyvä kuvakulma, trikoo on aika ohutta. Liekkö se syynä tuohon huonoon ompeleeseen. Ompelukonetta säätämällä en parempaa jälkeä saanut.

Vauhti kiihtyi vielä myöhemmin ja  Tyttöä naurattaa tuo vauhti....

Tyttö värittelyitä

Tyttö halusi että ikuistan hänen Top model mallit tänne, aika hienoja vai? Kaikenlaiset muoti- ja tyyli jutut kiinnostavat kovasti. Samoin erilaiset sisustusohjelmat, oma aika ei riitä moisten seuraamiseen valitettavasti.
 

Lenkkeilyä hiukan erimaastossa

Kaatunut kelo



Kelo pötköttää

 Näkymät kelolta rauhalliset.
 Oravanmarja on kukassa.
 Samoin kielot edelleen.
 Metsä on vanhaa suojeltua aluetta...

 Tällaisen punavihreän heinätupsun voisi laittaa kukkapenkkiin? Mitähän lie lajiltaan?
Parasta tässä lenkkipolussa on ettei täällä kuulu liikenteen melu! Lintujen laulu ja tuulen humina ovat oikeastaan ainoat äänet. Jos ei tietty ole juttukumppania mukana!
 

Pihaa katsellessa silmäni aukesivat...

Karjalanruusu? Valamonruusu?
Ruusu jonka olen saanut tädiltä. varmaan jotain vanhaa lajiketta, nimeä hän ei tälle tiennyt! Joka tapauksessa tämä kukkii joka kesä runsaasti! Tuoksuu myös hyvälle
Juhannusruusu nupullaan

 Juhannusruusu on levinnyt isoksi pehkoksi. Se on kyllä kaunis kukkiessaan.
Kimalainen vanhanajan akileijassa 
Akileija on peräisin äidinäidin kukkapenkistä ja edelleen jatkaa kasvuaan ja leviämistään..Putkahtaen milloin mistäkin päin pihaa pintaan. (Kitkemisestä ja kukkineiden kukkien poistamisesta huolimatta)
 Nämä mehitähdet yllättivät olivat selvinneet talvesta ja kasvaneet aika reilun kokoiseksi!
Muutama tupsu vuoriarhoa pilkistää myös tuolla...
Tämä orvokki oli löytänyt tiensä kivikkoon, suikeroalpin joukkoon.
Suikeroalpi on levinnyt hoitamattomassa kivikkopenkissä.
Jättipoimulehti kukkii

Sininen vuorikaunokki
 

Vuorikaunokki kukassa, se taitaa olla jonkin sortin vaeltaja. Ennen se eleli keskellä kukkapenkkiä, nyt se kasvaa kukkapenkin vieressä... Minusta tämä on kaunis ja kukkii toisenkin kerran kesässä jos muistaa katkaista varret heti kukinnan jälkeen! Ainakin joskus minun kaunokeille kävi niin!
Jättiputken pentele!!!!!! Tätä kasvia ollaan hävitetty 10 vuotta ja näitä putkahtelee vieläkin joka kesä useita milloin mistäkin. levinnyt varmaan joskus mullan mukana, pihalta.
Lapsuudessa tätä istutettiin naapurin papan toimesta meidänkin pihaan...Komea kasvihan se on, mutta karmea on jälki jos sattuu kasvia niittämään ja kasvin leikkauspinta koskettaa ihoa, Auringon paistetta rippunen mukaan ja saat kaameat jäljet ihoon. Veli niitti lapsena tätä kyseistä kasvia ja tietty ilman paitaa, aurinko paistoi täydeltä terältä ja illalla ihmeteltiin mikä oli tehnyt hänelle selän ihoon suuret palojäljet!
 Sireenikin kukkii jo osittain!
Japaninruusumarjakvitteni
Tämä on japaninruusukvitteni, mies oli hönkäissyt ajaa ruohonleikkurilla osittain pensaan päälle! Ikää pensaalla on ainakin 20 vuotta. Jos tekisi marjoja ne olisivat tietääkseni syötäviä! Näitä oli joskus kaksi, mutta toinen ilmeisesti paleltui ja kuihtui pois. Tämä yksilö purskuttaa eteenpäin vain! Kukat ovat kauniit, eikä niitä kyllä voi ollla huomaamatta! ;> 


2 kommenttia:

  1. Kiva kangas t-paidassa :) Nuo kuvat pihan kasveista ihania,varsinkin tuo ruusumarja-kvitteni :) Tuoreessa muistissa kuulema edelleen nuo jättiputken jäljet on,ja muistan minäkin ne jäljet vielä nähneeni,siitä onkin ihan kohta jo 14 vuotta :D

    VastaaPoista
  2. Niinpä, oli selkä pahan näköinen silloin! Ja palojäljet olivat aika pitkään varmaan vieläkin selässä, minnepä ne sieltä häviäisivät! Kankaan kuvioihibn ihastuin, suomalaisia eläimiä...

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit !!