keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Vauvan asu ja aplikoitu auto


Eipä kauan kestänyt tunne ettei huvittaisi ommella! Vauvan asun kankaat alkoivat poltella hyppysissä ja kaivoin eilen illalla koneet esille ja surauttelin asun valmiiksi. Tosin ilman sitä applikointia.

Applikoitu auto ja autokorjaamolla joustofroteiset housut
Tuo vasemmalla puolella oleva asu on menossa vauvalahjaksi serkun perheeseen jonne syntyi poikavauva. Onnea heille! Oikealla on  Pikkumiehelle isompaa vaatetta.
Tämä taitaa olla tarkempi kuva vauvan asusta, eli kokoa on 62cm. Housut ovat Ottobre lehdestä 4/2007  ja body 6/2012 kisuliinibodyn kaavalla.
Bodyyn lisäsin nuo resorit hihan suihin ja myös kauluksen nepparin halusin laittaa helpottamaan pukemista.
Tähän bodyyn olen melko tyytyväinen, vaikka osin omaa sävellystä.
Housuthan ovatkin helppoa perusompelua. Tyttö mietti ääneen onko asu tytön vai pojan kun siinä on punaista?!  Päädyin punaiseen väriin kangasvarastoni puitteissa ja olempa nähnyt serkkuni lapsilla punaisia vaatteita päällään vaikka poikia ovatkin! Tuo ruskea resori bodyssä ei mielestäni kovin tyttömäinen ole.

Kakkos asu

Paidan trikoo Eurokankaasta ja todella joustavaa mikä hankaloitti applikointia ja pelkäsinkin että koko auto menee ihan mutkille.
Ajattelin näitä pariksi vaikkei ihan samaa sävyä olekaan, auto voisi olla yhdistävä tekijä? Ja kuvahan on muokattu tuosta autokorjaamo joustofroteen kuvituksesta. Resorit ovat  tumman ruskeat.
Auto applikointi
 Ja tällaiseen applikointiin päädyin, eli yksinkertaistin aluksi ajattelemaani kuvaa. Vauvan bodyyn en applikoinut koska yön yli mietittyäni tulin siihen lopputulokseen, että kuva voi painaa ja pohdinpa asiaa ääneenkin miehen kuullen, joka oli myös sitä mielä että vauvan vaatteessa olisi parempi ettei olsi turhia härpäkkeitä...
Kaulukseen laitoin nepparin taakse, malli paitaan 4/2007 Ottobressa.
 

Ukonhattu ja illan tunnelmia

 
Ukonhattu
Vanhassa kukkapenkissä alkoi ukonhattu kukkia
 
Yksinäinen lintu langalla
Täysikuu nousemassa eilen illalla. Kello oli kuvaa näpätessä 23 paikkeilla, ilta alkoi jo hämärtyä. Kurkien huutelu on kuulunut useampana päivänä. Kutsuisivatko poikasiaan?

2 kommenttia:

Kiva kun piipahdit !!