Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisemia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisemia. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. syyskuuta 2014

Marimekon trikoosta T-paitoja

 Lauantaina iski flunssa, kuumetta ja kaikkea muuta kröhää flunssaan liittyen.  Koska ulkoilu ei huvittanut, ( siis en kerta kaikkiaan jaksanut) Päätin hyödyntää tuon päivän ompelukoneen ja saumurin ääressä, ommellen töihin muutaman paidan...
Näissä trikoo Marimekkoa, varsinkin tuo raidallinen kangas on ihan sileää trikoota.
 Nanson luistin trikoosta hieman erimallinen paita...
 Tässä lisää Marimekon trikoosta tehtyjä paitoja... Sinisiä paitoja on kuvasta poiketen kaksi ja samoin ylempänä olleita siniraidallisia on myös kaksi. Varsin tyytyväinen olen näihin ja saan hiaman vaatekaappiin vaihtelua...

Töissä kuljen välillä matkoja kävellen

 Ja mikäpä on kävellessä kun on kainis auringon paiste!



Aamut ovat sumuisia ja Pikkumiehen hoitopaikkaan vievän tien maisemat ovat satumetsämaisia...

Hieman jännittää josko sitä lunta tänne ensiviikolla sataa...

Maisemat muuttuvat ja onneksi saan nauttia näistä maisemista kun työpaikan vaihdon myötä pienemmän tien rauhalliset järvimaisemat jäivät kohdaltani historiaan.. Nyt ajelen arkena moottoritietä tuhatta ja sataa töihin kaupunkiin

Omaan pihaan on tarkoitus istuttaa muutama kanerva väriä antamaan! Nyt nautin muutamna päivän vapaista, tosin siivous ja kauppa asiat kutsuvat huomenna... mutta josko sitä hieman saisi rentoutuakin!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kypärämyssy ja kauluri merinovillan jämistä

 Pikkumiehen kypärähattu on alkanut käydä ahtaaksi joten merinovillan jämistä ja autokorjaamolla joustofroteesta värkkäsin uuden hatun. Mallina oli vanha saman mallinen kaupan ostohattu 
Leikkasin hiukan hassusti yläosan mutta menköön nyt tämän talven. Tuulisuojiksi korvien kohdille laitoin tikkikankaasta palaset.
Hattusta tuli hiukan nafti otsan kohdalta joten lisäsin siihen vielä reunaan kaitaleen kangasta, myötäilee nyt ihan mukavasti kasvoja.
 hiukan siistimpi versio kaulurista.
 Myssy päässä, ei taida ihan joka pojalta löytyä samanmoista!
 
Ja olen minä muutakin ommellut, pikkujuttuja mutta tyttö kielsi laittamasta tänne...
Vielä!
Kiirettä pukkaa, yläkerran siivous vie aikaa ja makkaria on pitänyt tyhjentää kun patterin putkien läpiveto tehdään sitä kautta. Olohuone on yhtenä kaaoksena, kaiken mahdollisen ylimääräisen tavaran takia, mitä olen kantanut makkarista odottamaan patterin laittoa...
Toivon että tilanne paranee ennen joulua, eikä tarvitsisi tätä aattoa viettää tavan omaisesssa remppasotkussa! Huomaan myös että postaus tahti hiljentyy ja voikin olla että seuraavaan vierähtää viikko sillä väliin sattuu aivan oikeita työpaiviä!
 
 

Korppi pari

 
 Lenkkeillessämme silmiin sattuu kaksi korppia, melkeinpä joka reissulla. Kuvassa on vaan kyllä yksi. Harmittaa ettei niistä saa lähempää kuvaa, mutta hienoja komeita lintuja ovat ja ISOJA! Kronkutus kuuluu myös aika pitkälle...
 Mäen päällä pitää vetää aina henkeä ja tiirata maisemia... 

Nyt lunta onkin täällä enemmän ja tämäkin lammikko jäätynyt ja hautautunut nietoksen alle! Jokohan lumipeite on pysyvä? Pakkanen on myös paukkunut -15 asteen tietämillä.
 

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Norsutrikoosta paita ja siniset collegehousut , Vanhan tammen luona retkeilyä.

Tässä iloinen malli poseeraa...
ja sitten...
 Pikkumies tykästyi pukuun niin että juoksi karkuun kun kerroin että otetaan puku pois päältä...
Apuaa...
Sitten Pikkumiehelle hiukka liian suuri puku teki kepposen ja lahje sujahti jalasta pois... Äiti sai ottaa puvun pois siinä vaiheessa mielihyvin!
Tässä settinä ilman mallia!
Paidan tein samalla mallilla kuin edellisen ompelupostauksen paidan samoin housut samalla Ottobren mallilla kuin edelliset. Paitsi tuo tasku on omaa suunnitelua!
Tässä taskusta kuvaa lähemmin, tikkasin tuohon päälle lemppari tikillä! Sitä en tiedä mikä lie nimeltään.
 Paitaan tein sellaisen muutoksen että tein hihoihin tuollaiset tuplahihat, Eli hihan pitäisi näyttää siltä että alla olisi pitkähihainen ja päällä T-paita.
Kaula aukko edestä...

Ja takaa, nyt sitten leikkaisn resorist avahingossa hiukka liian lyhyen kappaleen ja jouduin ompelemaan jatkopalan nepparien kiinnityksen takia.. Muutoin voin olla aika tyytyväinen tähän paitaan!

Norsutrikoo Sampsukan palalaarista ja pallotrikoo Eurokankaasta!
Norsutrikoo oli niin iloisen näköistä että päätin tyttömäisyydestä huolimatta ommella siitä Pikkumiehelle paidan. Kaksi aivan pientä palaa jäi odottamaan seuraavaa inspiraatrota! Eli kankasta saisi varmaankin T-paitaan hihat...

Vanha tammi! Mega pitkä postaus...


 Tässäpä Poika  ja tyttö marssivat edellä ja kohteena on vanha tammi...
 Tuolla näkyy koski
Ja tässä sitten tammi... Kysyin mieheltä että missäs se tammi on etsin siis puuta... Tammella tarkoitetaan tässä tapauksessa vanhaa patorakennelmaa...
 Tässä kouru jota pitkin tukit on lähetetty liikkeelle.
Nyt tuo ränni on kuivillaan... Mutta tuosta rakennelmasta on kuva  täällä...kun se on ollut ehjä  ja käytössä!
 Kosken toinen pikkuhaara.
Mies kehui tätä paikkaa ja päätimme tulla uudelleen katsomaan jokea !
Aina löytyy kuvattavaa...

 Mustikoita, näitä olisi Pikkumies riipinyt suuhunsa vaikka minkä verran... aina kun silmä vältti herra oli syömässä...
Myös tällainen suvantokohta löytyi reitin varrelta!
Maasto on kuivaa mäntymetsää ja siellä on hyvä kulkea myös lasten kanssa. Tosin käärmeitä pitää varoa niitä on näillä mailla aika paljon!
Palasimme myös Sorveuskosken laavulle...
Huussi on aika hieno!
Kelossa on vielä oksia jäljellä!
Joku on repinyt koivuista sytykkeitä, en oikein ymmärrä miksi elävästä puusta otetaan...
Koko porukka katselee jokea!

Kävimme samalla reissulla rannalla

Ilta hämärtyi ja Poika halusi vielä uimaan! Minulla oli kylmä!
Tyttö esitteli jalkojaan...
Isommat lapset piirtelivät hiekkaan!
Pikkumieskin riensi katsomaan mitä isommat tekevät?
Tytön kirjoituksia!
Kuvia myös minusta :>!
Oli kiva katsella lasten puuhailua!
Aurinko on juuri puiden yläpuolella, jotenkin ilma tuntui syksyiselle!
Tyttö kuvasi myös!





Sitten alla äidin synkistely kuva!

Tämä tie vie pois rannalta...