maanantai 27. tammikuuta 2014

Tuubihuivi pyöröpuikoilla ja Kesätori kankaasta verho askartelu/ompeluhuoneeseen..

 Muutaman illan aherrus palkittiin kyseisellä lämpimällä tuubihuivilla(ja sormen puutumisella).
Tuubihuivi pyöröpuikoilla
Ale korista löytämäni Novitan Usva -lanka muotoutui  huiviksi. Loin  10mm pyöröpuikoille n. 170 silmukkaa ja neuloin niin kauan, että lankaa oli sellainen pieni pätkä jäljellä jolla sain juuri ja juuri pääteltyä silmukat.
Koska minulla oli toinen kerä samaista lankaa virkkasin vielä huivin reunaan pylväillä ja kiinteillä silmukoilla tuollaisen piparkakkureunan. Nyt olisi jäljellä vielä melkein kokonainen kerä tuota persikan /vaaleanpunaista lankaa Ajattelin josko siitä hatun virkkaisi sillä neulomista käteni ei taida kestää  :<. . Värin sopivuutta mietiskelin, olisiko sitä liian vaalean punainen? Ohjetta  tiirasin Novitan  sivulta ja siellä olisi aika kivan näköinen malli, mutta tuota lankaa tarvitsisi  kerän lisää tai sitten kaveriksi jotain muuta lankaa. Saapa nähdä saanko aikaan mitään tuosta lopusta? 
 
Myös tämä kamala puhtaan pyykin kasan jatkokäsittely viivästyi tiiviin ilta neulonnan vuoksi, tänään olenkin sitten urakalla viikannut pyykkiä joka ei taida  meiltä loppua... isot kasat viikkailin ja vein kaappeihin mutta sohvalla röllöttää edelleen mittaamaton vuori!

 Marimekon kesätori kankaasta verho

 Olisi saanut minun verhoni hiukan pidempi vai pitäisikö sanoa leveämpi olla, mutta ihanat värit korvatkoon sen puutteen.
Kesätori kankaan on suunnitellut Aino-Maija Metsola
Kevättä ja kesää odotellessa voi tuijotella verhoa.
 

Auringon nousu

 Auringon nousu miehen työpaikalla oli tänä aamuna upea!
 Sieltä se aurinko ponnistaa ylös!
 
 Auton ikkunasta
 nappasin parikuvaa lisää... Huomenna työt kutsuu!
 
 

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Virkattu kärpässieni ja muffinssi, kirppistelyä ja arkea jota elämä suurelta osaltaan on!

Virkattu kärpässieni
 Tämä kärpässieni ja alla oleva muffinssi ovat
virkattu muffinssi
tytön aikoja sitten synttärilahjaksi saamasta  amigurumi pakkauksen tarvikkeista virkatut ja siis virkkaaja olen minä. Jostain syystä tyttö ei lämmennyt näille vaikka minusta näitä oli hauska ja nopea virkata!
 
Löysin Googlettamalla amigurumi ohjeita ja tämän ilmaisia ohjeita sisältävän linkkilistan, aika hienoja!
 

Kirpparilta

 
 Löysin tällaisen vanhan maljakon joka oli ½ hintaan. Hinnaksi jäi 1,- minusta hieno ja ajattelin sen laittaa ihan vain koristeeksi.  Hintaan varmaankin vaikutti tuo lohkeama maljakon suulla.
 Samaisesta pöydästä tämä lähti mukaan 0,40,- menossa koristeeksi myös ja epäilen senkin olevan suhteellisen vanha! Näyttää samantapaiselle kun tuo maljakko ja astian sisäpinta on hieman krakeloitunut...
 Esteri Tomulan Rosa Lapponia seinälautanen päätyi myös pitkän harkinnan jälkeen mukaan.
 Pikkumies sai sinisen barbapinko hahmon
 ja Puuha Pete t-paidan
 ja nämä kaksi  kirjaa itselle ideoita antamaan...
 

Arjen taiteilua

 
 No kuten näkyy sai potkuauto uutta väriä pintaan Pikkumiehen toimesta.
Tussi suihki hieman ohi tuon pikkupaperinpalasen mm. reppuun ja mattoon, lattiaan ja lelu traktoriin...
 
Onnea oli että huomasin taiteilun kun tússin jälki oli vielä hieman kostea ja sain hangattua lattiasta ja leluista tussin pois. Matto ja reppu eivät lähteneet pyyhkimisestä huolimatta mutta luulen että pesukone hoitaa ainakin repun taiteilun. 

tiistai 21. tammikuuta 2014

Kaikenlaista sitä sattuukin...

Ensin sattui tällainen pieni vahinko pattereita ilmatessa... Ne kenellä on puulämmitys ja/ tai vesikiertoiset patterit tietävät että patterista voi saada sen ilmausruuvin irti, kun ruuvaa tarpeeksi... Siinä tämän vahingon alku ja juuri...
Eli lauantaina alkoi tuntua sisälläkin tympeän kylmälle ja päätin tehdä itse asialle jotakin.. eli ryhdyin lämmityksen lisäksi ilmaaman noita pahan onnen pattereita.  Onnistuin saamaan ilmausruuvin pois paikaltaan.... ja sieltä alkoi suihkuta vettä suoraan  pistorasiaan (vanhaan sellaiseen!)
Pojan kanssa touhusimme patterin kimpussa  ja saimme onneksi ruuvin paikalleen, olin jo käynyt "kattilahuoneella " laittamassa kaikki mahdolliset sulut kiinni,/pojan painaessa patterin vuotokohtaa pyyhkeellä) ettei vettä työntyisi niin paljoa ulos ja huoneen lattialle... 
Alkoi kuulua ihmeellistä ininää ja me molemmat paikansimme ininän lähteeksi patterin ilmausruuvin....
Kului hetki ja kuului poksahdus ja näkyi sininen valonväläys...
Vanha pistorasia oli poksahtanut...
Täytyy sanoa että polvet olivat hyytelöä kun tajusin että me molemmat olimme hetkeä ennen poksahdusta olleet kuuntelemassa korvat kiinni tuossa 10cm päässä...
 
Kuvassa on musta palojälki seinässä pistorasian kohdalla ja osat jotka kärähtivät rasian lisäksi...rasiasta ei tullut otettua kuvaa, mutta appi sanoi että tulipalokin on ollut lähellä!
Se oli lauantain vahinko se...
Huono tuuri jatkui sunnuntaina
Miehen sulattama auton ovi jumahti nyt sitten auki, eli ovi ei mennyt lainkaan kiinni. Siinäpä oli ihmettelemistä, mutta eikun taas touhuamaan...
Auto pyörimään ja hiustenkuivaaja kehiin. Tunnin verran autoa joutui pyörittämään ja onneksi ovi suli hiusten kuivaajalla  puhallettuani lämmintä ilmaa lukkoon.
 Nythän voisi luulla että kaikki oli hyvin, seuraava havaintoni oli takarengas joka oli aivan litteä, 
onneksi tädin mies oli kotosalla ja hän täytti renkaan...
Olisikohan auton vanne syksyisessä renkaan räjähdyksessä vahingoittunut ja uusi rengas temppuilee sen vuoksi?
Sisko arveli vanteen vääntyneen hieman, täytyy seurata tilannetta.
Ja nyt sitten olisi töihin mentävä moisella ongelma kimpulla. Täytyy kulkea taas kaiken varalta siitä matkustajan puoleisesta ovesta ;D. Onneksi isommat lapset eivät sitä ole näkemässä.

Haloilmiö, valopatsaat sunnuntaina!

 
Kauempaa katsottuna katuvalot näyttivät valomuurille joka kohoaa ylöspäin!
 Valopylväät /valopatsaat saivat ottamaan kameran mukaan kovasta pakkasesta huolimatta.
Kuvat onnistuivat suhteellisen hyvin, vaikka kuvailen tavallisella pokkarikameralla!
 
Samaisen päivän aamuna pakkasta oli -24*C


Lumen pinta on aivan kiteinen.

Kaunista! Mutta kylmää!
 

Huoneiden muutokset ovat olleet kovasti työn alla... Pakkasesta ja muusta touhusta huolimatta



 Makkarista löytyi palanen vanhaa tapettia, kun pakkeloin seiniä maalaamista varten! Maalaus urakka kylläkin saa odottaa sillä varsinainen työ kutsuu huomenna.
 Anoppi ja appi lahjoittivat vanhan ruokailuryhmänsä meille ja oma vanha pöytä päätyi minulle "ompeluhuoneeseen." Tosin vierastan hieman tuota tuolien verhoilun väriä. Pitänee vaihtaa vanhat tuolit tuohon tilalle, sillä pikkumiehen ruokaillessa saattaa tuolille tipahtaa ruokaa jos toistakin. Eikä tuo pehmuste ole irrotettava...
 Niin kuin näkyytytön entinen huone on jo vallattu!
Kaappi pursuaa tavaraa, mutta tarkoitus on järjestellä se jossakin vaiheessa järkevämmin!
 Nuo nuken kasvot löysin yläkerrasta, olen pelastanut ne entiseltä työpaikaltani roskis tuomiolta! Muistelen joskus nähneeni käsityö lehdessä kaavan vanhaan kunnon Molla- Maijaan. Tytön säilytyskori pötkylä joka roikkuu tuossa osittain kaapin päällä jää kuulemma minulle. Katsotaan löytyisikö sille parempi paikka jostain.
 Piti sitten kokeilla  mille ompeleminen tuntuu omassa huoneessa...
Vanha lasten tuoli sai uuden verhoilun! Kissa kangas Anttilan palakorista jokunen vuosi sitten heräteostoksena ja alkuperäinen tarkoitus oli ommella siitä tyyny. Jostain syystä en sitä saanut aikaan silloin, mutta kangas on aika paksua ja oikein sopivaa "verhoiluun." Pehmusteena tuolla sisällä on vanha vauvan petauspatjan palanen. Luonnon valkoinen kaitale alareunassa esittää aitaa ja alarivin kissat ovat ikään kuin sen takana istumassa. Pikkumies taisi tykätä ainakin useaan otteeseen on tuolissa käynyt istumassa.
 
 Tänään pakkanen on ainakin päivällä lauhtunut hieman ja ainakin meillä se käväisi -12*C, mutta nyt illasta pakkanen on kirinyt -21*C
 Maisemat ovat entistä kauniimpia!
Mitenkäs muualla?

perjantai 17. tammikuuta 2014

Auton ovi jämähti jäähän ja sitä sulatellessa käväistiin kaupungilla..

 Aamulla mittarissa -20*C tuolla kuvan yläkulmassa näkyy kuinka hengitys muuttuu höyryksi siitä siis nuo valkeat läikät.
 Puut on aika kivan näköisiä.

 Aamun valjetessa huomasin että takapihalla on loikkinut jänis...
 Harakka päivysti pihakoivussa ja me Pikkumiehen kanssa lähdimme sulattamaan kuljettajan puoleisen etuoven lukkoa torin alus parkkiin.... No oikeasti kävimme ruokaostosten takia kaupungissa....
 Myös kaupungilla tuntui hyytävän kylmälle.
 Autosta tosin oli kiva katsella aurinkoisia katuja ja varsinkin nämä puurakennukset ovat minulle mieleen...
 Kotimatkalla aurinko oli jo painumassa metsän taakse....
 
 
 Nappasin kuvan kuitenkin pihalta...
 Koirakin pääsi pienelle pissilenkille ja kuten näkyy laitoin tulet uuneihin heti palattuamme kotiin...
 Lämmintä...
 Ihanaa...
 Vielä puuta... tulee oikein lämmintä....
Tosin en kyllä tykkää kauhena lämpimästä, mutta kaupungilla käydessä tuntui vilu tarttuvan eikä lähtevän millään....
 Kaupungilta tarttui mukaan  tämmöinen...
 Esteri Tomulan Niittyleinikki lautanen :D
 Samoin nämä kaksi pitsiliinaa, kuvissa ei näy mutta tuo virkkaus työ on oikein napakkaa ja näistä taitaa tulla jotain muuta kunhan keksin mitä. Katin paidan tuunaus idea  on hyvä...
Sitten kävimme katselemassa alen rippeitä ja sieltä löytyi nämä... Onkohan nämä kynsikkäät, vai ranteen lämmittimet? Aika hullua mutta mietin ottavani nämä töihin, siis toimisto kynsíkkäät....
Ja se auton ovi sitten...
Ei se sulanut torin alla, mies sulatteli sitä vielä kotona
Onneksi se saatiin auki,
 olen nimittäin kulkenut viikon apukuskin ovesta  ja isompia lapsia hävetti... Kun äiti kömpi sieltä ulos milloin missäkin paikassa...
 He miettivät jo että äiti pidätetään auto rosvona....
 Onneksi ei näin kuitenkaan päässyt käymään....