Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esteri Tomulan seinälautaset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esteri Tomulan seinälautaset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Lämmön jälkeen kylmää...


 Nämä orvokit uhmaavat hiekkalaatikon isäntää kasvamalla metrin päässä siitä!
Ei pienin vielä ole niitä kerännyt omiin tarkoituksiinsa.


 Uimassakin kävimme tai siis isommat lapset uivat lauantai iltana...
 Ilmeisesti vesi ei aivan odotusten mukaisesti ollutkaan lämmintä, muutama kiljahdus kuului järvellä... Kun herrasväki paineli järveen!
 Ihanan rauhallinen hetki, lapset pakkautuivat autoon ( kuulemma oli kylmä) ja minä istuin muutaman minuutin tuossa katselemassa maisemaa.
 Bongasimme fasaanin sunnuntaina... Tuo pään väri erottuu, helppo saalis?
 Kalsaritkin ompelin, kaiken tohinan keskellä.
Ja löysin kirpparilta yllättäen nämä Esteri Tomulan lautaset! Ruusu lautasista puuttuu keltainen ruusu vielä!
 
 Ja minulla alkoi vapaa... Ihanaa!
Kesälomakin häämöttää noin kuukauden päässä! Vaikka tiedän että tekemistä on, loma on kuitenkin lomaa, olipa sitä viikko tai kaksi!
Sitä odotellessa...

perjantai 17. tammikuuta 2014

Auton ovi jämähti jäähän ja sitä sulatellessa käväistiin kaupungilla..

 Aamulla mittarissa -20*C tuolla kuvan yläkulmassa näkyy kuinka hengitys muuttuu höyryksi siitä siis nuo valkeat läikät.
 Puut on aika kivan näköisiä.

 Aamun valjetessa huomasin että takapihalla on loikkinut jänis...
 Harakka päivysti pihakoivussa ja me Pikkumiehen kanssa lähdimme sulattamaan kuljettajan puoleisen etuoven lukkoa torin alus parkkiin.... No oikeasti kävimme ruokaostosten takia kaupungissa....
 Myös kaupungilla tuntui hyytävän kylmälle.
 Autosta tosin oli kiva katsella aurinkoisia katuja ja varsinkin nämä puurakennukset ovat minulle mieleen...
 Kotimatkalla aurinko oli jo painumassa metsän taakse....
 
 
 Nappasin kuvan kuitenkin pihalta...
 Koirakin pääsi pienelle pissilenkille ja kuten näkyy laitoin tulet uuneihin heti palattuamme kotiin...
 Lämmintä...
 Ihanaa...
 Vielä puuta... tulee oikein lämmintä....
Tosin en kyllä tykkää kauhena lämpimästä, mutta kaupungilla käydessä tuntui vilu tarttuvan eikä lähtevän millään....
 Kaupungilta tarttui mukaan  tämmöinen...
 Esteri Tomulan Niittyleinikki lautanen :D
 Samoin nämä kaksi pitsiliinaa, kuvissa ei näy mutta tuo virkkaus työ on oikein napakkaa ja näistä taitaa tulla jotain muuta kunhan keksin mitä. Katin paidan tuunaus idea  on hyvä...
Sitten kävimme katselemassa alen rippeitä ja sieltä löytyi nämä... Onkohan nämä kynsikkäät, vai ranteen lämmittimet? Aika hullua mutta mietin ottavani nämä töihin, siis toimisto kynsíkkäät....
Ja se auton ovi sitten...
Ei se sulanut torin alla, mies sulatteli sitä vielä kotona
Onneksi se saatiin auki,
 olen nimittäin kulkenut viikon apukuskin ovesta  ja isompia lapsia hävetti... Kun äiti kömpi sieltä ulos milloin missäkin paikassa...
 He miettivät jo että äiti pidätetään auto rosvona....
 Onneksi ei näin kuitenkaan päässyt käymään....

perjantai 4. lokakuuta 2013

Kalsarien tai siis pitkien alushousujen ompelua ja ihmettelyä... ja kaikkea muuta hölinää ;>

 Tässä sitten lisää kalsareita, tilaamani ottobre 6/2010 saapui ja heti kun oli mahdollisuus piti koettaa kalsareiden tekemistä! Lopputulokset tässä, tuo eteen tehtävä aukko tuotti päänvaivaa hiukan ja oikeastaan nyt kuvasta huomasin että poikien lasareissa aukot on kumpainenkin erilaidalla... Aiemmin hehkutin ostamaani edullista kalsarikangasta ja ei näille nyt tietty kauheasti hintaa tullut sillä 12,. palasta sain aikaiseksi neljät pitkät kalsarit ja tuossa alempana olevat kahdet pikkuhousut tai bokserit. Kokoa noilla housuilla muuten 158cm ja 86cm.
Boksereiden kaava oli samaisessa lehdessä ja päätin tilkuista kokeilla onnistuisinko... Täytyy myöntää että en ymmärtänyt ohjetta, jossa ilmeisesti tuonne sisäpuolelle piti ommella kangas kaksinkerroin, niinpä toisissa ompelin rumalla tikillä kangassuirun tuonne sisäpuolelle näkyykin tuossa vihreävyötäröisessä ja toisen kokeilun ompelin niin pahasti pieleen, että heitin jo kertaalleen roskikseen koko ompeluksen. Sitten päätin kokeilla ihan omalla tavalla pystyisikö housuja pelastamaan... Tällä mallilla en taida enää tehdä... koko noilla luomuksilla on 92cm. Tai sitten täytynee ommella omalla mallilla  tuo sisäpuolen lisä kangas...
 
Koska saumurissa oli harmaat langat päätin toteuttaa vielä pojalle 158cm urheilupaidan. Malli löytyi Ottobren 1/2013 lehdestä ja on nimeltään Special Edition. Pikkukuvassa löytyy lopullinen valmispaita. Poika on aika herkkä kaikenlaiselle hankaamimiselle ja mikään ei saa tuntua pahalle missään kohdin vaatteissa. Kaulus painoi kuulemma ja kokemuksesta tiedän että silloin vaate jää meillä käyttämättä! Joten saksin kiireesti kauluksen pois ja ompelin sitten uuden tuosta samasta neuloksesta jota tuo paita on. Siis materiaali on coolmax neulosta. Resorit ovat jotain keinokuitua.
 
Tyttö oli valmistanut kyseisen kassin koulun käsityötunnilla. Täytyy ihailla kuinka siististi kassi on ommeltu! Nuo pallot on painettu kangasvärein. Tyttö suri sitä että väri lähtee pois pesussa, opettajan sijaisena toiminut oli antanut vahingossa väärää väriä joka ei kestä pesua... Tyttö sanoikin että äiti sitten applikoi siihen jotakin kivaa... Katsotaan kuinka värin käy, minusta kassi olisi kiva noinkin!
 

Kirpparilta löysin jälleen kasan ompelutarvikkeita...

 
 Tuo Minni Hiiri trikoo oli varsinainen löytö, 2m pala 160cm leveää kangasta maksoi 6,- Pesukoneessa käytin 60*c ja kangas on saman näköistä kuin ennen pesuakin!  Tyttö tilasi tästä yöhousut... Löysin myös kasan resoreita, käsityökankaita ja gollece kangasta jotka eivät myöskään olleet hinnalla pilattuja... Pikkumies on aina innokkaana pöllyyttämässä kankaita!
 Esteri Tomulan mustikka seinälautanen lähti myös mukaan... Pikkumies osoittaa ameja...
Ihmettelen vain miksi ihmiset myyvät niin likaisena kaikkea Lautanen oli aivan likainen ja pesun jälkeen se näyttää uudelle! Ilmeisesti siksi ei ollut kelvannut toisille...
 

Syksyisessä luonnossa

 
 Löysimme Pikkumiehen kanssa lintujen hiekkakylpylän...
 Aivan ihana auringon lasku!
Toivottavasti tämä vaahtera säilyy talven yli. Minun lempipuuni!
 
Keväästä syksyyn niin kaunis...
 
Illan hämärtyminen saa sytyttämään kynttilät...
 


lauantai 28. syyskuuta 2013

Hirvestäjille hattuja, Pikkumiehelle fleece kauluri, sekä polkujen varsilta kuvattuja kummallisia sieniä...

Jipii KIITOS! Kälyn miehelle avusta tämän koneen kanssa! Nyt pääsin postailemaan omalta koneelta ja toivon ettei tämä tilttaa piiitkään aikaan! :>
Varmaan Kaikki hirvimetsällä kävijät tietävät ettei vanha punainen hattu ja liivi kelpaa lainpuitteissa metsästäjän päälle enää, vaan sen on oltava väriltään oranssi! Joten eilen "pienessä pakkorakosessa" tekaisin kolme hattua/ pipoa joiden pitäisi kelvata arvon herroille  tämän päivän jahtiin... 
Tässä Pikkumies sovittaa isin hattua! ylemmässä kuvassa näyttää pikkutontulle juostessaan peilin eteen katsomaan... Ja mikä riemu nousikaan kun hän näki itsensä hattupäässä peilistä!
 
 Ompelin kaulurin fleecestä huomattuani kuinka paljaaksi kaula jäi uudessa takissa. Kaupassa katselin ja aioin ostaakin, mutta onneksi en ostoskoriini poiminut moista sillä tähän sai käytettyä tilkkuja aika mukavasti! Taakse laitoin tarran jolla voi säätää kokoa! 
Kakkos kauluri, tähän en tarroja laittanut ja siitä tuli muutoinkin hieman epämuodostunut, mutta ajaa asiansa kaulan lämmittimenä! Kaulurit tein ihan oman mallin mukaan, paidan yläosasta hiukan mallailin ja mielessä oli kaupan kaulurin tarrasäädöt... Eka onnistui mielstäni ihan hyvin... Kakkonen on hiukka outo ja ruma.
 
Oranssin hatun jämäpaloista surauttelin porkkanoita Pikkumiehen pupulle tai siis anille!
 
Viime postauksen uusi ulkoilupuku olisi ihan ok, jos housuihin olisin laittanut fleecestä tai tikkikankaasta vuoren. Flanelli ei kauhea lämmintä ole ja olen päättänyt vapaa päivänä uudet housut kunnon vuorella surautella, ellei mitään esteitä moiselle tule! ( muuta tärkeämpää) Kun  kävin housuihin hakemassa uudet kankaat ja löysin samalla reissulla kalsarikangasta Savon Palasta... Kangasta on varmaankin 2m ja maksoi 12,- palakorissa! Joten tästä saan molemmille pojilla kalsareita suhteellisen edullisesti!
 

Kirppiksellä tuli pyörähdettyä .. ja vähän muuallakin...

 
 ja sieltä löytyi tämä Esteri Tomulan ruusu seinälautanen.
Tämä rasia ei ole kirpparilta, minun tätini oli löytänyt varastoistaan tämän ja kiikutti sen minulle, kun muisti että tykkään peltirasioista! Tähän onkin tarkoitus laittaa saumurilankoja...
 
Iisalmessa pyörähdin koulutuksessa ja se oli järjestetty tuolla Kulttuurikeskuksessa siellä olikin kaikkea kivaa mm Arabian kahvikuppi kokoelma  näytteillä ;> JES!  Maalaus-, ja veistostaidetta, jotka antoivat oman kivanlisän  koulutuspäivään! Harmittaa ettei tullut nappailtua kuvia tuota ainokaista enempää! Koulutusta täytynee hieman mietiskellä oliko anti sitä mitä hain... Mutta kivaa oli!
 

Polkujen varsilta

 
 Tällaisen toisen sienen löysin pellolta tämä on tienviereltä kuvattu, Tyttö sanoi muovisisen näköiseksi. Mutta kyllä se ihan oikea sieni on! Kumman näköinen jos joku tietää mikä on voi vinkata!!!
 Näistä sienistä oli myös ihan niiden muotojen vuoksi napsittava muutama otos!
 Muuttopuuhat ovat käynnissä jo kovasti.
 Orapihlajassa on paljon marjoja!
 Haavan lehdet ovat aika kauniin värisiä!
 Tällaiseen oranssimaljakas rykelmään olen törmännyt useampaan otteeseen! Kauniita!