Näytetään tekstit, joissa on tunniste keräily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keräily. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Lämmön jälkeen kylmää...


 Nämä orvokit uhmaavat hiekkalaatikon isäntää kasvamalla metrin päässä siitä!
Ei pienin vielä ole niitä kerännyt omiin tarkoituksiinsa.


 Uimassakin kävimme tai siis isommat lapset uivat lauantai iltana...
 Ilmeisesti vesi ei aivan odotusten mukaisesti ollutkaan lämmintä, muutama kiljahdus kuului järvellä... Kun herrasväki paineli järveen!
 Ihanan rauhallinen hetki, lapset pakkautuivat autoon ( kuulemma oli kylmä) ja minä istuin muutaman minuutin tuossa katselemassa maisemaa.
 Bongasimme fasaanin sunnuntaina... Tuo pään väri erottuu, helppo saalis?
 Kalsaritkin ompelin, kaiken tohinan keskellä.
Ja löysin kirpparilta yllättäen nämä Esteri Tomulan lautaset! Ruusu lautasista puuttuu keltainen ruusu vielä!
 
 Ja minulla alkoi vapaa... Ihanaa!
Kesälomakin häämöttää noin kuukauden päässä! Vaikka tiedän että tekemistä on, loma on kuitenkin lomaa, olipa sitä viikko tai kaksi!
Sitä odotellessa...

lauantai 28. syyskuuta 2013

Hirvestäjille hattuja, Pikkumiehelle fleece kauluri, sekä polkujen varsilta kuvattuja kummallisia sieniä...

Jipii KIITOS! Kälyn miehelle avusta tämän koneen kanssa! Nyt pääsin postailemaan omalta koneelta ja toivon ettei tämä tilttaa piiitkään aikaan! :>
Varmaan Kaikki hirvimetsällä kävijät tietävät ettei vanha punainen hattu ja liivi kelpaa lainpuitteissa metsästäjän päälle enää, vaan sen on oltava väriltään oranssi! Joten eilen "pienessä pakkorakosessa" tekaisin kolme hattua/ pipoa joiden pitäisi kelvata arvon herroille  tämän päivän jahtiin... 
Tässä Pikkumies sovittaa isin hattua! ylemmässä kuvassa näyttää pikkutontulle juostessaan peilin eteen katsomaan... Ja mikä riemu nousikaan kun hän näki itsensä hattupäässä peilistä!
 
 Ompelin kaulurin fleecestä huomattuani kuinka paljaaksi kaula jäi uudessa takissa. Kaupassa katselin ja aioin ostaakin, mutta onneksi en ostoskoriini poiminut moista sillä tähän sai käytettyä tilkkuja aika mukavasti! Taakse laitoin tarran jolla voi säätää kokoa! 
Kakkos kauluri, tähän en tarroja laittanut ja siitä tuli muutoinkin hieman epämuodostunut, mutta ajaa asiansa kaulan lämmittimenä! Kaulurit tein ihan oman mallin mukaan, paidan yläosasta hiukan mallailin ja mielessä oli kaupan kaulurin tarrasäädöt... Eka onnistui mielstäni ihan hyvin... Kakkonen on hiukka outo ja ruma.
 
Oranssin hatun jämäpaloista surauttelin porkkanoita Pikkumiehen pupulle tai siis anille!
 
Viime postauksen uusi ulkoilupuku olisi ihan ok, jos housuihin olisin laittanut fleecestä tai tikkikankaasta vuoren. Flanelli ei kauhea lämmintä ole ja olen päättänyt vapaa päivänä uudet housut kunnon vuorella surautella, ellei mitään esteitä moiselle tule! ( muuta tärkeämpää) Kun  kävin housuihin hakemassa uudet kankaat ja löysin samalla reissulla kalsarikangasta Savon Palasta... Kangasta on varmaankin 2m ja maksoi 12,- palakorissa! Joten tästä saan molemmille pojilla kalsareita suhteellisen edullisesti!
 

Kirppiksellä tuli pyörähdettyä .. ja vähän muuallakin...

 
 ja sieltä löytyi tämä Esteri Tomulan ruusu seinälautanen.
Tämä rasia ei ole kirpparilta, minun tätini oli löytänyt varastoistaan tämän ja kiikutti sen minulle, kun muisti että tykkään peltirasioista! Tähän onkin tarkoitus laittaa saumurilankoja...
 
Iisalmessa pyörähdin koulutuksessa ja se oli järjestetty tuolla Kulttuurikeskuksessa siellä olikin kaikkea kivaa mm Arabian kahvikuppi kokoelma  näytteillä ;> JES!  Maalaus-, ja veistostaidetta, jotka antoivat oman kivanlisän  koulutuspäivään! Harmittaa ettei tullut nappailtua kuvia tuota ainokaista enempää! Koulutusta täytynee hieman mietiskellä oliko anti sitä mitä hain... Mutta kivaa oli!
 

Polkujen varsilta

 
 Tällaisen toisen sienen löysin pellolta tämä on tienviereltä kuvattu, Tyttö sanoi muovisisen näköiseksi. Mutta kyllä se ihan oikea sieni on! Kumman näköinen jos joku tietää mikä on voi vinkata!!!
 Näistä sienistä oli myös ihan niiden muotojen vuoksi napsittava muutama otos!
 Muuttopuuhat ovat käynnissä jo kovasti.
 Orapihlajassa on paljon marjoja!
 Haavan lehdet ovat aika kauniin värisiä!
 Tällaiseen oranssimaljakas rykelmään olen törmännyt useampaan otteeseen! Kauniita!

 
 


torstai 25. heinäkuuta 2013

Eilen mustikassa, Tänään korjauttamassa auton tuulilasia.

Eilen mies kävi raivaamassa  ja Pikkumiehen kanssa kävimme katsomassa touhun edistymistä...
 
Saha ja bensakannu  vietiin mukanamme metsään miehelle! Maisemat pöheikön läpi alkavat näkyä!

Ketunleipä
Näimme metsikössä tällaisen ketunleivän.


Hitaan liikenteentie Kuopio
Kävimme päivällä myös kaupungissa hakemassa kangaspaketin joka tuli kangastukusta... Paketissa oli resoria ja joustofroteeta. Ettei materiaalit pääsisi tältä tädiltä loppumaan...

Kotiin päin ajellessa päätimme mennä uutta hitaan liikenteen tietä pitkin, ihan maisemien vuoksi. Kylläpä noita kelpaa katsellakkin! Tyttö nappasi kuvia. Melkoinen tuuli.

 Sitten sinne mustikkaan...


Tässä kapuamme läheiselle "vuorelle!"

Alkumatkasta myös Pikkumies pystyi kävelemään itse... Ja huomatkaa porukan varustus...Lenkkarit ja tytöllä farkut ja lenkkarit.. Tyylistä ei tingitä edes metsään mentäessä! ;D Omaa varustusta en viitsi edes kuvailla...


 Melkoista maastoa...ja aikamoisia pudotuksia, kun tuota rinnettä alkaa kulkemaan!
Koska paikka on aika lähellä tietä, täällä käy paljon ihmisiä. Onneksi kuitenkin saimme piirakka marjat...
Tätä oksaa harkitsin myös mukaan otettavaksi, siitä olisi saanut aika hienon ovikoristeen.
 Hämähäkki oli kutonut mustikan eteen verkkonsa!
 Puolukat alkavat kypsyä!
 Mukavat maisemat vuoren päältä!


 Tietääkseni ihan ylhäältä näkyy 20-30 km päähän!
Pikkumies söi ameja innokkaasti! Ihmeen pitkään hän viihtyi hankalassa maastossa n. 1,5h, sitten iski armoton väsymys.
 

Tänään olimme päivän kaupungissa...

Auton tuulilasin vaihto oli homman nimenä.... Ja Jouduin ottamaan Pikkumiehen mukaan koko päivän reissuun! Onneksi Tyttö lähti mukaan ilomielin.
 Katselimme erilaisia portteja kävelymatkan varrella. Hienoja ja ei niin hienoja mahtui matkan varrelle!
 Muutamassa kaupassa aikamme pyörittyämme, päädyimme pitsalle!
 Pikkumies sai alesta kumpparit, joita sitten ollaankin tänään kotiin paluun jälkeen laitettu jalkaan vähän väliä!
 Kävimme kirpparilla  Citypörssissä ja mukaan lähti 0,5m Marimekon satulakangasta. Hinta taisi olla 5,-
 Neppareita pussi 1,- Mukana oli myös tarvikkeet joilla nepparit saa kiinni,  heijastin nauhaa 2,2m 0,30,- valkoista resoria 40cm 0,30,- ja vihreää paksua resorineulosta  hiukan yli 1m 1,-
 Pikkumies esittelee heijastin nauhaa!
 Halipula iski!
Tyttö löysi mekon alesta ja halusi siitä kuvan tänne! Aika kiva!?
Esteri Tomula Koiranruusu,  päivänkakkara

Nämä Tomulan lautaset lähtivät myös mukaan hetken harkinnan jälkeen!
 
 Koko päivän kaupungissa pyöriminen on aika vaarallista tällaiselle keräilijä luonteelle... Aikaa reissussa meni 8-15 joista tunti matkoihin! Onneksi Pikkumies ei vähästä hätkähdä, tykkää yleensä katsella ihmisvilinää rattaistaan, kunhan maha on täysi eikä väsytä!
 
Ja täytynee kehua  Savon peili- ja lasihiomon  asiakaspalvelua!
 
 
 Onneksi kukkia riittää vielä, vaikka tuleva syksy alkaa jo näyttää merkkejään... Tuo lemmikki on väreiltään aivan mahtava!
 Tykkään myös näistä ja oikeasti miltei kaikista kukista!
Sitä syksyä....