Näytetään tekstit, joissa on tunniste auringon nousu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste auringon nousu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Peruslapaset novitan hile langasta

 Niin perusjuttuja, nämä lapaset näet.
 Hile lanka on nopsa neuloa on sen verran paksua tavaraa! Lapaset on tarkoitettu tytön käsiin, Neulomani pipon pariksi, mutta ovat kuulemma liian ISOT! No lämmittäähän nämä omiakin käsiä :D
Viikonloppuna poikaa harkkoihin viedessä piti pysähtyä ja ottaa kuva auringon noususta, joka olikin päivän ainoa valon pilkahdus!

maanantai 27. tammikuuta 2014

Tuubihuivi pyöröpuikoilla ja Kesätori kankaasta verho askartelu/ompeluhuoneeseen..

 Muutaman illan aherrus palkittiin kyseisellä lämpimällä tuubihuivilla(ja sormen puutumisella).
Tuubihuivi pyöröpuikoilla
Ale korista löytämäni Novitan Usva -lanka muotoutui  huiviksi. Loin  10mm pyöröpuikoille n. 170 silmukkaa ja neuloin niin kauan, että lankaa oli sellainen pieni pätkä jäljellä jolla sain juuri ja juuri pääteltyä silmukat.
Koska minulla oli toinen kerä samaista lankaa virkkasin vielä huivin reunaan pylväillä ja kiinteillä silmukoilla tuollaisen piparkakkureunan. Nyt olisi jäljellä vielä melkein kokonainen kerä tuota persikan /vaaleanpunaista lankaa Ajattelin josko siitä hatun virkkaisi sillä neulomista käteni ei taida kestää  :<. . Värin sopivuutta mietiskelin, olisiko sitä liian vaalean punainen? Ohjetta  tiirasin Novitan  sivulta ja siellä olisi aika kivan näköinen malli, mutta tuota lankaa tarvitsisi  kerän lisää tai sitten kaveriksi jotain muuta lankaa. Saapa nähdä saanko aikaan mitään tuosta lopusta? 
 
Myös tämä kamala puhtaan pyykin kasan jatkokäsittely viivästyi tiiviin ilta neulonnan vuoksi, tänään olenkin sitten urakalla viikannut pyykkiä joka ei taida  meiltä loppua... isot kasat viikkailin ja vein kaappeihin mutta sohvalla röllöttää edelleen mittaamaton vuori!

 Marimekon kesätori kankaasta verho

 Olisi saanut minun verhoni hiukan pidempi vai pitäisikö sanoa leveämpi olla, mutta ihanat värit korvatkoon sen puutteen.
Kesätori kankaan on suunnitellut Aino-Maija Metsola
Kevättä ja kesää odotellessa voi tuijotella verhoa.
 

Auringon nousu

 Auringon nousu miehen työpaikalla oli tänä aamuna upea!
 Sieltä se aurinko ponnistaa ylös!
 
 Auton ikkunasta
 nappasin parikuvaa lisää... Huomenna työt kutsuu!
 
 

torstai 22. elokuuta 2013

Perustunikat itselle, jalkapalloa, naapurin tädin kukkien ihastelua!

Näitä tunikoita väsäilin eilen urakalla, mallia otin täältä, toukokuussa tekemästäni paidasta. Ohoh siis kaikki muut on tehty tuolla kaavalla paitsi tuo ruututrikoosta tehty T-paita. Siihen mallailin vanhan yöpaidan yläosaa, mutta täytynee vielä nuo hihat kaventaa, niistä tuli hiukan liian leveät, kangas kirppikseltä.  Vaalean paidan kangas on Eurokankaan palalaarista, kangas vaikuttaa viskoositrikoolle!? Yritin mallailla tuota tummaa kohtaa vatsan kohdalle mutta ei ihan tainnut osua. ( Ajatuksella tumma hoikentaa...)
 Sinappiin vivahtavan tunikan kangas myös kirppikseltä, ja luultavimmin Marimekon trikoota, tähän tunikaan  piirtelin pitkät hihat, tulevaa syksyä ja talvea ajatellen. Sienitrikoo on viimesyksynä himoitsemaani Paapiin kangasta ja vasta nyt sain siitä haluamani tunikan. Tummalla pohjalla perhosia trikoo on peräisin Kangas ja sisustus In liikkeestä.  Trikoo jossa lehmiä ja omenapuita on ostettu viimekeväänä Sampsukan kojusta Savolaisilta suurmakkinoilta.
 
Miksi kasa vaatteita...
 
Joku varmana miettii että ompa sekalainen kasa, mutta tykkään tuosta mallista ja värikkäistä vaatteista... Ja meinaan käyttää näitä töissä, että kotona. :D
 Sysäyksen tähän ompelemiseen antoi  puhelu ylemmältä esimieheltä...
Työpaikallani on tapahtumassa isoja muutoksia ja niihin liittyen työpaikkani tulee vaihtumaan, tämä olikin tiedossa, mutta hakemiini paikkoihin en tule pääsemään ja minulle ehdotettiin paikkoja jotka ainakin nyt tuntuvat aika kaukaisille! Pikkumiehen hoitosuunnitelmatkin menisivät täysin uusiksi..ja jo nyt on ollut vaikeuksia miettiä millaista hoitoa hän tarvitsee ensikuussa. Joten aloin  ompelemaan vaihtaakseni ajatukset toisille urille,se onnistuikin mainiosta ja sain siinä sivussa tuon kasan vaatetta itselleni! 
Tietysti tiedän että on työpaikkoja joissa työt loppuvat kokonaan täysin yllättäen ja minun pitääkin/pitäisi olla tyytyväinen siihen että työni jatkuu jossakin....saman työnantajan palveluksessa kuitenkin! Ihmismieli on kuitenkin kummallinen, ainakin itse tarvitsen hetken aikaa  "orientoituakseni uusiin tuuliin ja niiden tuomiin haasteisiin!"
 

Jalkapalloa

Tiistai illan vietimme Savon Sanomat areenalla ja tuolla kuplassa jalkapallon parissa. Pojan pelit veivät illan, mutta mikäpä pelejä seuratessa ilman ollessa mitä parhain! (Poika näkyy tuolla alarivissä maalilla).  Pelitkin sujuivat hyvin kaksi voittoa ja yksi tappio plakkarissa pojan joukkueella illan päätteeksi! pikkumies teki porrasharjoituksi!
 
 Aamulla ihailin auringon nousua!
 Mansikan lehdet alkavat saada syysväriä!

 Eilen huomasimme tällaisne perhosen tienvarrella.
 

Naapurin tädin kukkia ja vähän anopinkin...

 
 Tämä samettiruusu huuteli jo kaukaa luokseen kuvaamaan. Auringon valo toi värit kauniisti esille!
 Karjalanneito kukassa.
Naapurin tädin puutarhassa kelloköynnös oli kasvanut melko isoksi ja oli täydessä kukassa! Samoin keijunmekko jonka alkutaivalta varjosti köynnöstukien häviäminen...
 
Kelloköynnös