Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilkuista ompeleminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilkuista ompeleminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kännykälle pikkulaukku / pussi



 Töihin tarvitsin entisen kännykkäpussin tilalle uuden pussukan. Vanhan hihna katkesi, eikä puhelimet mahtuneet pikkupussiin... joten ompelin tällaisen keltaisen kirjavan pussukan!
Näköjään langan pätkä jäi hapsottamaan tuonne taskun kulmaan. Tähän mahtuu kolme puhelinta ja avaimet + Kyniä.
Kangas on kirpparilta ostamastani tilkkupussista ja pussukan vuori on tikkikangasta. Vetoketjua en tähän laittanut, kiinni tämän saa tuolla kuminauhan pätkällä ja napilla. Kankaan luulen olevan Vallilan verhokangasta?
 

Kukkapenkissä narsissit ovat avanneet nuppujaan.





















Lämmintä onkin nyt +18*C tuulee ja luulen että kohta sataa!
Minulla kamera edelleen rikki ja sen myötä päivitykset jääneet vähemmälle! Myös kiire töissä ja kotitöiden kasaantuminen näyttäytyvät blogin päivitys tiheydessä! Koneelle kun ei kerkeä samaa tahtia kuin ennen! 

torstai 7. marraskuuta 2013

Velour tilkuista hattu ja lapaset taaperolle.

 
 Päätin tilkkuja kaivellessani tehdä tuosta Metsolan metsä velourista hatun ja vuorelliset lapaset jos vain saisin tilkut riittämään.
 Sainhan minä tovin tilkkuja ja kaavoja aseteltuani, tosin nyt on enää kankaan jämästä niin pientä silppua ettei siitä ole kuin pienenpieniin applikointeihin jos haluaa rippeetkin hyötykäyttöön!
 Pikkumies sovittelee hattua. - mitenkäs päin tämä laitetaan? Tupsun tein teddylangan ja muiden villalankojenlankojen lopuista. Ensimmäinen tupsu olikin valtava, joten jouduin tekemään uuden...Huomattavasti inhimillisemmän kokoinen tämä uusi tupsu!
Kaavoja ei ollut, tai no itseasiassa löytyi kun jo etsin muita juttuja, mutta  otin mallia H&M. n neuloshatusta. Sävelsin sen verran että laitoin fleecestä nauhat ja hatun sisäosa on myös samaista kangasta.
Koska tein isommillekin lapsille ja itselleni lapasia, päätin tehdä Pikkumiehellekin "kauppahanskat"!
Kärpässieni nauhaa on niin reilusti että laitoin molempiin koristeeksi nauhan pätkät.
Mallailin  paperille aiemmin tekemiäni hanskoja ja piirtelin kaavan niistä.
Tykkään itse tuosta kankaasta, aivan ihan väristä ja kuvatkin ovat kivoja!
 
Sain aamulla pikkumiehen lukiessa kirjaa töpöteltyä tuohon hyllyn reunaan maalia, joka kuivui onneksi hetkessä. En olisi millään malttanut odottaa että pääsen laittamaan nuo tavarat esille!
Täytyy katsella/  miettiä miten tuota vielä saisi paranneltua!
Hyllyn ja kannakkeet onnistuin ruuvaanmaan paikalleen aivan itse!
 

Viime viikon loppuna

 

 Poika huomasi jalkansa kasvaneen ja jouduimme pikana hankkimaan peliin nappulakengät...
Kävimme Matkuksessa ja siellä olivatkin Pikku Kakkosen poliisit Maltti ja Valtti esiintymässä. Seurasimme hetken heidän touhujaan, mutta sitten olikin jo kiire...
 Poikaa nolotti, pikkumies oli innoissaan!
Pääsimme Kuopio halliin ja pelit luistivat hyvin uusilla nappuloilla! Pikkumies välipalalla...
 

Lahottaja sieniä? Kurjaa säätä!

 
 Nämä sienet näyttävät aina muuttavan väristystään.. Ja tuo puun pinta näyttää aivan ryppyiselle nahalle?!
 Vuosirenkaat pölkyssä, tämä ei näytä kuvassa lainkaan niin kauniin väriselle kuin luonnon valossa! Harmi! Sillä väri sai minut nappaamaan kuvan tuosta!
Sitä Kurjaa säätä sitten, pienen auringon pilkahduksen jälkeen, onkin tullut vettä ja räntää!  Mikä hyvä tekosyy olla sisällä ja puuhailla kaikenlaista mukavaa!