Samalla kaavalla kuin edelliset vauvan vatteet hurautin ihan perussetin vauvalahjaksi.Elikkäs siis ONNEA PIKKU HERRAN PERHEELLE!
Housuissa näkyy kuvissa aika ikävästi tuo valkoinen pohjaväri, onneksi luonnossa pohjaväri ei näy noin!
Bodyyn en laittanut nappia kaulukseen, koska resori venyy aika reippaasti ja uskon että siitä pää sujahtaa suhteellisen helposti läpi. Säästin myös kättäni joka ilmoitti resoreita venytellessä ettei oikein nyt tykkää tästä touhusta. Niinpä ompelin vain hetken kerrallaan lepuutellen kättä välillä! Joka onkin nyt kipeä enemmän ranteesta kuin kyynärpäästä.
Helppo tuubihuivi
Ompelin itselleni kevyen tuubihuivin syksyyn. 0,5m korkea trikookankaasta asettelin kaulle soipivan mittaisen pätkän ja ylimääräisen leveyden leikkasin pois. Sitten ompelin suikaleen päät yhteen ja reunat huolittelin myös saumurilla. Tuossa reunassa näkyykin tikkausjälkeä. Eli aikaa kului n. 5min jos kankaan kaivelemiseen kulunutta aikaa ei lasketa mukaan : > Raitatrikoo peräisin
Jätti rätistä.
Pikku kaupungin kukkaset
Pojalla oli jalkapallopeli Juankoskella, siellä tuli käytyä myös "kaupungilla" ja näin uskomattoman hienot istutukset... Joista sitten napsin muutaman kuvan.
Juankosken kaupungin sivuille pääsee tästä, tosin sieltä en ainakaan minä löytänyt mitään mainintaa tai kuvia hienoista istutuksista. Olisiko istutukset olleet asukasyhdistyksen!?
Kaikesta en tullut kuvia ottaneeksi ja se nyt sitten harmittaa sillä olisihan sitä mallia voinut ottaa istutuksista omaa kotipihaa ajatellen!
Hieno keidas hiekkakentän reunassa ja lähellä Juicen toria.
Näissä kärhöissä oli vielä kukkia, jotka olivatkin todella suuria! Olisiko halkaisija ollut 20cm! Olisi aika hieno omassa kukkapenkissä!
Ilmeisesti myös kaupunki oli panostanut istutuksiin. Harmittaa ettei tullut kesällä ohiajaessa koukattua tuolla olis varmaan ollut vielä hienompi elämys!
Kotona
Pikkumies alkoi siivoamaan, jos katsot tarkkaan näet vaalean vihreän pienen liinan kädessä. Sillä on tullut siivottua monta paikkaa. Pihalla oleva anopinkielikin on saanut maistaa "pikku luuttua."
Viirukissa köllöttelee ja ihmettelen sitä että se työntyy Pikkumiehen luo kokoajan vaikka käsittely voi olla melko kovakouraista välillä!
Trampoliinillä on kiva kölliä ja katsella taivasta sekä puun latvoja. Kesällä suunnittelin helteillä nukkuvani siellä, mutta se taitaa jäädä ensikesän kokeiluksi! ;D
Nyt sitten loppui toissapäivänä imutetut kuvat ja todennäköisesti vierähtää hetki ennen seuraavaa postausta... Sitä odotellessa saumuri surisee (ainakin toivottavasti ) ja ompelukone hurisee, käsikin paranee =>