sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Ulkoilupuku

Tässä loikkii iso jänis, uudessa ulkoiluvussaan.Uusimmassa Ottobre lehdessä olevan ulkoiluhaalarin kaava kutsui tarttumaan kankaaseen ja ompelukoneeseen... Ja taisi tuo olla tarvekkin, sillä Pikkumiehen ulkoiluhousujen lahkeet nousevat puoleen säären istuessa...
 Muutama poseerauskuva, huppu ei ole paikallaan näissä otoksissa...
 Hihojenkin pituus on vallan sopiva....
 Tyytyväinen olen tekeleeseeni. Ainoastaan tuo vetoketjun alareuna on hieman
ruma
 mutta seuraavan kerran teenkin hieman eri tavoin tuon kohdan.

Huppuun tarvinnee hankkia vielä tuota tarranauhaa lisää, loppui kesken. Kokoa tuolla puvulla on 92cm, Ulkoilupuku kangas on peräisi Eurokankaan palalaarista, odotellut vain laatikossa n. vuoden verran tekeytymistä joksikin. Vuorena toimii yläkerrasta löytynyt tikkikangas jonka ikää  en lähde edes arvailemaan.. Hupun vuorena tähtitrikoo palalaatikostani. Vetoketjun ja heijastin nauhan hankin Eurokankaasta...
Saumoja en lähtenyt teippailemaan, vaikka ensin aijoinkin, hoidossakun laittavat kurahousut pitipä puku vettä tai ei... Luulen ettei tuossa kyllä kastu koska kangas on laminoitu...

Ulkoiluhousut

 Nämä ompelin viikolla, kun huomasin että ne lahkeet nousevat hiukan liian ylös...
 Vuorena kirpparilta löytämäni fleece kangas ja Päällys samaa materiaalia kuin ulkoilupuvussa, eri värissä vain.. Housujen kaavakin löytyi samasta lehdestä, kuin puvunkin.
Löysin kirppikseltä tuon softshell takin ja niille nämä housut käyvat vallan mukavasti pariksi. Luulen että näillä pääsee pidemmälle syksyyn. Kauppareissutkin onnistuvat näissä pienellä pakkasella.

Housujen testaus käynnissä!

Ostin kirpparilta ruskovillan kintaat, niissä oli reiät molemmissa ja hinta oli 0,50,- Siis tarkoituksella. Sain kaavan/ mallin kintaisiin. Materiaaliahan on... Lopputuloksesta ei ollutkaan kuvaa, mutta 3 kintaat värkkäsin, tuolla mallilla noista paidoista!


Eilinen oli vallan kaunispäivä, mutta kylmää oli auton tuulilasi oli jäässä vielä klo 10.00 aikaan! En vielä ole kaivanut tumppuja itselleni, kaipa sitä täytyy sekin tänään tehdä...
  Mukavaa Sunnuntain jatkoa kaikille!

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kirpparilta käsityötarvikkeita...





Kirppari kierros kannatti, löysin nämä tarvikkeet ja maksoin näistä yhteensä 9,50,-  Saumurilankaa, patella kuminauhaa tuo musta iso kieppi,  tuo alla oleva kangas urheiluneulosta...  Nyt vielä kun olisi aikaa ommella!




Lenkkeiltykin on,

Nämä sammaleet kutsuivat värillään kuvaamaan, luonnossa tuo väri on vielä punaisempi! Kärpässienikin oli lenkkipolun varrella.


Kivikkopenkkikin on vielä hengissä, vaikka meillä kävi lunta maassa ja oli jokunen yö pakkasta niin että auton tuulilasia sai aamulla töihin lähtiessä raapata ihan kunnolla! Hui, kai se on talvi tulossa...

Jostain syystä nämä kuvat eivät oikein asetu tänne....

torstai 18. syyskuuta 2014

Marimekon trikoosta T-paitoja

 Lauantaina iski flunssa, kuumetta ja kaikkea muuta kröhää flunssaan liittyen.  Koska ulkoilu ei huvittanut, ( siis en kerta kaikkiaan jaksanut) Päätin hyödyntää tuon päivän ompelukoneen ja saumurin ääressä, ommellen töihin muutaman paidan...
Näissä trikoo Marimekkoa, varsinkin tuo raidallinen kangas on ihan sileää trikoota.
 Nanson luistin trikoosta hieman erimallinen paita...
 Tässä lisää Marimekon trikoosta tehtyjä paitoja... Sinisiä paitoja on kuvasta poiketen kaksi ja samoin ylempänä olleita siniraidallisia on myös kaksi. Varsin tyytyväinen olen näihin ja saan hiaman vaatekaappiin vaihtelua...

Töissä kuljen välillä matkoja kävellen

 Ja mikäpä on kävellessä kun on kainis auringon paiste!



Aamut ovat sumuisia ja Pikkumiehen hoitopaikkaan vievän tien maisemat ovat satumetsämaisia...

Hieman jännittää josko sitä lunta tänne ensiviikolla sataa...

Maisemat muuttuvat ja onneksi saan nauttia näistä maisemista kun työpaikan vaihdon myötä pienemmän tien rauhalliset järvimaisemat jäivät kohdaltani historiaan.. Nyt ajelen arkena moottoritietä tuhatta ja sataa töihin kaupunkiin

Omaan pihaan on tarkoitus istuttaa muutama kanerva väriä antamaan! Nyt nautin muutamna päivän vapaista, tosin siivous ja kauppa asiat kutsuvat huomenna... mutta josko sitä hieman saisi rentoutuakin!

torstai 11. syyskuuta 2014

Naperonutun kolme autoa joustofroteesta housut ja puolukan metsästystä!

  Tämä joustis on odotellut vuoroaan jo tovin, koska tuli hankittua vain 0,5m palanen kangasta päätin tehdä siitä housut koossa 92cm. Samoin olen miettinyt muiden samaa koko luokkaa olevien kankaiden suhteen niistä täytyy tehdä vaatetta koossa 92cm, ettei sitten tavitse palasista koota lahkeita... (laiskako lienen, vai yli työllistetty?) 


 No joka tapauksessa housut olivat mieleiset, vaikka etupuolen autot eivät kohdistuneetkaan oikein takana sen sijaan...
 Autot kohdistuivat aika hauskasti :D Tuo kangas on mukavan jämäkkää tavaraa ja helppoa ommella. Niin ja siis housuja on kahdet. Kangasta jäi neliö hatun verran.
Mikä parasta,  pikkumieskin tykkäsi uusista housuistaan!


Kaunis syyssää sai ottamaan marja ämpärin kouraan!



 ja pyörähtämään läheiseen marjapaikkaan, tarkoitus oli poimia piirakkamarjat..
 Ennen kuin menimme metsään pyörähdin kukkapenkin kautta ..
Osa kukista on vieläkin voimissaan

 Karhunvatukassakin on marjoja, nuo mustat taitavat olla kypsiä jo? Meillä ei ennen olekaan maisteltu tällaisia
 Puolukka paikalla, pikkumies oli aivan innoissaan!
 Kivat maisemat...

 Marjoja reilusti...
 Hämähäkkikin oli kutonut verkkoaan marjapaikalla.
 Poimurin käyttöä opeteltiin yhteistuumin, tältä reissulta irtosi 10 litraa puolukoita!
Ja olen nyt sitten poiminut n. 30 litraa marjoja
niistä saa muutaman piirakan...
Mustikoita en nimittäin saanut kuin muutaman litran ja nekin on jo syöty!
Kotona löytyi yllätys ämpäristä, kirkkaan värinen TOUKKA!
Valo kävi niin kauniisti näihin jäkäliin...
Ehkiä hieman ylivaottuneita kuvia mutta itse tykkään kovasti! 
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

tiistai 2. syyskuuta 2014

Kääntöpipo, fleece housuja ja kirppari pyörähdys...

Kääntöpipo
 Omalla mallilla ompelin pikkumiehelle kääntöpipon, eli tuossa yllä olevassa kuvassa fleecepuoli on päällä ja 
 tässä alemmassa joustofrotee päällä. Pipoa voi käyttää kumminpäin vaan. Reunassa on resori ja molemmin puolin heijastimet noissa hatun ulkonurkissa. Pikkumies on reissussa joten sovitus kuvia ei ole. Fleece on peräisin kirppikseltä ja jäi juuri sopiva palanen hattua ajatellen housujen teon yhteydessä.
 Kahdet perus kaavalla ommellut fleecehousut kokoa 92cm, nämä samasta kirppiskangas säkistä, hintaa kankaalle jäi 1,- Eli uusille vaatteille jäi hintaa aika vähän... Nallekangasta jäi vielä hitunen, mutta toisia housuja siitä ei saa... 
 
 Samaiselta kirppikseltä bongasin tämän kivan huivin, se kävaisi kaulassa mutta jäi vielä odottamana kylmempää säätä...Ja kun osais vielä käyttää saisi perusasuihin vaihtelua ja peiteltyä joidenkin paitojen ylisuuria kaula aukkoja.... 
Myös tämä kirja lähti mukaan kirppikseltä, jospa tästä saisi vinkkejä sellaisiin ompelutöihin joissa takkuaa... mm ne vetoketjut!



Autoillessa tien varrella näkyi kurjet ruokailu puuhissa, kai se on näilläkin pitkä muuttomatka edessä!