Näytetään tekstit, joissa on tunniste grillimökin katto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste grillimökin katto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Uusi Kukkapenkki...

 Kiirettä pitää, mutta päätin pelastaa kuunliljat eteisen edestä.. Joten siihen tarvitsin uuden kukkapenkin jonka perustin tuohon nurmen päälle. Ostin juuriestekangasta jonka levitin tuonne pohjalle.
 Sitten penkin laidat, päihin vanhat puhelin pylväät ja laudoista laidat. Tähän tarvitsin hiukan apua, mies jelppasi hieman.
 Hevosen lantaa alle ja ostomultaa päälle sitä menikin aika paljon sillä penkillä on pituutta n. 4m ja leveyttä 2m.
 Jihaa melkein valmista, kokosin tuollaisen ruusukaaren kärhöille tueksi.
 Tässä on sitten kärhöjä ja ruusuja sekä tietysti ne kuunliljat. Laitan sitten kuvaa paremmin kun näen miten alkavat kasvaa! 
 

Operaatio grillimökin katto

 Tänään olimme koko päivän mökkitontilla, mies ja appi olivat jo edeltävästi muutaman päivän tällä työmaalla. Itse laittelin ruokaa ja kokosin grillikeittiötä. Siivosin myös hieman pihapiiriä, sekä tietty ojentelin kaikkea tarpeellista tuonne ylös...
 



Niin loppui alakoulu pojalta hän sai näin ihanan ruusun koulun lopuksi!