Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruusu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruusu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. elokuuta 2015

Valu projektia ja pihan kaivelua



 Talon päädyssä kuoppa on pienentynyt aika roimasti ja siihen on laitettu mursketta ja valettu antura... ( meniköhän oikein..?) No joka tapauksessa nyt tuossa on jo pilariharkoista muuratut "tolpat," joiden toivomme kuivuvan...

Sorryhuono kuva mutta etuoven kohdalla oli välillä näin suuri kuoppa, tuonne laitettiin salaoja putkea reilupätkä ja sinne on tulossa salaoja kaivo. Niin kuin näkyy aika märkä maa joten tämä maan kuokkiminen tulee tarpeeseen... Vaikka välillä hermostuttaakin sisälle tuleva muta ja hiekka!

 Tässä isoimmat murskekasat on jo hävinneet tilalla onkin sitten tuo mullan ja hiekan sekainen kasa. Patolevyt olemme asennelleet myös seinän vierelle.
Aika paljon tässä on vielä tehtävää....
 
Lenkillä käydessä bongasin haavan lehden joka oli jo aivan keltainen. Syksy taitaa tulla aivan liian pian! 
 Onneksi kuitenkin talon päässä myskimalvat ovat kukassa.

ja keväällä tekemässäni uudessa penkissä ruusut alkavat kukkia! Tässä Rosa Friesia kukassa! Koska on ollut märkää pelkäsin näiden menevän pilalle ennen kuin kukat ehtivät avautua, sillä kukkaruukussa olevan ruusun nuput ovat ruskettuneet ja ilmeisesti mädäntyneet sateiden vuoksi! Yksikään kärhöistä ei ole kukkinut, nuppujakaan en ole havainnut... Tosin en ole kerennyt niitä paljoa katselemaankaan, kaiken muun touhun vuoksi! Onneksi on vielä tulossa loma viikko ja toivottavasti lasten odottama pikku lomareissu toteutuu! Tulee kyllä itsellekin tarpeeseen!

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Uusi Kukkapenkki...

 Kiirettä pitää, mutta päätin pelastaa kuunliljat eteisen edestä.. Joten siihen tarvitsin uuden kukkapenkin jonka perustin tuohon nurmen päälle. Ostin juuriestekangasta jonka levitin tuonne pohjalle.
 Sitten penkin laidat, päihin vanhat puhelin pylväät ja laudoista laidat. Tähän tarvitsin hiukan apua, mies jelppasi hieman.
 Hevosen lantaa alle ja ostomultaa päälle sitä menikin aika paljon sillä penkillä on pituutta n. 4m ja leveyttä 2m.
 Jihaa melkein valmista, kokosin tuollaisen ruusukaaren kärhöille tueksi.
 Tässä on sitten kärhöjä ja ruusuja sekä tietysti ne kuunliljat. Laitan sitten kuvaa paremmin kun näen miten alkavat kasvaa! 
 

Operaatio grillimökin katto

 Tänään olimme koko päivän mökkitontilla, mies ja appi olivat jo edeltävästi muutaman päivän tällä työmaalla. Itse laittelin ruokaa ja kokosin grillikeittiötä. Siivosin myös hieman pihapiiriä, sekä tietty ojentelin kaikkea tarpeellista tuonne ylös...
 



Niin loppui alakoulu pojalta hän sai näin ihanan ruusun koulun lopuksi!

perjantai 23. toukokuuta 2014

Kameran kanssa leikittelyä

Ruusu
 Puhelimen kameralla kuvattuja, tämä ruusu kuva varsinkin on aivan ihana.
Ja
Kuvan ruusun sai tyttö 6lk.ta siirtyessä syksyllä yläkouluun
Kirsikka kukkii, kirsikka kukassa
 Kirsikka puutkin ovat täydessä kukassa,
 ulkona tuoksuu taivaallisen hyvälle!
 Onneksi kukkapenkistäkin näkyy näitä elonmerkkejä.
Sitten vielä kuva minusta :D Ja täytyy olla tyytyväinen itseen mahduin tuohon mekkoon... eli syksystä tänne olen pienentynyt ainakin yhden koon... jopa kaksi.... JIPII!
Ja
täytyy nyt tutkia tuota puhelinta lisää, jospa sillä saisi muutenkin parempia kuvia kuin tuolla vanhalla kameralla. Tutkiminen vaan taitaa jäädä ensiviikkoon, sillä olen seuraavan kerran maanantaina vapaalla yhden päivän ja se menee siivoillessa!
Hyvää viikonloppua kaikille! 

perjantai 9. elokuuta 2013

Applikoitu laiskiainen yöpuvussa. Kirppis keikka jälleen ja ruusukin aukaisi vihdoin nuppunsa!




Applikoitu laiskiainen
 Ensimmäiseen yöpuvun paita valmistui ja täytynee sanoa, että mietiskelin hetkosen -jaahas mitäs tähän tekisin... Sitten välähti yöpaidassa täytyy ehdottomasti olla laiskiainen, sehän nukkuu suurimman osan elämästään ja niinpä se voisi antaa hyvät unet puvun käyttäjälle!

Hiukka erikoisen näköinen kaveri mutta kai tämä laiskiaisesta käy?
 
 Paitaan valikoin vihreät resorit.
 Samoin housihin.  Pikkumies kerkesi käsitellä housuja likaisin käsin joten niissä ainakin minun silmiin näkyy tahroja lahkeessa. ( Toivottavasti ne lähtee pesussa pois!)
 Hiukan huonokuva ja langatkin repsottaa, mutta tein tuollaisen osittain irti olevan lehden kokeilu mielessä. Katsotaan kuinka käyttäytyy pesussa. Reunoja en huolitellut ja tämä on kaksipuoleinen..
Alapuolen tikkaus jälki on oranssin keltainen... Taitaa tuleva syksy jo pyrkiä myös ompeluksiin... Vai laiskuus alalangan vaihdon suhteen...
 

Kirppis reissu Tuusniemelle

Sieltä löytyi sitten vaihteeksi kangasta, metri tolkulla... Siis ihan oikeasti tuota raitaneulosta on ainakin 3 metriä, hinta neuloksella oli 6,- Sitten tuossa pienessä kuvassa ja oikealla ylhäällä on tuollaista puuvilla pitsi trikooneulosta väri on vihertävän harmaa ja sitäkin on 2 metriä hinta taisi olla 4,-. Tuosta raitakankaasta aion kokeilla hupparin tekelettä, sitten kun on aikaa... Löysin myös punaiset tossut 0,20,- ja Ikean autonaulakon 2,-
Kuvaa on myös uimarannalta, lapset halusivat uimaan ja tyttö uskaltautui oikeasti sateesta huolimatta pulahtamaan. Seisoin pIkkumiehen kanssa laiturilla muutaman minuutin sade kerkesi kastella meidät aivan märäksi!
Reissussa auton tuulilasin pyyhin meni jotenkin epäkuntoon ja jouduimme ajamaan 40 km sateessa ilman pyyhintä... Loppureissi oli aika tuskallinen... Onneksi kuitenkin toinen pyyhin toimi!
 

Koska yöllä ei nukuttanut....

 
Kuvailin auringon laskun värjäämiä pilviä..
Ja sumua pellolla! Aamuyöllä kuuntelin sateen lotinaa ikkunasta ja unelmoin unesta!
 Ruusukin palkitsi yöllä, se oli auennut kokonaan!


Tätä kannatti odottaa, ja näitä haluan ehdottomasti lisää!!!! (Siis ruusuja, en unettomia öitä!)
 Tänään päivällä vesisateen lomassa ihailimme puolukoita, joista valikoimalla voi jo saada kypsiä maisteltavaksi.

 Sammal kukkii ja näyttää hauskalle läheltä katsottuna ja kuvattuna!