Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. marraskuuta 2013

"Isänpäivän muistelua," siivousta ja pöllöpipon neulomista

 Eilinen isän päivä meni kaikenlaisen tohinan vanavedessä. Kakkun leivoin munattoman kakkupohjan ohjeella josta on  muodostunut minulle lemppari.
 
Laitan sen tähän kertauksen vuoksi
 
4 dl sokeria
8dl vehnäjauhoja ( minä laitoin puolet perunajauhoa ja oli hyvää)
4tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
4 dl maitoa
 ja 
2dl juoksevaa leivontamargariinia
 
aineet sekoitetaan nopsaan
 
 paistetaan 180 *c n 50-60 min
 
Ohje ei ole oma mutta löytynee kun hakee munaton kakkupohja ohjetta, olisikohan kinuskikissan?
Mutta hyvää tämä on, tuohon kyseiseen kakkuun laitoin kostukkeeksi maitoa reilun lorauksen, väliin sitruunrahkaa (laktoositonta), persimon ja banaanisilppua. Päälle vatkasin kermaa ja siihen heitin sekaan vaniljakreemijauhetta. Koristeluna on persimon silppua ja strösseleitä.
Sokeria en lisännyt täytteeseen enkä kermaan, oli juuri sopivan makeaa näinkin!
 

Siivoamista johon tarvittaisiin puskutarktorin apua...

 
Voittaisikohan tällä portaikolla suomen kaamein portaikko kilvan? Yläkerta ainakin pääsisi kärkikymmenikköön...
Sillä olen n. 10 vuoden ajan kantanut kaiken ylimääräisen sinne varastoon ajatuksella, josko tällä   vielä joskus käyttöä olisi...
Jokainen varmana arvaa että yläkerta pursuaa tavaraa jolla ei oikeasti tee mitään.
Niinpä, isänpäivä iltana siivosin yläkerrassa 2h, sillä seurauksella että etenin n. 1,5m vinnihuoneen puolelle...
 Vaatetta on monta kassia/jätesäkkiä menossa keräykseen.
Myös iloisia yllätyksiä löytyi, varastoon vietyjä vaatteita joita olen kaipaillut ja etsinyt...
Kipinä siivoukseen lähti varmaan siitä että tarvitsisin tilan kankaille ja ompelutarvikkeille. Niin ja tärkeimpänä, tilan jossa voi nukkua yövuoron jälkeen jos muu perhe on kotona...
Ja tosiasiassa mieltäni on painanut yläkerran siivottomuuus, mutta jospa se tästä... Laitan kuvia kunhan olen saanut hiukka suuremman reijän tavaravuoreen tänne...
Tyttö on myös innokas sisutamaan ja hän lemppasi tämän kirjoituspöydän huoneestaan ja pikkumies tottakai kävi testaamassa kaappia! Tämä pöytä päätyi varastolle työkalujen säilytystilaksi.

Neulottu pöllöpipo

Löydettyäni pari vajaata kerää novitan Teddy lankaa päätin kokeilla pipon neulomista... Pöllö tuli mieleen siinä vaiheessa kun olin resoriosion neulonut. Ruutupaperille piirtelin pöllön kuvan ja siirsin sitten pipoon...
Kai tämä pöllön näköinen on, vaikka itselle tuli ensin mieleen avaruusörkki, Tyttö joka ei tiennyt mitä kuva esittää arvasi kysymyksessä olevan pöllö, joten kai siinä pöllön näköä on.
 Pipo on tarkoitettu ihan omaan käyttöön, mutta kuvassa sijaispäänä mallina toimi Poika. Kiitos hänelle!
 

Kyllähän sitä kirpparillakin on tullut pyörähettyä

 

Ostokset muutaman euron luokkaa ja hauskin oli tuo kaalimaan kakara, jonka sain 2,- Yllätys oli sen likaisuus, mutta hurautin pesukoneeseen ja puhdistui kummasti! 
 

Tänä aamuna koiran pissitys lenkin aikaan..

 

Oli sisko leikkinyt kampaajaa ja Pikkumies oli saanut saparot.... Koristä löytyi sitten lisää rekvisiittaa, mm sormus, rannekoru ja sitten peilin eteen ihailemaan lopputulosta!
Mallia ei ole tainnut äidiltä saada...
Siskon kanssa taitavat kaunistautua aamuisin! ;D
 
Huomenna pääsee saumuri tohtorille, Jee! uudet kankaat polttelee jo kummasti kaapissa!

maanantai 26. elokuuta 2013

Banaanisuklaakakkua välipalaksi ja Synttärikortti 5- vuotilaale!

Ohjetta muokkasin oman ruokakaapin sisällön mukaan, aluperäinen ohje löytyy täältä Kotikokki sivulta! 

  • 2dl juoksevaa margariinia
  • 1,5 dl sokeria
  • 3 munaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1dl perunajauhoa (loppui minulta kesken joten laitoin tilalle vehnäjuhoja, huomaat jos vertaat alkuperäistä ohjetta)
  • 2tl leivinjauhetta
  • 1tl vaniljasokeria
  • ½ dl kaakaojauhetta, siis leivontaan tarkoitettua.
  • 3 kpl pientä banaania silputtuna
  • ½ dl rasvatonta maitoa

Margariinin ja sokerin sekoitin ja lisäsin seokseen munat. Jauhot, perunajauhon ja leivinjauheen sekoitin hyvin ja lisäsin tuohon rasva- sokeri- muna seokseen. Sitten lisäsin maidon ja lopuksi sekoitin silpitun banaanin. Laitoin taíkinan voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ( korppujauhojen ollessa loppu käytin mannaryynejä jauhotukseen, kaukun pinnan väri jäi näin vaaleaksi) ja paistoin 175.c n. 50 min. Hyvää tuli. Ihastuin anopin luona kyseiseen kakkuun ja pakko oli kokeilla itsekkin sen tekemistä...
 
Pikkumieskään ei nyrpistellyt kakulle... Ami, ami (Namin Nami)!
 

Synttärikortti 5- vuotiaalle

Värkkäsin tällaisen, Tyttö lupasi alunperin tehdä kortin mutta jostain syystä (lue murkkuikä) kortin tekeminen ei sitten kiinnostanutkaan. vai olisiko äidin höpötys kortin tekemisestä vienyt innon asiasta... 

Joka tapauksessa tein kaksi eri vaihtoehtoa... joista sitten valittiin äänestyksellä kumpi olisi mukavempi 5-vuotiaalle tytölle!
 Toinen kortti on tällainen, myöskin 3d kortti ja itse tykkään näistä vanhanajan kuvista kovasti!
 Reunoihin piirsin metallivärikynällä tuollaiset kehykset(, laitan kuvan tuonne alemmas millaisilla.)
 
Eli kortin kansiosassa ja sisällä on samantapaiset kehykset  piirrettynä.
Kynät joita käytin ovat tässä, näillä on tullut piirreltyä ja väriteltyä monia kortteja. Tykkään! Kortti johon päädyttiin  on postauksen ensimmäinen  siilikortti. Ehkäpä 5-vuotiaalle parempi ja mieleisempi vaihtoehto!
 

Maalaismaisema ja arkea

 

 Kun katsoo oikein tarkasti näkee melkein läpikuultavan kuun!


 Minn ruusuni senkun komistuu! :D Tonttukin on löytänyt tiensä ruusun alle piiloon!
 Orvokkeja on alkanut putkahdella vaikka minkä värisinä maasta!
Ruusuruoho
Ruusuruoho
Tämä kaksipuoleinen ruusuruoho oli aika hienon näköinen  joten nappasin useamman kuvan löydöstäni!
 
Sitä arkea sitten...
 

 
Pojan huone... odottaa pientä siistimistä!
 
Tytön huone...
 
Josko tästä siivoamaan täytyisi lähteä, en nimittäin ole saanut kumpaakaan siivoamaan huonettaan. Vaikka käytössä on ollut uhkailu, kiristys ja palkkioiden lupailu....