keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Vintage käsilaukut kirja löytö kirjastosta!

 Kirjastossa käydessä löysin tämän ihanan kirjan käsilaukku muodista, aivan valtavan ihania laukkuja! Jokaiselta vuosikymmeneltä löytäisin itselleni jotain aivan ihanaa... Tunnustan että tekisi mieli ommelle taas laukku töihin...
Miksi ei virkatakin... Tuntuu vain ettei ole aikaa ja inspiraatiokin on hieman kadoksissa.
 
Töissä tilattiin kimppatilauksena Dermosil tuotteita. Dödöt ainakin aiemmin ovat olleet minulle mieluisia ja ihokin on niitä kestänyt hyvin. Nyt sitten päätin kokeilla muitakin tuotteita, Summer ihonhoitovoidetta jota piti tietysti heti kokeilla tuoksuu mukavan raikkaalle, lasten shampoota ja tuollaista vedetöntä salvaa ja kasvojen pesuainetta. Mitenkä te muut, oletteko kokeilleet näitä tuotteita? Onko löytynyt jokin lempi tuote ? Joskus aikanaan emmin kokeilla, näitä koska ihoni on melko herkkä, mutta olen ollut iloisen yllättynyt siinä suhteessa että kaikkea olen pystynyt käyttämään ja hintakaan näillä ei päätä huimaava ole!
 

Ulkoilua

 Pikkumiehen kansa olemme lämmittäneet taloa ja siihen touhuun kuuluu puiden hakeminen päivittäin halkokasalta. Pikkumies oli melko ylpeä vedettyään nämä puut poltettaviksi. ( "hieman työntelin tuolta pulkan perästä apuna, mutta meillä oli ihan hauskaa tuon kuorman kanssa kun se alamäessä luisui minne sattuu...")

Kävimme tallomassa ladullakin, hiihtäjät eivät varmaan ole kauhean innostuneita tästä. Uutta mäenlasku paikkaa etsimme, ehkäpä sitten kun hanki kantaa löytyy uusi paikka josta saa kunnon mäet. Suksia ei olla kaivettu lainkaan esille varastosta, vaikka tämä latu kulkee muutaman sadn metrin päässä pihasta....
Aurinko paistaa ja tänään onkin ollut ilma reilusti plussan puolella. Räystäät tiputtavat vettä... Olisikohan se jo kevät?
 


4 kommenttia:

  1. Joitain Dermosilejä olen käyttänyt, kun sisareni niitä joskus tilaili minullekin.

    Muutama aurinkoinen ja lämmin päivä ovat saanet mielen keväiseksi täälläkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valon määrä lisääntyy ja se tuntuu mukavalle suunnalle!

      Poista
  2. Dermosilin saippuoita ollut käytössä eivätkä ole minun herkälle nahkalle kutinoita aiheuttaneet. Lisäksi ovat mukavan tuoksuisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sama täällä, tuoksut ovat mietoja joten voi jopa töissäkin käyttää...

      Poista

Kiva kun piipahdit !!