torstai 10. lokakuuta 2013

Farkkukankaasta syksyksi laukku, housujen muokkausta, maisemia!

 Kirpparilta ostamani kangastilkkupussi sisälsi farkkukankaan palasen josta sain idean ommella itselleni syksyksi uuden kassin. Samettikankaan palanen oli myös samassa pussissa, joka muuten maksoi 2,- ja olen jo tehnyt pussista löytämästäni trikoosta pipon itselleni ja kankaita olisi vielä jäljellä jokunen tilkku...  Aiemmin ompelemani kassit ovat ajankohtaan liian kesäisiä ja vaaleita. Joten ilmiselvä tilaus kassin ompelemiselle....
Kassin vuorena on myös kirpparilta hamstratut "retro" Marimekon kankaat. Vetoketjukin on peräisin kirpparilta, josta olin ostanut summamutikassa kasan vetoketjua pilkkahintaan. Vetoketjunkin sain paikalleen aika hyvin, mistä pitänee olla ylpeä... Onnistuu minulla niin harvoin.
 
Kassissa on  tavallaan kaksi puolta/lokeroa tavaroille. Ajattelin että on helpompi löytää etsimänsä, kun eivät kaikki pyöri samassa osassa laukkua. Avaimille laitoin ruudullisesta kanttinauhasta lenkin, ettei ne aina ole eksyksissä ja hukassa kassin pohjalla. Tänään koe käytin ja totesin käyttökelpoiseksi tekeleeksi! ;D
Tosin tasku olisi laukun ulkopuolella ollut ihan hyvä kaikelle pikkutavaralle mutta... se jäi sitten tekemättä. Heijastinnauhaa laitoin tuohon olkahihnaan pienen pätkän, kun en aina muista heijastinta ottaa roikkumaan takkiin tai laukkuun, löytyypähän jostain pieni pilkahdus! 
 
Pikkumiehelle olin jo aiemmin ostanut kirppikseltä nämä housut, enkä ollut huomannut että niiden kuminauha oli jo mennyt rikki tai venähtänyt.
Se joka joskus on kurkannut tuonne housun kauluksen syövereihin tietää että on todella iso työ vaihtaa uusi kuminauha vanhan tilalle, joten
minä leikkkasin vanhan vyötärökaitaleen pois ja ompelin tilalle harmaasta resorista uuden, jonka sisään laitoin kuminauhaa.
 

Maisemia  




Kaksi ylintä järvimaisema kuvaa ovat samasta rannasta n. 10min sisällä kuvattuja, huomaa kuinka nopeasti valo häviää auringon laskettua.
 
 Kotona kuvailin aamulla kuunliljoja
 Äitienpäivä ruusukin aikoo vielä kukkia.. Ei taida keretä aukaista tätä nuppuaan. Harmi!
 Pikkumiehen kanssa ihastelimme oravaa joka keikkui hiekkalaatikon yläpuolella koivussa ilmeisesti talitintin seurana.
 Takapihalla näkyy myös syksy, mutta tuo Ranskalainen lehtikuusi ei ole menettänyt väriään vielä.  Mies oli saanut muutaman taimen ja hänelle oli sanottu ettei ne todennäköisesti kasva näillä leveyksillä mutta mitäs vielä tuossa näkyy kasvavan.
 ( Kuvittelin ettei se oikeasti kasvaisi vaan paleltuisi ja annoin miehen istuttaa sen tuohon pihan laitaan. En tykkää lehtikuusesta pihassa minusta se on ruma talvella!)
 Hmmm no koska on noin sitkeä kasvakoon rauhassa... 
 Nämä eivät olleet kadonneetkaan, niinkuin luulin. Meillä kasvaa muutamssa kohdin marja-aroniaa!
Tuossa etualalla näkyy kukkapenkki, myskimalvat ovat täydessä kukassa vielä, samoin kurkkuyrtti ja keltakukkainen kärhö myös. Ruusuissa oli nuppuja mutta ne ovat muuttuneet ruskehtaviksi. Kai liian kylmää ja kosteaa. Tässä pihan osassa ei ilmeisesti pakkanen ollut käynyt, tuon sireenin takana auton tuulilasi on ollut jo muutamaan kertaan jäässä aamulla töihin lähtiessä!

Pikkumies hienostelee

 
 Siskon piti laittaa kukkapinnit hiuksiin..
Sitten he ihastelivat peilistä lopputulosta... Peilistä näkyy että on ahkerasti käytössä, täytynee pyyhkäistä puhtaaksi :D
 
 

 
Ulkona on hämärää...ja se saa tytön lisäksi minutkin sytyttämään kynttilöitä.
 Tämä kynttilälyhty on yksi suosikeistani!

maanantai 7. lokakuuta 2013

Saumurin kanssa ongelmia, yöhousut tytölle ja maisemia" vuorelta" ja vähän muualtakin

Sitten meni "hermot" saumurin kanssa... NO ei nyt oikeesti mutta harmittaa sillä oikeasti se pitänee viedä huoltoon koska ei tikkaa. Ylimmässä kuvassa näkyy ongelma, ei auta vaikka olen vaihtanut neulat ja langoittanut uudelleen, mikäpä lie? Nuo yöshortsit piti sitten tikkailla ompelukoneella loppuun. Tyttö oli vailla yöhousuja ja ompelin tälläiset. Eivät tainneet olla sellaiset joista tyttö haaveili ja kieltämättä tulee mieleen mummo shortsit noista! Jospa ne kuitenkin kelpaisivat jalkaan yö aikaan...
 
 Innostuksen puuskassa tein välipalaksi sitruunapiirakan. Aiemmin olen tehnyt tällaisen appelsiinistä, nyt jätin marengista n. ½ sokerista pois koska viimeksi se oli aivan liian makeaa. Sitruunakiisseliin lisäsin sitriuunaa reilummin, melkein kaksikertaa enenmmän kuin ohjeessa oli, sekä vaniljasokeria ja kardemummaa ripauksen. Hyvää tuli!
 

Maisemia vuorelta ja muualtakin

 
Kävimme eilen lenkillä ja sivutien reunassa oli vanha sortunut lato.
Kävelimme myös vanhaa tienpohjaa pitkin ja ihastelimme auringon paistetta ja syksyn värejä.
 
 
Naapurien polletkin katselivat ihmeissään, meidän matkan tekoa ;>
 

Tämä puu on tämän päivän lenkkimaastossa. Rattaat täytyi jättää vuoren alle ja Pikkumies matkusti välistä sylissä ja välillä kipusi itse rinnettä ylös.

Hieman pelottava tuo puu, sillä alaosaltaan näyttää olevan aika laho. Myrskyisellä säällä ei tuonne lähelle ole hyvä mennä jos sattuu kaatumaan. 
Maisemat ovat aika mukavat.
Pilvet näyttävät olevan aika alhaalla ja synkän näköisiä.

Täältä näkyy varmaan parinkymmenen kilometrin päähän jos ei pidemmällekin...
 


 Jostain syystä ohjelma takkuaa eikä kuvia voi suurentaa, valitettavsti!
Tässä kuvassa näkyy muuten Puijon torni, löytyykö?
 
 
 
Pikkumieskin nautti maisemista, hoki vähän -väliä -vettä, vettä! :D

Näiden haavan lehtien päällä olevat vesipisarat uhmaavat painovoimaa...
Piti ottaa useita kuvia, näyttivät niin hauskoille.
 

lauantai 5. lokakuuta 2013

Saumojen teippausta, välikausihousut numero 3...

 Välikausihousut jotka piti tehdä koska aiemmin tekemäni olivatkin todella kylmät...Ja pikkumies meinasi paleltua ne jalassa... Ja täytynee todeta että voin nostaa itselleni hattua näiden housujen suhteen! Voisi sanoa että melkein nappi suoritus!
 Mutta siitä saumojen teippailusta... Olen aiemmin teipannut yhden kerran ja silloin teippailu jäi oikeastaan tuonne lahkeiden alaosien teippaukseen, koska koin että liian vaikeaa minulle. Nyt päätin kuitenkin kaivaa esille Kangastukusta hankkimani saumateipin ja kokeilla onnistuisinko paremmin.
Ilmeisesti hieman paremmin nukuttu yö ja ensimmäisen kokeilun oppien jälkeen, oli jäänyt oikeasti mieleen jotaikin ja onnistuin...
Vinkkinä sille joka haluaa teipata saumoja, ainakin tuo minun saumateippini tarttui väärinpäin laitettuna leivinpaperiin jonka läpi sitä silittelin. Eli teippi tuntuu hieman erilaiselle ala-, ja yläpuolelta. Sileämpi puoli tulee ylöspäin ja hieman nahkeampipuoli ottaa kiinni "sulaa" kankaaseen jonka täytyy olla tietysti pinnoitettu!
Käytin hankalissa kohdissa patakinnasta apuna mm haaraosa (patakintaan voi laittaa sinne housujen sisään ja pitää kankaan ja sauman suorana) jolloin sain silitettyä myös kohdan jossa tikkaus ei ole suora, tässä voisi hihasilityslauta olla myös hyvä apuväline. Muutaman kerran huomasin kankaan menevän ryppyyn mutta teippi venyy hiukan lämpimänä jos saumaa ja kangasta venyttää.
 Tässä lahkeensuu vielä vaiheessa!
 Housut jalassa, kaavana Ottopre 1/2007 samettihousujen kaava. Josta jätin taskut ja kaikki ylimääräiset koristeompeleet pois. Koko 86cm, lahkeen suissa tein hieman pidemmät noista päällyskankaan lahkeista, koska laitoin sinne kuminauhat ja tietysti sisäpuolelle laitoin vuoreksi paksuhkoa fleeceä. (Jospa pIkkumies näillä tarkenisi paremmin ulkona, ettei vielä toppapukuun tarvitsisi turvautua).
Tässä housut sisäpuolelta. Kaikki saumanvarat  jäivät tuonne sisäpuolelle, asia johon olen erittäin tyytyväinen. Näyttävät siisteille myös sisäpuolelta.
 Olkaimet ovatkin sitten omaa viritelmää täysin, Eurokankaasta hankin tuollaista leveää kuminauhaa, joka on varmaankin tarkoitettu housujen lahkeisiin lumistoppariksi. Ajattelin että olkaimet pysyvät paremmin ylhäällä kun siellä on hieman kumia pinnassa. Sitten etsin ompelutarvikevarastoistani jotain millä tuon kiinnityksen saisi tehtyä (oli  mielikuva jonkinlaisista soljista), mutta koska en löytänyt niitä enkä halunnut laittaa nappeja, eikä  sitten löytänyt muuta kuin tarranauhaa.
 Päätin kokeilla sillä tuota kiinnitystä.
 Olkainten päihin ompelin laakaompeleella nuo tarranauhan palaset, Jostain syystä ompelukone teki erittäin rumaa jälkeä...Ja harmittelin ettei tullut valittua mustaa lankaa, ruma ommel ei olisi näkynyt, noin pahasti Ompelin siis turkoosilla.
 (Päällyskangas ja tuo sisäpuolen fleece ovat Eurokankaan palakoreista pengottuja.) Parempi heijastin nauhakin oli päässyt loppumaan,mutta pienet pätkät kirpparilta ostettua nauhaa oli jäljellä ja sen ompelin taitteella tuonne lahkeisiin. Ainakin kuvissa heijastin näkyy jonkin verran!
 

Sysky tulloo ja syysmyrskyt siinä sivussa

 
Tänään melkoinen tuuli riepotteli puita ja lennätti lehtiä.
 
ä
Ilmeisesti täytynee liittyä google + palveluun jos haluaa picasan kautta tänne valokuvia laittaa... Huomasin tätä postausta tehdessäni että valokuvani olivat hävinneet? Onko muillakin sama ongelma?
 Tuija tiputtaa "havujaan" mitäpä lie. Läheltä katsottuna tulee mieleen neulottu pinta.
Ruusunmarjoja, tulee mieleen joskus kauan sitten koulussa tarjottu ruusunmarjakeitto jota oli aina ohrauunipuuron kanssa tarjolla! Nam!


perjantai 4. lokakuuta 2013

Kalsarien tai siis pitkien alushousujen ompelua ja ihmettelyä... ja kaikkea muuta hölinää ;>

 Tässä sitten lisää kalsareita, tilaamani ottobre 6/2010 saapui ja heti kun oli mahdollisuus piti koettaa kalsareiden tekemistä! Lopputulokset tässä, tuo eteen tehtävä aukko tuotti päänvaivaa hiukan ja oikeastaan nyt kuvasta huomasin että poikien lasareissa aukot on kumpainenkin erilaidalla... Aiemmin hehkutin ostamaani edullista kalsarikangasta ja ei näille nyt tietty kauheasti hintaa tullut sillä 12,. palasta sain aikaiseksi neljät pitkät kalsarit ja tuossa alempana olevat kahdet pikkuhousut tai bokserit. Kokoa noilla housuilla muuten 158cm ja 86cm.
Boksereiden kaava oli samaisessa lehdessä ja päätin tilkuista kokeilla onnistuisinko... Täytyy myöntää että en ymmärtänyt ohjetta, jossa ilmeisesti tuonne sisäpuolelle piti ommella kangas kaksinkerroin, niinpä toisissa ompelin rumalla tikillä kangassuirun tuonne sisäpuolelle näkyykin tuossa vihreävyötäröisessä ja toisen kokeilun ompelin niin pahasti pieleen, että heitin jo kertaalleen roskikseen koko ompeluksen. Sitten päätin kokeilla ihan omalla tavalla pystyisikö housuja pelastamaan... Tällä mallilla en taida enää tehdä... koko noilla luomuksilla on 92cm. Tai sitten täytynee ommella omalla mallilla  tuo sisäpuolen lisä kangas...
 
Koska saumurissa oli harmaat langat päätin toteuttaa vielä pojalle 158cm urheilupaidan. Malli löytyi Ottobren 1/2013 lehdestä ja on nimeltään Special Edition. Pikkukuvassa löytyy lopullinen valmispaita. Poika on aika herkkä kaikenlaiselle hankaamimiselle ja mikään ei saa tuntua pahalle missään kohdin vaatteissa. Kaulus painoi kuulemma ja kokemuksesta tiedän että silloin vaate jää meillä käyttämättä! Joten saksin kiireesti kauluksen pois ja ompelin sitten uuden tuosta samasta neuloksesta jota tuo paita on. Siis materiaali on coolmax neulosta. Resorit ovat jotain keinokuitua.
 
Tyttö oli valmistanut kyseisen kassin koulun käsityötunnilla. Täytyy ihailla kuinka siististi kassi on ommeltu! Nuo pallot on painettu kangasvärein. Tyttö suri sitä että väri lähtee pois pesussa, opettajan sijaisena toiminut oli antanut vahingossa väärää väriä joka ei kestä pesua... Tyttö sanoikin että äiti sitten applikoi siihen jotakin kivaa... Katsotaan kuinka värin käy, minusta kassi olisi kiva noinkin!
 

Kirpparilta löysin jälleen kasan ompelutarvikkeita...

 
 Tuo Minni Hiiri trikoo oli varsinainen löytö, 2m pala 160cm leveää kangasta maksoi 6,- Pesukoneessa käytin 60*c ja kangas on saman näköistä kuin ennen pesuakin!  Tyttö tilasi tästä yöhousut... Löysin myös kasan resoreita, käsityökankaita ja gollece kangasta jotka eivät myöskään olleet hinnalla pilattuja... Pikkumies on aina innokkaana pöllyyttämässä kankaita!
 Esteri Tomulan mustikka seinälautanen lähti myös mukaan... Pikkumies osoittaa ameja...
Ihmettelen vain miksi ihmiset myyvät niin likaisena kaikkea Lautanen oli aivan likainen ja pesun jälkeen se näyttää uudelle! Ilmeisesti siksi ei ollut kelvannut toisille...
 

Syksyisessä luonnossa

 
 Löysimme Pikkumiehen kanssa lintujen hiekkakylpylän...
 Aivan ihana auringon lasku!
Toivottavasti tämä vaahtera säilyy talven yli. Minun lempipuuni!
 
Keväästä syksyyn niin kaunis...
 
Illan hämärtyminen saa sytyttämään kynttilät...