Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelemien. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelemien. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kesä mielessä... shortsi setti pikkumiehelle...

Nalle jerseytä jäi yli pieni palanen ja päätin hyödyntää sen Pikkumiehen shortsi settiin... Kokoa kaikilla kuvan vaatteilla 92cm, paitojen kaavana toimi 3/2014 ottobre lehden Daisy kaava. Shortsit samaisesta lehdestä, noiden kanssa menikin hermo ja hurautin ompelukoneella toisen resorin huolittelun rumasti. Nyt sitten harmittaa, mutta en kyllä ala purkamaankaan, sillä kaiken kaikkiaan tuon resorikaitaleen olisi pitänyt olla pidempi ettei se vedä tuota lahjetta rypylle, kai nämä kotona ainakin menee hiekkalaatikolla mikäli kelit kesällä sallivat shortsien käytön.
Malli on mielestäni kiva ja paitoihin olenkin varsin tyytyväinen! Tuohon paidan nappihalkioon löysin hyvän ja helpon ohjeen Karkelot blogista, en näet taaskaan ymmärtänyt lehdessä ollutta ohjetta...
Koska saumurissa oli ruskeat langat samalla ompelin myös tuosta ruskeasta pallotrikoosta  myös uuden 3/2014 lehden baboon trikoohousun kaavalla tuollaiset pidemmät shortsit, pylly puoleen sain käytettyä tilkkuja aika mukavasti... ja näitä voisikin tehdä muutamat lisää, samaa pituutta ja ehkäpä lahjetta pidentäen ihan housuiksi! Nuo vihreät tähtitrikoo housut ovat odotelleet kuminauhaa jo jonkin aikaa, nyt sain laitettua sen kokoa näilläkin 92cm mutta malli on tosi leveä ja suurehko meidän hoikkeliinille. Kaava taisi löytyä ottobre 6/2010 lehdestä ? (En nyt ihan varma enää ole, ja liekkö tuollaista numeroakaaan)

 Muuta pölinää

 Hulvaton juttu oli se että löysin kirppikseltä 2,5,- pussillisen kankaita... Totesin että muun muassa saan tehtyä tuosta persikanvärisestä puuvillasta lakanan 80cm leveään ja normaalipituiseen sänkyyn ... ja pussissa oli trikoota, resoria , farkkua, yms.... eipä lakanalle jää paljoa hintaa....
Sauna, viina ja terva
 Ja sitten siitä selästä, se alkaa olla onneksi  parempi, vaikka viime torstaina jouduin uudelleen käymään niksauttamassa sitä, molemmat si nivelet jumissa ja kävely tapahtui tosiaan etukumarassa... Nyt sitten pientä särkyä mutta särkylääkkeellä hallittavissa... Täytyy muistaa venytellä, ja kuten ylläolevassa kuvassa näkyy, olen käyttänt vanhoja konsteja... viina vain puuttuu tuosta listasta.... Sauna lämpesikin hieman liikaa ja oikeasti sai kärvistellä melko kipakassa löylyssä! ;D
Mutta enhän minä töihin päässyt viime viikolla lainkaan,  Pikkumiehelle ilmaantui suupieleen märkärupi näppylä jota sitten parannellaan vieläkin lääkekuurin voimin.... Onneksi suupieli alkaa näyttää paljon paremmalle j atoivon että ensiviikolla oltaisiin terveitä koko poppoo!
 Pikkumiekkosen kanssa huomasimme tämän oravan, en ole ennen kuullut säksätystä, mutta ilmeiseti orava oli peloissaan meidän seurattua sen touhuja...
 Pajussakin siitepölyä...

Tänään keli ei olekaan tälläinen kuin kuvassa, ainakin mellä sataa vettä ja lämmintä on 1+, poikaa pitäisi käyttää harkkapelissä ja mietinkin kuinka kentän laidalla tarkenee jos sataa....

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

T-paita lapselle tähti applikoinnein , luonnon tapahtumien ihmettely jatkuu...

 No joo, en minä ompelemista lopeta, oikeastaan "kaasuhanaa on kierretty kaakkoon" kirjaimelleisesti... Tässä ei toki kaikki ompelukseni ole, esittelen niitä sitten seuraavassa.. Tai no Tämä yksi paita valmistui jo aiemmin, samalla kaavalla kuin kierrätyskankaasta oleva  edellisen postauksen valkoinen paita.  Ai, unohdin mutta nuo hihat ovat 3/4 mittaiset eli siis kysymyksessä on kesä paita...
 Applikointina yksinkertainen tähti, jonka keskelle samasta kankaasta robotti. Trikoo Eurokankaasta. Peitetikkikonetta olen alkanut käyttämään enemmän ja enemmän, mutta harjoitettelua toki tarvitaan että lopputus olisi ammattimainen!

Luonnon ihmettelyä

Leskenlehti löytyi alkuviikosta takapihalta ja olen kuullut peipposten laulavan tämän viikon aikana useaan otteeseen. Itse asiassa olin työpaikan pihalla kun kuulin ensimmäiset luritukset ja täytyy sanoa että mieltä piristi kummasta! Musta rastaitakin olen nähnyt omalla pihalla useita kertoja!

 Pikkumiekkonen lempipuuhassaan.... Mopo pärisee suhteellisen kova äänisesti!
 Tästä piti vain napata kuva, pidän noista väreistä.
 Eilen kävimme taas metsässä kävelyllä. Aurinko paistoi harsopilven takaa.
 Satumetsä, verenpainekkin laskee ;D Tuoksu on ihana, nautin varsinkin havupuiden tuoksusta. Linnutkin alkavat olla enemmän ja enemmän äänessä.
 Kallion päällä on pieni luonnonsuojelu alue ja kyseinen puu kasvaa siinä pläntillä.
 Pienin etenee sinnikkäästi ja hän ei olisi lähtenyt millään pois metsästä.
(lupaus trampoliinalla pomppimisesta lopetti huudon joka nousi lähtökäskystä)
 Maastahan löytyy tietty kaikkea kivaa, kerättäväksi ja kaiveltavaksi.

 Tämä kuvattu hiukan oudosta kulmasta.
 Mutta kyllä puu on todellakin aika vino ja siinä on tikan tekemiä kolojakin.
 Luntakin löytyy paikoista joihin aurinko ei paista.
 Jäkälät ovat valloittaneet puun runkoa.
 Siellä se aurinko on, oksien takana.


Tädiltä sain tulilatvan, aivan ihana!
Nytpä Toivottelen
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 23. marraskuuta 2013

Trikootilkuista paitoja jälleen kerran

 
 
  Ottobre 1/2005 lehden vauva paita armeija sai jatkoa, nämä ovat 86cm kaavalla tehtyjä. valmistuivat muutama päivä sitten ja odottelivat neppareita jotka sitten eilen illalla sain laitettua paikalleen.
Hmm tosin hiukan huonolla menetyksellä, sillä punaiset nepparit onnistuin laittamaan niin että tuohon tähtipaitaan jäi yksi toimiva paikalleen ja muistot reijän muodossa toisesta yrityksestä hiukka alemmas, täytynee käydä hakemassa lisää neppareita ja ilmeisesti nepparipihteihin uudet päät.
Ettei ärräpäitä tarvitse lennättää yön tunteina.   
 Uusi saumuri toimii kuin unelma, (ainakin vielä). Peitetikkikoneen kanssa ei vielä pintapuolista ystävyyttä syvemmälle ole päästy, sillä vintin siivous nielee aikaa.
 Nämä alkkarit sitten väsäsin innoissani uusimman ottobre lehden 6/2013 kaavalla, kun ajattelin hyödyntää tilkkuja myös näin... Tyttö meinasi pyörtyä kun näki tekeleeni ja tarjouksen että nämä olisi hänelle. Kokoa pöksyillä 152cm ja pakko myöntää että enemmän nämä on minun kokoa kuin hänen :D. Tein pöksyt aika reiluilla  sauman varolla ja ehkäpä tuo malli on enemmän "mummojen mieleen ja pikkulasten."
Katsotaan kuinka käy alkkareille.  Kuminauhat ostin varta vasten  Napista ja nauhasta tähän tarkoitukseen.
Keskustan City pörssissä kierrellessäni löysin tuon maastokuvioisen kankaan ja sitä on reiluhko pätkä saa vaikka miehelle housut tai sen hirviliivin josta hän on höpöttänyt.  Maksoi vaivaiset 2,- kangasta näytin vieraillessani paikallisessa Eurokankaassa ja siellä tutuksi tullut myyjä sanoi ettei kyseistä enää saa mistään ja laadultaan on kuulemma hyvää. Samaa sanoi mies, totesi kankaan olevan armeijan maastopukukangasta! Ilmeisesti oli hyvä ostos ja sen nyt varmaan näkee sitten kun olen pessyt tämän aarteen!
 

Aamulla lenkkeilimme kirpakassa pakkasilmassa

 
Tie oli aivan jäinen ja erittäin liukas.
Pikkumies on innokas kävelijä...
 
Aamu näytti kelin suhteen huonolle näytti ensin siltä että alkaa satamaan lunta, mutta onneksi ei sentään. Pieni pakkanen on ollut koko päivän mutta tuuli joka teki pakkasesta kirpakan aamulla tyyntyi iltaan ja olikin sitten kiva ulkoilla lasten kanssa.
 Niin meillä tuo sairauskierre jatkuu Poikaan nousi kuume ja hänellä alkoi särkemään päätä. tyttökin mittailee kuumetta ja kertoi että on kylmä....
Jospa ei nyt kuitenkaan sairastuttaisi koko sakki! Kaikenlaista pikkupuuhaa riittää ja ompelu kärpänen on taas puraissut minua...Mutta ajan riittäminen kaikkeen puuhaan onkin sitten vaikeampi ratkaista!


perjantai 15. marraskuuta 2013

Yöpotkari trikoosta ja ompeluharjoituksia peitetikkikoneella...

 Saumuri jäi sille tielleen sairastuvalle ja sain uuden tilalle! (Täytynee kehua Joen sik-sak liikettä reilusta palvelusta! ) Heti seuraavana päivänä saumuri piti kaivaa laatikosta ja kokeilla kuinka pelaa... Hyvinhän se, tämä yöpuku on minun ompelumukavuus alueen venyttämistä. Jostain syystä en ole uskaltanaut aiemmin kokeilla kuinka onnistuisin tällaisessa. Mutta hyvinhän se sujui... 
Pikkumies on hiplaillut tuota sammakko trikoota aina kun on sen nähnyt, joten päätin siitä sitten yöpuvun tekaista. Mieleinenhän tuosta taisi tullakin!
Kaava ottobre 6/2013 Indian Elephant,  hieman suurensin kaavaa olisiko n. 86cm.

Samalla reissulla kun olin saumuria vaihtamassa hankin peitetikkikoneen, josta olin haaveillut jokusen tovin.
 Muutaman harjoitus ompeluksen olen nyt  sillä tehnyt, mutta  ei olla vielä oikein kavereiksi asti päästy näillä kerroilla...
Toivon että kavereiksi asti päästään pienen harjoittelun päätteeksi... Enkä sen soisi päätyvän hyllyä koristamaan.  
Toisaalta saumurin käytön olen opetellut kantapään kautta itse, joten luulen että opin niksit myös tähän laitteeseen. Niin ostamani kone on Elna 444 merkiltään ja vastaa janome coverpro 1000 , tai näin ainakin minulle väitettiin ja eri puolilta nettiä googlatessa törmäsin kyllä samaan väitteeseen. Hinta  molemmilla laitteella näyttää olevan samaa luokkaa. 'Kaupan päälle sain kantin kääntäjän, mutta myyjäkään ei osannut neuvoa kuinka sitä käytetään, täytyy varmaan etsiä josko jossain olisi asennus ohje aparaattiin! Pääsisi sitäkin kokeilemaan.

Itselleni ompelin ensin tuosta tummansinisestä pilkkutrikoosta paidan ja kokeilin tikkauksen sujuvuutta kaulukseen ja paidan helmaan. Kaulus tuli sitten ommeltua hiukan liian etäältä  ja siitä tuli ruma. Kotona paitaa voi kuitenkin käyttää mainiosti ja miksi ei töissäkin, vikahan on varmaan taas sellainen joka näkyy omaan silmään muttei vieraalle? Pilkkutrikoo tarttui mukaan Joensuussa olevalta Mammuttitori nimiseltä kirpputorilta, tästä enemmän myöhemmin.
Taimi joustofroteen silppusin tuota paitaa varten, se on lähtöisin  Verson puodista . Tämä kuosi ja väri piristää paivää ehdottomasti niin kotona kuin työmaalla. Tähtinauhan palasen laitoin koristeeksi paidan helmaan.
Kaavan löysin Ottobre woman 5/2013  lehdestä ja se on nimeltään Autumn Mood.
 

Mammuttitorilta

 
 Tällainen löytökasa, kahvipurkki kokoelmaani kartuttamaan. Tytölle farkut ja yöhousut, kaitaliina jonka kuva on tuttu lapsuudesta, meillä taisi olla tosin ruskealla pohjalla nuo kyntteliköt. Kuva ei anna oikeutta värille mutta minusta aivan ihana, ja todella siisti! Koristaa varmana pöytää tulevana jouluna.
 Sitten kasa kankaita... 5,- pussissa oli trikoota yli 3m ja pilkullisen olen jo käyttänyt paitaan. Trikoopussissa oli lisäksi tuollaine ilmeisesti puuvilla kangas pala, jolle täytynee miettiä käyttö tarkoitusta, tuo alimmainen kangas. Punainen ja violetti ovat resoria pussi maksoi 4,- ja sisällä oli 1,5m resoria leikattuna kolmeen palaan.

 Nämä kankaat eivät ole kirpparilta vaan Sampsukkasta, jonne piti myös päästä paikan päälle. Keltainen tähtitrikoo vei minun sydämen jo uusimman ottobre lehden kuvassa jossa oli tehty potkupuku siitä. (eli sama kaava kuin tuo sammakko potkari)Osan kankaista löysin palakorista.

Eilen illalla tyttö taas laittoi kynttilöitä luomaan tunnelmaa ja piti sitten napata kuva asetelmasta... Tänään on aamusta asti satanut lunta/räntää ja sisällä on hämärää. Harmaus väsyttää, eikä uloskaan jaksa lähteä loskan keskelle. 

torstai 24. lokakuuta 2013

Onko nämä yöpukuja? Turkoosi seinä keittiössä...

 Vaikka ajattelinkin etten millään kerkeä ompelemaan... Nämä mahdollisesti yöpuvut? valmistuivat eilen illalla. osa syynä tähän ompelubuumiin oli se että saumuri palasi huollosta kotiin ja minä innosta pinkeänä sitten kokeilemaan!
Sitä saumurointi  lystiä ei sitten kauan kestänyt sain nuo housut ommeltua sillä ja resoria ommellessa kuului jonkinlainen klonks ääni ja tikki oli samanlaista kuin ennen huoltoa , itseasiassa huonompaa
:< BYÄÄÄh !!!!
 Nämä paidat valmistuivatkin sitten ihan ompelukoneella!
 
 Kokoa näillä on 86cm kaavat löytyivät 1/2007 lehdestä raitatrikoopaita ja hmm no en kyllä nyt saa mieleen noiden housujen nimeä. Perusvaatteita siis. Nepparit olkapäällä ovat pukemista helpottamassa.  
Kangas on palomies jerseytä ja itse asiassa  aikamoisen paksua... Vaatteet ovat lisäksi suhteellisen reilut vielä, mutta ompahan kasvunvaraa! 
Pikkumies ei olisi halunnut riisua näitä pois. Ilmeisesti siis mieleiset! Isoveli tosin totesi taas kerran elkää tehkö pikkuveljestä tyttöä...
- No ei tehdä! :D

Keittiön seinä on saanut vaalean sinisen/turkoosin maalin


"Pikkuremppa menossa tässä vaiheessa... Lattian mattoa täytyy vielä liimata yhdestä kohtaa ja sitten pääsee siirtelemään kaappeja! Verhotanko on jo ostettuna, se on tarkoitus laitta hiukan ylemmäs kuin ennen...
. Lisäksi tuonne katon rajaan on tarkoitus laittaa hylly koriste-esineille! Katsotaan sitten mille näyttää.?!

 Värihän ei nyt ihan maailman paras ole keittiöön, mutta pikkubudjetilla mennään. Eli vanhat maalit ja tarvikkeet käytetään eikä uusia osteta! Ehkäpä sitten joskus myöhemmin isompikeittiö remontti (-toivottavasti!)
Olen ollut muuten töissäkin näiden operaatioiden aikana... Joka tosin näkyy siinä että meillä on tavarat hujan hajan... Pyykkiä vuori yms... mutta näillä mennään!

Uudella kirpparilla ja arkea


 Siilinjärvellä on suhteellisen uusi kirppis Vilin valinta entisen  Harjamäen sairaalan alueella. Hieman jouduin etsiskelemään paikkaa mutta sitten löytyi. Opasteet saisivatkin olla hieman paremmat mielestäni.
 Kirppari näytti siistille ja todennäköisesti siellä tulee käytyä  uudelleen, vaikka tällä reissulla en sieltä mitään löytänytkään.
 Löysin tällaisen sohvan päällisen Kasurilassa sijaisevasta vilhelmiina kirppikseltä.
 No meidän sohva taitaa olla aika valtavan kokoinen eikä päällinen mahtunut kunnolla, mutta menköön noin suojaapahan pahimmilta roiskeilta!
 Pikkumies oli löytänyt äidin servetti kätkön...

Potkuauto hieman kummallisessa lastissa...

Äidin tehdessä omiaan tekee pienin myös omia juttujaan...  
-tattada daa... Äidin kätköistähän löytyy kaikenlaisia aarteita autoon pakattavaksi!

Oli kesä, kesä ja Ampparin pesä, pesä


Tämä rakennelma löytyi portailta, eilen aamulla, 
ilmeisesti tiaset olivat kaivaneet sen jostakin kolosta ! Onneksi pesätä ja sen asukkaista ei ollut kesällä harmia tytöllä allergia ja  ampiaiasen/ mehilaisen pisto voisi tietää sairaalareissua!
Hienoa muotoilua tuo pesä kuitenkin!