Näytetään tekstit, joissa on tunniste järvimaisema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste järvimaisema. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. lokakuuta 2014

Suolampi- paita ja Pikkuvanha kirppis

 Olin jo varmaankin kuukausi sitten piirrellyt kaavat Ottobre woman 5/2014 tähän Suolampi trikoo paitaan. Emmin kankaan leikkuun kanssa, koska kaavapaperilla tämä näytti nin hullunkuriselta. Sitten löysin kirpparilta tätä puuvillaneulosta todella reilun ja edullisen palasen ja päätin kokeilla mallia....
 Kai tästä ihan kiva tuli, ennen en ole framilonia laittanut paidan sivusaumoihin Nyt sitten tein ohjeen mukaan, tuolta käden alta näkyy kuinka tuo kyljen sauma rypyttyy.
 Paidan kangas leikattiin vinoon ja olisi varmaan ollut paremman näköinen jostakin muusta kuin raidallisesta kankaasta tehtynä. Sillä tuo kyljen framilon vetää raidat vaakaan, vaikka ylhäällä ovat aivan vinossa!
 Toisaalta uskalsin kokeilla jotain aivan uutta, pitkään mietin sitäkin vaihtoehtoa että olisin leikannut kankaan langan suuntaan ja se olsii kyllä näyttänyt vielä hullummalle!


 Kauluksen alle surautin pätkän pöllönauhaa koristeeksi!

Jihuu uudet silmälasit


Tässä uudet silmälasini, toiset tietty turkkoosilla värillä maustetut! Toiset aivan uudenlaiset, niin väritykseltään kuin malliltaankin! Koska olin valitsemassa näitä yksin, odotin hieman jännityksellä millaiselta sitä näyttää uudet lasit päässä!
 Punaiset sangat otin kun eräs samaisessa liikkeessä oleva asiakas totesi niiden sopivan minulle erittäin hyvin, olin nimittäin laittamassa niitä jo pois!

Pikkuvanha


Minulle uusi löytö, omasta kotikaupungistani Pikkuvanha lasten kirppis. Kiitos tämän paikan löytymisestä kuuluu ystävälle joka antoi vinkin! Tuolta löytyi pari småfolkin pitkähihaista paitaa Pikkumiehelle kohtuuhinnalla! Koska oli hiukan kiire, en kerennyt paikkaa kunnolla kiertää, mutta mielikuvaksi jäi että hinnat ovat kohdallaan ja tavara aika hyvälaatuista!

Satamassa

 Mies kävi fysioterapiassa olkapäätä jumppailemassa, me kiertelimme satamassa.. katselemassa laivoja ja 
 sataman edessä olevalla saarella olevaa tuulimyllyä. 
 Myös tuo vanha Raninin myllyrakennus on sataman liepeillä.
 Aika harmaata oli ja juuri kun olimme lähdössä pois alkoi satamaan...
Jospa sitä ensikesänä  pääsisi risteilylle? Tämän kesän osalta laivat ovat risteilynsä risteilleet! Eikä kyllä kieltämättä kelikään houkuttelisi, sen verran tuulista ja kylmää oli,

Mutta niin oli meillä tänäkin aamuna -9*C, kohta saa kaivaa loputkin talvikamppeet esille ja trampoliinikin odottelee purkamista!





lauantai 10. elokuuta 2013

Leijonako tämä on?

 
Niin siis onko tämä leijona vai kettu jolla on leijonan häntä ja harja? Jokainen päättäköön itse mitä tämä muistuttaa.  Minusta tämä on leijona...
Idea vain tuli mieleen ja sitten toteuttamaan, eli ajatukseni oli rakentaa kolmioista tuo kissapeto! Ja  näköjään  jotenkin onnistuinkin! Kissapedon rakennus aineena on joustofroteeta ruskeana ja oranssina. Tilkkukorista molemmat!
Elikäs tämä on nyt sitten yksi niistä yöpuvuista joita ajattelin applikoida mahdollisimman unettavilla kuvilla... Kokeilun perusteella ei taida unettava olla.... Pikkumies juoksenteli kuin leijona, ympäriinsä... Housut näyttävät aika ruttuisille kuvassa mutta niitä en silittänyt... Pikkumiehen uniaikana
oikeasti minun olisi pitänyt siivota.... Nyt sitten siivous jää huomiselle ja myös se tärkeämpi ompeleminen eli housut joita pikkumies tarvitsisi ulkoillessa kelien mennessä näin sateisiksi.. Elikkäs ulkoiluhousut, niistä ajattelin selvitä mahdollismman helpolla sillä ilmeisesti käsi joka on vaihteeksi kipeä, ei taida tykätä ompelustakaan... 
 

Anopin kukkapenkillä ja pihalla

 Tästä kuvasta varmaan näkee päivän sään, litimärkiä! Mutta upeita ruusuja!
 Timantti lupiinin lehden keskellä!
Mitäs kukkasia nämä sitten ovat? Ei kyllä ensin tule mieleen että myös perunalla on näin kaunis kukka! Kohta pääsevät anoppi ja appi herkuttelemana oman maan perunoilla! Mummo aina sanoi että kun peruna kukkii perunat alkavat olla syöntikokoa!
 
Jättipalsami

Kauniita ovat nämäkin vaikka eivät ihan kaikkien mieleen olekkaan. Jättipalsami on kylväytynyt moneen paikkaan...
 

Anopin kukkamaalta jäätelön syöntiin

 Ajoimme hieman pidemmän reitin kautta kotiin. Kävimme Vehmersalmella kaupassa ja jäätelön syönnissä... Ihailimme myös sateista maisemaa!
 Vehmersalmen silta on oikeasti tosi korkea ja iso rakennelma! Sieltä on huikeat näkymät järvelle!
 Kuvissa maiseman harmaus ja sateen vääjäämätön lähestyminen ovat käsinkosketeltavia!
 

 Tuolla sillan alla pitäisi näkyä vielä yksi saari, mutta siellä sataa rankasti!
 Onneksi lähdimme kotiin päin ennen kuin sade alkoi... 

Kotiin päästyämme

 Huomasin tämän kummajaisen ulkoeteisen matolla...
 Minun hieno ja upea ruusuni nuokkui veden painosta. Nyt esittelen sen hieman värein kuin aiemmin, kokeilin kuvan käsitelyä jälleen!
 Eräs lapsuuden lempikukista, silmäruoho!
Pikkumiestä ei kastuminen haitannut,sillä pienen leikkituokion jälkeen päästiin launatai saunaan!

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Napeista kaulakoru, kankaiden hamstraamista ja arkea

Jäin miettimään olenko esitellyt tätä nappikaulakorua? Napit ovat kierrätettyjä, eli vanhoista vaatteista talteen otettuja. Niin jaa ja miksi nyt innostuin esittelemään tätä, lainasin omasta pikkukirjastostamme kaikenlaisia kivoja kirjoja... Joissa mm. esiteltiin nappien käyttöä koruina.

Tuossa korussa on vika- napit kiertyvät ja olenkin pohtinut sille parannus keinoa. Koska koru on pujoteltu koruvaijeriin luulen sen jostain syystä taipuneen matkan varrella ja kiertymisen johtuvan siitä. Käsikoruna tuo kiertyminen ei taitasisi haitata?  Pidän tämän korun pastellisista väreistä.

Taisi jäädä koko kirja kuvasta, mutta tällaisia tuli lainattua maanantaina!

Kankaiden hamstrausta!


Majapuulta tilasin ALE kankaita ja resoria... Tuo alimpana oleva apinapuu  on kortti, joka tuli mukana! Tuosta apinapuu joustofroteesta aikomukseni oli ja on tehdä huppari itselle. Tyttö ei kuosia kelpuuta ja tilasin reilusti 1,5m joten luulen että se riittäisi myös minun kokooni... Samaa kangasta tilasin aiemmin keltapohjaisena, se odottaa vielä inspiraatiota. Vaaleanpunainen palomies jersey on tarkoitus käyttää Pikkumiehen yöpukuun...Saas nähdä mitä tykkää?! ;D Resoria ei ole koskaan liikaa tuumin kun klikkasin ostoskoriin tuon nipun... Ompahan valinnan varaa ja nuo värit olivat mielstäni aika mukavat!

Arkea ja arjen maisemia

Sitä arkea sitten... Tänään olin töissä ja minun pikkusisko oli lapsen vahtina... Hyvin heillä oli päivä sujunut, vaikka hiukan jännitin! Nämä kuvat ovat otettu kun tulin kotiin ja sain heidät houkuteltua lenkille ja koululla käymään, keli oli mainio ja tottakai koko päivän sisällä olleena halusin minäkin päästä raitista ilmaa nuuhkimaan! Ja harvinaisena herkkuna toisen aikuisen seurassa ja tietty lasten kera. Kiitos kivasta lenkistä!
 Työmatkan varrelle osuu kolme järveä ja aamulla kamera oli autossa joten n. 6:30 aikoihin nappasin parikuvaa matkan varrelta!Työmatka on aika mukava ajella ainakin kesäisin!
Lenkillä tuli vastaan tällainen jo kellastunut horsmikko, näihin osui auringon valo niin mukavasti että päätin napata näistäkin kuvan... Kuvassa tosin värit eivät näy niin kauniina kuin luonnossa!

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Ranta elämää!

Ranta maisemia
 "Mökki" työmaalla vietimme pari päivää ja siellä kerkesi olla kunnon ukkosmyrskykin... Kuvissa onkin ennen ukkosta ja ukkosen jälkeen  meininkiä!
Pikkumies kuvissa edestä ja takaa... Isompien naamat muissa kuvissa joten niitä en tänne halua laittaa. Eikä isommat lapset tykkäisi jos huomaisivat että naamat näkyy...

Kuvissa tämän päivän puuhia. Pikkumies heräsi klo 6.00 aikoihin ja muut halusivat nukkua... Joten alarivissä keskellä olevassa kuvassa olemme menossa aamupalalle ja aamupuuhiin...
Aivan oikealla ylärivissä olemme aamulenkillä lenkillä, siellä kerkesimme katsella kiviä ja perhosia. Linnutkin lauloivat, näimme peipposen ja paljon vettä!
Keskellä ylärivissä olemme ihastelemassa uimarannalla maisemia ja hienoa ranta aluetta!
Alarivissa vasemmalla ruoka aikana katettiin tarjoilu harkon päälle ja hyvin sujui!
Eilisen puuhaa oli tuo vasemman reunan vesileikki, jossa Tyttökin on mukana!

Siinä on mielestäni tosi hieno maisema, jota Pikkumieskin tiiraili...tänä aamuna muiden nukkuessa, tai no Isoveli tuli pyörällä perästä uimaan kanssamme... Ja saimme olla tuolla rannalla aivan oman porukan kesken!!
 


Tässä muutama kuva rannasta! Aivan ihanaa valkoista hiekkaa! Ja lämminta vettä! Kävelimme tuonne niemeen asti katselemaan näkyykö muita uijia.. kello oli n. 9!

Rantaa jatkuu myös toiseen suuntaan, siellä on jotkut polttaneet nuotiota! Ranta on kuitenkin ollut aina siisti meidän käydessä!
 Ihanaa ... ihanaa... IHANAA!!!!!!! :D
 Samalla tuli käveltyä PIkkumies kainalossa lenkki, kun tutkimme rantaa!

 
pääskyset ovat ahkeroineet pesän tuonne kuistin puolelle, katon rajaan! Nukuimme leikkimökissä siskon pedissä! Sieltä kuvasin oven. Ja sitten rakennuksen kohteena oleva huussi, on saanut ikkuna aukon ja askelmat lattialankuista! Ne olisi tarkoitus maalata sinisiksi... Seiniin laitetaan paneelit jotka ajattelin käsitellä valkoisella vahalla, jota on jäljellä vielä viimekesältä, leikkimökin käsittelystä!
 

Kotona jälleen pihaa kuvailemassa

Ruskolilja
Vanha ruskolilja, muistaakseni anopilta saatu? Vai olisinko siirtänyt metsästä? En muista enää sillä on ollut kukkapenkissäni vähintään 10 vuotta! Taitaa olla ainoa joka kukkii liljoistani! Tämän soisin leviävän, on niin kestävä ja kaunis!
Sulkaneilikka
Tämä on selvinnyt hoitamattomassa penkissä. Koska on niin sitkeä pitänee siirtää uuteen penkkiin joka taitaa käydä ahtaaksi kohta!
Tuijan käpyjä, nämä tuoksuvat todella hyvälle! Ja huomasin että kivikko penkissä on tuijan alkuja! Tämäkin on ollut 60-luvulta asti meidän pihassa!
Takaportaalta kuva, meillä ripsautti vettä vähän... Ilma on kauhean painostava...  +26*C lämmintä ja kosteaa!
 


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Vaatteiden tuunausta, kukkapenkkikin voi jäädäkin henkiin....

Käsitöiden saralla nyt hiukka hiljaisempaa. Nämä tuunatut bodyt ja yhdet housut ovat tämän aamun satoa.
Eli heräsin jo 5:30 pikkumies myös, jäin kuitenkin pötköttelemään ja pikkumies nukahti uudelleen ja nukkee edelleen, kello on jo 7:30.... Hyvää aikaa ommella :>. Meillä taas sairastetaan, ilmeisesti kesäflunssaa, kurkkukipeä, nenä vuotaa, kuumetta ja päänsärkyä. Pikkumiehellä näppyjä joiden laadusta en ihan varma ole, liekö rokkoa vai olisikohan allergiaa itikan pistoille? Sen kyllä varmaankin näkee muutamassa päivässä, lisääntyykö näpyt. Kurjaa joka tapauksessa sairastaa!
Tämä oli uusi, rohkeasti kuitenkin leikkasin hihoista kanttaukset pois ja bodyn alaosan ja laitoin resoria,  housuissa myös  jalkateräosat pois ja resorit tilalle. Tiedän että näitä tulee käytettyä nyt, bodeja ei juurikaan pikkumiehen päälle tule viriteltyä, eikä oikein tykkää hän itsekkään niistä. Potalle opettelu on helpompaa, vaikka se onkin nyt jäissä hänen päätettyään että potta on paha ja kauhea paikka istua!
Tuunattuja bodeja
Näissä myös samat muutokset helma resori ja pitkähihaiseen myös hihan suihin resoria! Tuo keltainen käy ja piristää minusta mukavasti tuon paidan! Sävy sattuu ainakin omaan silmään näyttämään samalle kuin tuon keltaisen painokuvion jälki.

Nämä kyseiset vaatteet odottivat alaosat leikattuina jonkin aikaa, olin näet siivouksen yhteydessä ( siis meilläkin siivotaan joskus, vaikka mies on sitä mieltä ettei meillä siivota ollenkaan... Päivittäinen imurointi ei ilmeisesti ole siivousta, ainakaan varsinaisesti?) nostanut tilkkupeiton niiden päälle ja siellä ne olivatkin sitten piilossa jonkin aikaa... Ihmettelinkin jo missä kyseiset vaatteet ovat... Taitaa  ylää kerto siitä että perinpohjainen siivous olisi tarpeen! ;>

Kukkapenkin kohtalo on ilmeisesti selvitä?


Joku varmaan ihmettelee mikä hökötys tämä on? No se suojaa osaa kukkapenkkiä tuolta paahtavalta auringolta. Kuva siis muutaman päivän takaa jolloin oli tosi kuuma! Nyt parinpäivän ajan ollutkin onneksi viileämpää ja viimeyönä satoi vettä, mistä olen tosi onnellinen! Kukkapenkkeille ei tarvitse kantaa vettä niin paljoa!

 
Lähempää kuvaa penkistä, osa kasveista  on nuupallaan mutta ovat onneksi vielä hengissä! Jospa ainakin juuristo säilyisi!
Jaloakileija
 
Tämä Jaloakileija on ihana poikkeus, se alkoi työtää nuppuja ja aukaisi kukkansa kyseisessä kovan onnen penkissä! Kaunis! Näitä voisi hankkia lisää muutaman, olisi kiva että se leviäisi hieman!

Ne jotka ovat pihallamme käyneet lähiaikoina ovat huomanneet ison muutoksen mm kivikasan häviämisen ja olen kitkenyt ja haravoinut tuosta suuren kasan heinää. Vielä tuossa edessä on kasa haravoitua ja kitkettyä materiaalia... Ja kitkemistä riittää vielä! Taustalla näkyy koiratarhan elementit, jotka odottavat pystytystä. Kultaherukoiden toivon tuuheutuvan tuosta! Kivikkoa täytyy vielä hiukan kitkeä ja miettiä pienennänkö sitä...

Tämä suikerovihma kasvaa tuon grillimökin edustalla, onkin oikeastaan ainoa kasvi joka säilyi tuosta kukkapenkistä hengissä viime kesäisen kaivurin käynnin jäljiltä. Tämä on kasvanut ja kukkinut jo 5-vuoden ajan tuossa. Nyt lueskeltuani kasvista, huomasin että se olisi pitänyt suojata talveksi, myyriltä... Sitä en ole tehnyt ja onneksi myyrät eivät ole tehneet tuhojaan!
Suikerovihma
 Lähikuva kukista! Keltainen väri on huumaavan kirkas. Tämä myös tuoksuu kukkiessaan aika voimakkaasti!

Tämä äitienpäiväruusu ilahduttaa kovasti, nyt siinäon 4 kukkaa auenneena ja yksi nuppu odottaa aukeamista!
Vanhanajan iiris
Nämä odottavat pelastustaan juolavehnän ja elämänlangan, alias karhunkierron kynsistä. Anopilta saatu vanhanajan iiris. Tätä on aika reilustu vanhassa penkissä mutta  kukka on kaunis ja ilmeisen kestävä! Tullut toimeen vuosikausia ilman hoitoa. kukkii siitä huolimatta. Tästä en luovu ihan vähällä!
Anopin ja apen pihalta auringon laskusta kuvaa.. Tuossa on kiva istuskella ja ihailla kesäistä iltaa!