tiistai 19. marraskuuta 2013

Indian Elephant 2. potkari yö käyttöön...

 Piti tehdä vielä toinen yöpotkari Kaavalla joka löytyy ottobre 6/2013 Indian Elephant nimellä. Minusta tuo kangas on aivan mahtavaa väritykseltään! Mutta yllätys oli kankaan kutistuminen pesussa, onneksi pesin. Kankaasta ei jäänyt kuin todella pienet riplakkeet jäljelle ja sitä oli kuitenkin 70 cm kaistale. Kangas Znok designin käsialaa. Löytyy muuten muissakin väreissä, sininen on myös aika kiva.
 Kokoa tällä on ehkä vielä reippaammin kuin edellisellä, eli suurensin  hieman kaavaa. Joten menee reilusti ainakin 86cm kokoiselle, varmaan isommallekin!
 Joku varmaan huomaa, aivan oikein nepparit puuttuvat. Varastossa olikin enää muutama jäljellä ja täytyy niitä hommata lisää jostain. Mistäköhän löytyisi edullisia? Kappale hinta paikallisissa liikkeissä minusta kallis...
 Pikkumies hoitoon lähdössä  ja taitaapa olla hiukan mörtsillään. Pakko myöntää olisin itsekkin jäänyt mielellään vielä kotiin. Uudet työkuviot verottavat voimia, huomaan olevani illalla aivan rättiväsynyt ja suunnitelmat erilaisista ompeluksista eivät jaksa innostaa! Kaipa pimeälläkin on oma osuutensa asiassa. Ja niin ilmeisesti syksyn tautikierteen kourissakin kun ollaan, pieni flunssa on koko ajan päällä jollakulla perheestä.
Tämä kuva on muutaman päivän takaa, pakkasyö oli tulossa ja taivas alkoi punertua illan suussa.


perjantai 15. marraskuuta 2013

Yöpotkari trikoosta ja ompeluharjoituksia peitetikkikoneella...

 Saumuri jäi sille tielleen sairastuvalle ja sain uuden tilalle! (Täytynee kehua Joen sik-sak liikettä reilusta palvelusta! ) Heti seuraavana päivänä saumuri piti kaivaa laatikosta ja kokeilla kuinka pelaa... Hyvinhän se, tämä yöpuku on minun ompelumukavuus alueen venyttämistä. Jostain syystä en ole uskaltanaut aiemmin kokeilla kuinka onnistuisin tällaisessa. Mutta hyvinhän se sujui... 
Pikkumies on hiplaillut tuota sammakko trikoota aina kun on sen nähnyt, joten päätin siitä sitten yöpuvun tekaista. Mieleinenhän tuosta taisi tullakin!
Kaava ottobre 6/2013 Indian Elephant,  hieman suurensin kaavaa olisiko n. 86cm.

Samalla reissulla kun olin saumuria vaihtamassa hankin peitetikkikoneen, josta olin haaveillut jokusen tovin.
 Muutaman harjoitus ompeluksen olen nyt  sillä tehnyt, mutta  ei olla vielä oikein kavereiksi asti päästy näillä kerroilla...
Toivon että kavereiksi asti päästään pienen harjoittelun päätteeksi... Enkä sen soisi päätyvän hyllyä koristamaan.  
Toisaalta saumurin käytön olen opetellut kantapään kautta itse, joten luulen että opin niksit myös tähän laitteeseen. Niin ostamani kone on Elna 444 merkiltään ja vastaa janome coverpro 1000 , tai näin ainakin minulle väitettiin ja eri puolilta nettiä googlatessa törmäsin kyllä samaan väitteeseen. Hinta  molemmilla laitteella näyttää olevan samaa luokkaa. 'Kaupan päälle sain kantin kääntäjän, mutta myyjäkään ei osannut neuvoa kuinka sitä käytetään, täytyy varmaan etsiä josko jossain olisi asennus ohje aparaattiin! Pääsisi sitäkin kokeilemaan.

Itselleni ompelin ensin tuosta tummansinisestä pilkkutrikoosta paidan ja kokeilin tikkauksen sujuvuutta kaulukseen ja paidan helmaan. Kaulus tuli sitten ommeltua hiukan liian etäältä  ja siitä tuli ruma. Kotona paitaa voi kuitenkin käyttää mainiosti ja miksi ei töissäkin, vikahan on varmaan taas sellainen joka näkyy omaan silmään muttei vieraalle? Pilkkutrikoo tarttui mukaan Joensuussa olevalta Mammuttitori nimiseltä kirpputorilta, tästä enemmän myöhemmin.
Taimi joustofroteen silppusin tuota paitaa varten, se on lähtöisin  Verson puodista . Tämä kuosi ja väri piristää paivää ehdottomasti niin kotona kuin työmaalla. Tähtinauhan palasen laitoin koristeeksi paidan helmaan.
Kaavan löysin Ottobre woman 5/2013  lehdestä ja se on nimeltään Autumn Mood.
 

Mammuttitorilta

 
 Tällainen löytökasa, kahvipurkki kokoelmaani kartuttamaan. Tytölle farkut ja yöhousut, kaitaliina jonka kuva on tuttu lapsuudesta, meillä taisi olla tosin ruskealla pohjalla nuo kyntteliköt. Kuva ei anna oikeutta värille mutta minusta aivan ihana, ja todella siisti! Koristaa varmana pöytää tulevana jouluna.
 Sitten kasa kankaita... 5,- pussissa oli trikoota yli 3m ja pilkullisen olen jo käyttänyt paitaan. Trikoopussissa oli lisäksi tuollaine ilmeisesti puuvilla kangas pala, jolle täytynee miettiä käyttö tarkoitusta, tuo alimmainen kangas. Punainen ja violetti ovat resoria pussi maksoi 4,- ja sisällä oli 1,5m resoria leikattuna kolmeen palaan.

 Nämä kankaat eivät ole kirpparilta vaan Sampsukkasta, jonne piti myös päästä paikan päälle. Keltainen tähtitrikoo vei minun sydämen jo uusimman ottobre lehden kuvassa jossa oli tehty potkupuku siitä. (eli sama kaava kuin tuo sammakko potkari)Osan kankaista löysin palakorista.

Eilen illalla tyttö taas laittoi kynttilöitä luomaan tunnelmaa ja piti sitten napata kuva asetelmasta... Tänään on aamusta asti satanut lunta/räntää ja sisällä on hämärää. Harmaus väsyttää, eikä uloskaan jaksa lähteä loskan keskelle. 

maanantai 11. marraskuuta 2013

"Isänpäivän muistelua," siivousta ja pöllöpipon neulomista

 Eilinen isän päivä meni kaikenlaisen tohinan vanavedessä. Kakkun leivoin munattoman kakkupohjan ohjeella josta on  muodostunut minulle lemppari.
 
Laitan sen tähän kertauksen vuoksi
 
4 dl sokeria
8dl vehnäjauhoja ( minä laitoin puolet perunajauhoa ja oli hyvää)
4tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
4 dl maitoa
 ja 
2dl juoksevaa leivontamargariinia
 
aineet sekoitetaan nopsaan
 
 paistetaan 180 *c n 50-60 min
 
Ohje ei ole oma mutta löytynee kun hakee munaton kakkupohja ohjetta, olisikohan kinuskikissan?
Mutta hyvää tämä on, tuohon kyseiseen kakkuun laitoin kostukkeeksi maitoa reilun lorauksen, väliin sitruunrahkaa (laktoositonta), persimon ja banaanisilppua. Päälle vatkasin kermaa ja siihen heitin sekaan vaniljakreemijauhetta. Koristeluna on persimon silppua ja strösseleitä.
Sokeria en lisännyt täytteeseen enkä kermaan, oli juuri sopivan makeaa näinkin!
 

Siivoamista johon tarvittaisiin puskutarktorin apua...

 
Voittaisikohan tällä portaikolla suomen kaamein portaikko kilvan? Yläkerta ainakin pääsisi kärkikymmenikköön...
Sillä olen n. 10 vuoden ajan kantanut kaiken ylimääräisen sinne varastoon ajatuksella, josko tällä   vielä joskus käyttöä olisi...
Jokainen varmana arvaa että yläkerta pursuaa tavaraa jolla ei oikeasti tee mitään.
Niinpä, isänpäivä iltana siivosin yläkerrassa 2h, sillä seurauksella että etenin n. 1,5m vinnihuoneen puolelle...
 Vaatetta on monta kassia/jätesäkkiä menossa keräykseen.
Myös iloisia yllätyksiä löytyi, varastoon vietyjä vaatteita joita olen kaipaillut ja etsinyt...
Kipinä siivoukseen lähti varmaan siitä että tarvitsisin tilan kankaille ja ompelutarvikkeille. Niin ja tärkeimpänä, tilan jossa voi nukkua yövuoron jälkeen jos muu perhe on kotona...
Ja tosiasiassa mieltäni on painanut yläkerran siivottomuuus, mutta jospa se tästä... Laitan kuvia kunhan olen saanut hiukka suuremman reijän tavaravuoreen tänne...
Tyttö on myös innokas sisutamaan ja hän lemppasi tämän kirjoituspöydän huoneestaan ja pikkumies tottakai kävi testaamassa kaappia! Tämä pöytä päätyi varastolle työkalujen säilytystilaksi.

Neulottu pöllöpipo

Löydettyäni pari vajaata kerää novitan Teddy lankaa päätin kokeilla pipon neulomista... Pöllö tuli mieleen siinä vaiheessa kun olin resoriosion neulonut. Ruutupaperille piirtelin pöllön kuvan ja siirsin sitten pipoon...
Kai tämä pöllön näköinen on, vaikka itselle tuli ensin mieleen avaruusörkki, Tyttö joka ei tiennyt mitä kuva esittää arvasi kysymyksessä olevan pöllö, joten kai siinä pöllön näköä on.
 Pipo on tarkoitettu ihan omaan käyttöön, mutta kuvassa sijaispäänä mallina toimi Poika. Kiitos hänelle!
 

Kyllähän sitä kirpparillakin on tullut pyörähettyä

 

Ostokset muutaman euron luokkaa ja hauskin oli tuo kaalimaan kakara, jonka sain 2,- Yllätys oli sen likaisuus, mutta hurautin pesukoneeseen ja puhdistui kummasti! 
 

Tänä aamuna koiran pissitys lenkin aikaan..

 

Oli sisko leikkinyt kampaajaa ja Pikkumies oli saanut saparot.... Koristä löytyi sitten lisää rekvisiittaa, mm sormus, rannekoru ja sitten peilin eteen ihailemaan lopputulosta!
Mallia ei ole tainnut äidiltä saada...
Siskon kanssa taitavat kaunistautua aamuisin! ;D
 
Huomenna pääsee saumuri tohtorille, Jee! uudet kankaat polttelee jo kummasti kaapissa!

torstai 7. marraskuuta 2013

Velour tilkuista hattu ja lapaset taaperolle.

 
 Päätin tilkkuja kaivellessani tehdä tuosta Metsolan metsä velourista hatun ja vuorelliset lapaset jos vain saisin tilkut riittämään.
 Sainhan minä tovin tilkkuja ja kaavoja aseteltuani, tosin nyt on enää kankaan jämästä niin pientä silppua ettei siitä ole kuin pienenpieniin applikointeihin jos haluaa rippeetkin hyötykäyttöön!
 Pikkumies sovittelee hattua. - mitenkäs päin tämä laitetaan? Tupsun tein teddylangan ja muiden villalankojenlankojen lopuista. Ensimmäinen tupsu olikin valtava, joten jouduin tekemään uuden...Huomattavasti inhimillisemmän kokoinen tämä uusi tupsu!
Kaavoja ei ollut, tai no itseasiassa löytyi kun jo etsin muita juttuja, mutta  otin mallia H&M. n neuloshatusta. Sävelsin sen verran että laitoin fleecestä nauhat ja hatun sisäosa on myös samaista kangasta.
Koska tein isommillekin lapsille ja itselleni lapasia, päätin tehdä Pikkumiehellekin "kauppahanskat"!
Kärpässieni nauhaa on niin reilusti että laitoin molempiin koristeeksi nauhan pätkät.
Mallailin  paperille aiemmin tekemiäni hanskoja ja piirtelin kaavan niistä.
Tykkään itse tuosta kankaasta, aivan ihan väristä ja kuvatkin ovat kivoja!
 
Sain aamulla pikkumiehen lukiessa kirjaa töpöteltyä tuohon hyllyn reunaan maalia, joka kuivui onneksi hetkessä. En olisi millään malttanut odottaa että pääsen laittamaan nuo tavarat esille!
Täytyy katsella/  miettiä miten tuota vielä saisi paranneltua!
Hyllyn ja kannakkeet onnistuin ruuvaanmaan paikalleen aivan itse!
 

Viime viikon loppuna

 

 Poika huomasi jalkansa kasvaneen ja jouduimme pikana hankkimaan peliin nappulakengät...
Kävimme Matkuksessa ja siellä olivatkin Pikku Kakkosen poliisit Maltti ja Valtti esiintymässä. Seurasimme hetken heidän touhujaan, mutta sitten olikin jo kiire...
 Poikaa nolotti, pikkumies oli innoissaan!
Pääsimme Kuopio halliin ja pelit luistivat hyvin uusilla nappuloilla! Pikkumies välipalalla...
 

Lahottaja sieniä? Kurjaa säätä!

 
 Nämä sienet näyttävät aina muuttavan väristystään.. Ja tuo puun pinta näyttää aivan ryppyiselle nahalle?!
 Vuosirenkaat pölkyssä, tämä ei näytä kuvassa lainkaan niin kauniin väriselle kuin luonnon valossa! Harmi! Sillä väri sai minut nappaamaan kuvan tuosta!
Sitä Kurjaa säätä sitten, pienen auringon pilkahduksen jälkeen, onkin tullut vettä ja räntää!  Mikä hyvä tekosyy olla sisällä ja puuhailla kaikenlaista mukavaa!


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Fleece,- ja neuloslapasia kasapäin!


 Menneellä viikolla huomasin tytön kulkevan paljain käsin koulussa.... Kyselin miksi ei ole lapaset kädessä, kuulemma hävinneet ?!
MYSTINEN JUTTU!!! Meillä on ilmeisesti vaatekomero tai naulakko joka käyttää ravinnokseen lapasia, villasukkia, pipoja yms....
No tästä huolimatta, ompelukone surisemaan että saadaan lapasia lasten ja äidin käteen. Niin tosin nämä ei ole neulottuja mutta kai nämäkin lämmittää?
 Olen nimittäin aika hidas neuloja.. joten ompelukoneella on joutuisa tehdä näitä.
Kaavan piirtelin vanhasta paripuolesta fleecekäsineestä!
Vihreisiin laitoin kuminauhan kiristämään liikaa väljyyttä pois, samoin noissa mustaraidallisissa on kuminauhaa käden selkäpuolella pätkä. Nuo beige musta raidalliset ovat samaa kangasta josta tein lintupaidan ( kts. edellinen postaus) Kangas tuntui kivalle kädessä ja näissä käytinkin kangasta molemmin päin, toiset lapasista ovat vuoritetut.
 Niin siis kaikissa on vuorena fleeceä. Tilkkukorista löysin kettujoustofroteen ja pilvivelourin lopun. Joustofroteesta taitaisi riittää vielä pikkumiehelle lapasiin!
 
Juu, no tyttö tuumasi lapasten olevan niin lapsellisia  ettei hän niitä ainakaan käytä... Päätin tehdä vielä toisen erän mustasta polarfleecestä ja punaisten kangas on peräisin  kirpparilta ostetusta liivistä.  Musta fleece on Eurokankaasta ja sitä olisi vielä palanen...
Täytynee myöntää että tämä touhu alkoi mauístaa puulle, noiden viimeisten kohdalla!
Täytynee hieman pitää taukoa näiden telkemisessa! Ja ei taida olla tarvettakaan aivan heti...
 

Tänään sumuista

 
 Tänään aamun valjettua huomasimme että ilmassa on sumua aika reippaasti!
 Olimme pikkumiehen kanssa ulkoilemassa jo klo 8.00. Hopeahärkki pilkistää aika mukavasti silmiin kivikkopenkistä. 
Tintit hyppivät koirankopilla ja tuntuu että sirkutusta kuuluu koko ajan. Ilmeisesti ovat porukalla ruuan haussa!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Sairastuvalla Applikoidaan lintuja...

Applikoitu lintu neulospaidassa

 Saumurin ollessa käyttökelvoton, surruuttelin ompelukoneella kirpparilta löytämästäni raita neuloksesta itselleni piristykseksi paidan. Tuota neulosta tutkailtuani, huomasin että sitä voi käyttää kumminpäin vaan vaatteessa. Kudottu jotenkin niin että on kuin olisi kaksinkertainen kangas hyppysissä.
Paidan kaavana oli naisten ottobren joku tavallisen trikoo paidan kaava, mutta tapani mukaan lyhensin hihoja, niin että ovat 3/4 pituiset ja helmaa levensin reilusti.
Paidan helman ompelin ensin ihan vain käänteellä, mutta siitä tuli mielestäni hassu ja leikkasin käänteen pois ja kanttasin sen tuolla ruskealla resorilla, niin että se pussittaa hiukan. Itse ihastuin tekeleeseeni, niin että yhden kaupunkireissun paita on jo ollut päällä! JA ensiviikolla aion laittaa tämän töihin! :D 
Niin, meillä on Pikkumies sairaana, nuha, yskä ja mahatauti... Mikäpä lie nimeltään tämä sairaus? Töistä olen ollut poissa ja olen yrittänyt hoitaa äkäistä pikkuista! Isommillakin lapsilla on flunssaa ja kremppaa...
 
Kremppaa on ollut ompelukoneessakin, se tippui lattialla kantokahva edellä ja se kahva tietty painui sisään.... Tänään käytin sen huollossa, jossa onneksi kone saatiin korjattua pikavauhtia ja sen pitäisi pelata kuin unelma nyt... Täytynee kokeilla! Onneksi korjaus ei maksanut niin  paljoa
 kuin pelkäsin muutamalla kympillä selvisin tästä säikähdyksestä!
 

Kirppiksellä käväisin keskiviikkona ja kankaiden yöstä tilaamani hullutukset saapuivat

Sieltä löytyi tuollainen metalli penaali ja Marimekon "Sonja " kangas, jota kuvittelin ensin oodiksi! Kotona tajusin ettei se ollutkaan, mutta eipä hätää eiköhän tällekkin palalle jotain käyttöä löydy!
 
Siis Majapuulta tilasin tuota kaakeli joustofroteeta ajatuksella itselle pitkähihainen ja tuo norppakangas lähti värien vuoksi tilaukseen mukaan! Mussukoilta tilasin jo aiemmin nuo jerseyt ja innostuksen kipinän sain kewa kokeilee blogin hehkutuksesta. Tuo musikantit jersey oli todella edullista ja tilasin lisäksi samasta firmasta kaksi yöpaitaa /siis tunikaa meidän neidille samaisesta kuosista. ( Ovat kuulemma aivan poikien värisiä ja liian lapsellisia!) Minusta kangas on ihanaa!
Polttelisi päästä ompelemaan mutta se saumurin onneton... Katsotaan poltteleeko niin paljon että alan ommella ompelukoneella... ;D
 
 Tyttö käväisi kaverinsa synttäreillä ja teki kivan kortin juhlan sankarille! Pakettiin laittoi samanlaisia perhosia koristeeksi.
 

Alku viikosta jaksettiin puuhailla pihalla ja lenkkeilläkin 

 
Lumet hävisivät ja kuravaatteile olisi käyttöä. Totesin kuitenkin noiden ompelemieni vaatteiden pitävän oikeasti vettä ja jätin kuraskit pois! Katsotaan lähteekö takki puhtaaksi pyyhkimällä... Pikkumies oli niin iloinen päästessään taas kottikärriensä kimppuun!
 
Pakkas aamuna on kaunista! Eikä tarvitse varoa kuraa!


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Keittiön alkaa olla valmis! JIPII!

Sain vihdoin ja viimein verhotangon kiinnitettyä ja melkein kaikki tavarat paikoilleen! Näitä kuvia katsellessa, olen taputellut itseäni selkään hyvästä työstä! ;D
Juu, olen oikeasti aika tyytyväinen että uskalsin hieman rempata...
Tuo mikron paikka täytynee miettiä uusiksi ja tarvitsen laskutilaa, eli pöydän johon voin sijoittaa kahvinkeittimen...
Pikkuveli on aikanaan koulussa tehnyt pöydän joka on seisonut meidän vintilla kohta 10 vuotta tyhjän panttina... Joten kysyin lupaa voinko ainakin väliaikaisesti lainata sitä? Ilmeisesti velipoika ei pöytää halua joten täytynee käydä vintiltä hakemassa se.  

Kuvaa hieman toisesta suunnasta... Tuo sininen kaappi oli ennen ruokapöydän vieressä. Ja ahdastahan siinä oli, nyt ruokailutilakin väljeni mukavasti kaapin siirron ansiosta. Seuraava projekti olisi ylimääräisten tavaroinen siirtäminne jonnekkin...

 Nuo yläkaapit vasemmalla on häiritseviä, mutta en purkanut niitä pois sillä tarpeelliset harvemmin käytetyt tavarat ovat siellä ja niille ei olisi muutoin paikkaa meidän huushollissa!
Tyttö järjesteli kaapin, muumit ja peltipurkit ovat sulassa sovussa ovien takana.


Myös keittiön vastapuolen seinä sai hieman käsittelyä osakseen! Tuossa ylempänä näkyy ennen ja alla jälkeen. Tapetoin ensimmäistä kertaa itse tuon pikkualueen. Tapettirullan olin ostanut joskus vuosia sitten askarteluun muutamlla eurolla! Liisteriä löytyi myös askartelukaapista! Tuonne maalatulle seinälle liimasin liisterillä muutaman irtosydämen. Lista loppuu kesken tuolla ylhäällä mutta täytynee vielä siihen etsiä sopivaa pätkää vanhoista puretuista tallessa olevista ja sitten olisikin valmista!

Äidin huomio oli liian pitkään kaapin siivouksessa ja sitten.....saikin siivota lattiaakin!

Shortsit


 Yritin ommella niitä tytölle lupaamiani yöshortseja...
Kaava löytyi suurikäsityö lehdestä 7/2013 koko noilla 34 (todella reilut sillä jopa minä sain mahdutetua nuo jalkaani).
 Ei nämäkään olleet mieleiset, vasemmalla olevassa kuvassa tyttö sitten muotoili niitä uudelleen eli niiden pitäisi olla tosi lyhyet! NO äkkiäkös nuo lyhentää tuohon mittaan! Mummo housut kuulemma!
 Myös muutamaa bodyä tuunasin uuteen uskoon! Eli alaosat pois ja resoria tilalle! Osaan laitoin myös hihan suihin resorit jolloin käyttöaika pitenee. Raidallisessa bodyssä olevat pyöreät pallot olen leikannut tuosta koiramäki bodyn alaosasta ja liimasin ne siroteliimalla kiinni  lisäksi varmistin kiinnipysymisen ompelemalla ne reunoista kiinni suoralla ompeleella!
Nämä vaatteet harmittivat seisoessaan kaapissa käyttämättöminä ja pohdin kauan tohdinko leikellä suhteellisen uusia vaatteita, mutta näin niitä tulee pidettyä eikä vain siirreltyä vaatekaapissa!
Perjantaina sain olla  kampaajana ja meikkaajana, tyttö halusi discoon kiharat ja meikin!

 Aika synkän näköistä vai? Lumisateet ja pakkanen vei kauniit lehdet puista tosi nopeasti!
Ainoita väriläiskiä ovat sammaleiset kivet joita katselimme pikkumiehen kanssa lenkin yhteydessä !