tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kesäkassin ohje... Voiko kassista tulla painajainen?

Niinpä voiko kassista tulla painajainen? Ilmeisesti, sillä pakko oli ottaa ompelutarvikkeet esille ja alkaa väsäämään sitä kassia josta näin unta. Ajatus ei antanut rauhaa, mutta jospa nyt olisi hiukka helpompaa siltä osalta ettei tarvitse miettiä milloinkahan saan tehtyä sen kassin. Ehkä jahkailu asian suhteen on ollut raskain osio kassin teossa! Ajattelin laittaa myös jonkin moisen ohjeen kassin valmistamisesta jos sattuu joku muukin innostumaan.


Kesäkassi

Kasseja tein valmiiksi asti kaksi kappaletta, pienemmän ja isomman. Pienempään mahtuu lompakko kännykkä ja nenäliina. Isompaan kaikenlaista tykötarvetta vaipoista lähtien...
Tämä alempi yksilö sai vaakaraidat mikä nyt ei omaa silmää miellytäkkään niin paljoa, kuin nuo pystyraidat. Alempaan kassiin laitoin taskun ilmettä antamaan, taskuun ompelin vanhan pitsiliinan koristeeksi. (lue hävittämään vaakaraitoja)

Kesäkassin ohje


 Ehkäpä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa... Mittoja ei kankaista ole ja jokainen voi itse miettiä minkäkokoisen kassin haluaa käyttöönsä... Näitäkään kankaita en mitannut muutoin kuin että niistä tulee saman kokoiset pussit. Eli kassin alaosa, kankaasta kannattaa repiä/leikata suorakaiteen muotoiset palat. Jos haluaa päästä helpolla voi käyttää esim, vanhoja tyynyliinoja kassiin sivusaumat on jo ommeltu valmiiksi...
Tässä kappaleet on ommeltu suorakaiteen muotoisiksi osiksi. Raidallisessa kankaassa on yläreuna auki, siitä tulee kassin suu osaa.
Minä hurautin saumurilla. Kannattaa huolitella kangas esim siksakilla tms ettei lähde purkaantumaan. Ompeleen voi varmistaa vielä suoralla ompeleella jos haluaa.
Seuraava vaihe on tehdä tuollaiset muoto ompeleet kassin pohjaan. Tuossa näkyy kassin pohjasauma ja olen ommellut siitä tuollaisen alla näkyvän kolmion mallisen kappaleen pois.
Selventääkö kuva mitä tarkoitan? Eli kohdistetaan kassin pohjasauma ja kassin sivusauma niin että saat kolmion muotoisen palan pohjasta pois, kassin pohjaan ei jää terävää kärkeä. ja pohjaan voi laittaa sitten kovikkeen. Kannattaa kokeilla nuppineuloilla jos olet epävarma. ( Itse ompelen ilman mittanauhaa näitä) Mitä isomman kolmion otat pois sitä leveämmän saat kassin pohjasta.

 Tuolla kuvan yläreunassa myös kassin yläosa ja tuolta alakulmasta on napsaistu pois kulma...

Molemmille kappaleille on tehty kulmanpoisto ja koska haluan kassiin laittaa vuoren sovitan kaksi kassiosaa  päällekkäin.


Sitten kassin suu osaan tehdään tuollainen pienennys rengas, eli kangas on ommeltu renkaaksi, joka on hieman pienempi kuin tuo alaosa.
 Tämän renkaan voi sitten vahvistaa tukikankaalla jos haluaa, minä en tukikangasta laittanut. (Suosittelen kuitenkin laittamaan jos kangas on kovin ohutta)
Tuosta voi nyt mitata millaiset laskokset pitää tehdä jotta rengas saadaan ommeltua paikalleen. Laskoksia voi tehdä mihin kohdi haluaa, minä tykkään siitä että ne ovat kassisn keskellä ja saman kokoisia.
 Tässä kannattaa käyttää nuppineuloja.
 Kangas on kaksinkerroin laskoksen kohdalla.



Reunanauhaa kannattaa sovitella nuppineulojen kanssa ettei laskokset jää liian pieniksi tai isoiksi jolloin et saa reunanauhaa ommeltua kiinni kassiosaan. Voi harsiakin ja käyttää mittanauhaa laskosten teossa. (Koska minä olen laiska käyttämään niitä välillä puran sitten paljonkin saumoja)

 
 Tässä olen ommellut reunanauhan /kaitaleen kiinni. Seuraavaksi tehdään olkahihna.

Eli hihnaan tarvitaan pitempi suikale kangasta, tähänkin voi laittaa tukikangasta. Minä ompelen pelkän kankaan moninkerroin hihnaksi. Jokainen mitatkoon sopivan hihnan pituuden.
 
 Hihnan voi koristella, minä laitoin tuollaista polvekenauhaa ja tikkasin polvekenauhan mukaan. Tikkaus koristelun lisäksi vahvistaa olkahihnaa. Hihna ommellaan kassin reunoihin kiinni.

 Hihna takapuolelta
Hihnan voi ommell amyös suoralla ompeleella.
Kassiin voi laittaa kiinnitykseksi esim napin  tai nepparin jos haluaa.

Dadaa sinulla pitäisi olla valmis kassi.
 
 
Ruutukangas on vanhasta lakanasta ihanan paksua puuvillaa ja raitakankaan olen ostanut Eurokankaasta aiemmin. Polvekenauha on Napin j a nauhan poistolaarista 0,5,./ m joten koristeluille ei paljoa hintaa jäänyt. Pitsiliina kirpparilta olisko ollut 0,20,- Kassiin voi käyttää mm. vanhoja tyynyliinoja. Olen aiemmin esitellyt täysin kierrätyskankaista ommellun laukun 9.1.2013 olevassa postauksessa Linkki tuossa Kierrätyskankainen kassi. Jos jotakuta kiinnostaa tyynyliinoista tehdyn kassin ulkonäkö... :D

3 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta :) Ajatus ois joskun ehtiä kokeilemaan! Onko tuo sinun omasta piästä vai mistä?

    VastaaPoista
  2. No omasta piöstä ;D Siis joskus näin tuon näkösen kassin ja sitten vaan ompelin, niin kai se sitten oma mallia on? Kaavoja en näihin ole käyttänyt.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit !!